Reissupäivä neljä armon vuonna 2068

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Kuharin kylää ja siellä ”Old age home for livestock and Vulture conservation Centre”. Matka kylään kulki pitkin vuoristotietä ja tasankoa aamun sumuisessa säässä. Matkan aikana saimme kuulla sekä iloisia että surullisia uutisia: sää oli viimeinkin muuttunut suotuisaksi ja Luklan kenttä oli jälleen avattu, se oli se iloinen uutinen. Surullinen uutinen oli se, että tiellä jota pitkin ajoimme, oli edellisenä päivänä tapahtunut kuolonuhreja vaatinut kolari. Hilpeissä mutta hieman aamu-unisissa tunnelmissa saavuimme jäljittelemättömän aidon maaseudun läpi päivän ensimmäiseen vierailukohteeseen.

Asetuttuamme meitä varta vasten järjestettyihin muovituoleihin, seurasi tervetuliaispuhe ja pulmalan kaulaan laittaminen. Kukkaseppel kaulassa saimme tietää kuinka paljon alueen metsän uudistamistöiden, petojen ruokkimisen (ne eläköityneet eläimet päätyivät pedoille) ja kylän yhteishengen ansiosta oli alueen biodiversitetti kasvanut muutamassa vuodessa. Monesti infoa tehokkaampaa on kokea itse, ja voi pojat että koimme paljon päivän aikana!!

Lähdimme katsomaan läheiselle pellolle näkisimmekö alueella runsastuneita petolintuja. Maassa oli kaksi suurta petolintua, joista napsimme kuvia kuin lauma paparazzeja. Kaikilla oli ajatuksena ja luulona, että siirrymme seuraaviin töihin ja kohteisiin autoilla, siksipä kukaan ei ottanut mukaan tavaroita autosta. Jatkoimme kuitenkin matkaa kotkien luota suoraan metsänhoitotöihin. Suomalaisia metsätyömiehiä 18 ja nepalilaisia vähintään yhtä monta. Työvälineinä neljä sahaa, yksi käyrä nepalilainen vesuri ja kaksi kokkiveistä muistuttavaa puidentappovälinettä. Huolimatta tästä epäsuhdasta työvälineiden ja työntekijöiden määrässä, sai kaikki varmasti hien irti työn tekemisellä. Lämmintä oli ainakin kolmekymmentä ja ilmankosteusmittari punaisella! Aika kului rattoisasti sal-puiden vesoja katkoessa ja kuunnellessa paikallisten oppaidemme tarinoita. Joku mainitsi jossain välissä fiskarsin; ehkäpä siinä seuraavalle hyväntekeväisyysprojektille vinkiksi lahjoitettavia tavaroita. Meidän raivaama puumateriaali tulee päätymään eläköityneelle karjalle ravinnoksi. Metsäalue oli kyläyhteisön yhteiskäytössä, jokainen perhe pystyi hyödyntämään metsän antimia, samalla tienaten itselleen rahaa ja auttaen metsän monimuotoisuuden lisääntymistä.

Kyläpäälliköt kohtaavat

Aamupäivä kului nopeasti ja vatsa alkoi yhdellä jos toisella ilmoittelemaan lounaan tarpeesta. Meillä oli etukäteen tieto, että nautimme lounaan läheisessä kylässä; tilanne oli itse asiassa paljon hienompi!! Marssimme ankkamarssia suoraan raivaustyömaalta suoraan polkua pitkin metsäaukiolle, jonka reunalla oli hindutemppeli ja ihmisiä nuotion ympärillä. Kävelimme kanansulkien ja höyhenten yli ison puun varjoon. Ruokaa odottaessa istuimme jalat ristissä kuin pikkubuddhat hindutemppelin terassilla kuulemassa ja keskustelemassa Eco Clubin nuorten kanssa. Nämä nuoret osallistuvat koulunsa ympäristökerhoon tavaten toisiaan kerran kuussa, pitivät yllä ekopuutarhaa ja järjestivät koulussaan erilaisia ympäristöaiheisia tapahtumia.

Kauniit naiset kansallispuvuissa

Dangin alueen alkuperäisiin kauniisiin kansanvaatteisiin pukeutuneet naiset kantoivat meille terassille sal-puun lehdistä valmistettuihin lautasiin katettuja perinneruokia.... ja niitä ruokia saapui yksi toisensa jälkeen. Kahdeksan erilaisen aterian osan jälkeen eteen kaadettiin paikallista riisiviiniä, jonka nauttiminen takasi sen, että mahdolliset basillit kuolevat jo nielussa. Rentouttava ruokailuhetki, hyvät keskustelut ja lämmin ilma; luulisi että olisi ollut unettava yhdistelmä, mutta ei meillä, suomalaisella sisulla eteenpäin!!

Sisäinen desinfiointi

Siirryimme lounaspaikalta muutaman sata metriä pienelle patovallille. Saimme kuulla alueen vesitilanteesta ja sen merkityksestä alueen maataloudelle ja eläimille. Siispä ei muuta kuin kuokat käteen ja kaivamaan syvempää allasta kaivamaan. Tieto valkonaamojen läsnäolosta oli kantautunut lähitalojen asukkaille ja tässä vaiheessa päivää työtämme seurasi alati kasvava väkijoukko. Ruokailu iski kuitenkin kaikkien työmotivaatioon, työ keskeytettiin ja aloitettiin lahjoitusjalkapalloilla matsi paikallisia vastaan. Kapuajien joukkueessa oli noin 6 osallistujaa ja nepalilaisten joukkueessa toistakymmentä. Tilanne päättyi 1-1. Tästä tilanteesta on hyvä jatkaa tuleviin päiviin.

Suomalais-nepalilaista yhteistyötä

Tanja -kapuaja