torstai 10. marraskuuta 2011

LEPPOISA LUPPOPÄIVÄ ELI KAPUAJIEN 6. MATKAPÄIVÄ 10.11.2011




Aamulla heräsimme pirteinä ihastelemaan uuden majapaikkamme vehreätä miljöötä hieman pitkäksi venähtäneestä iltaistunnosta huolimatta. Ihana safarihenkinen paikka, kivat huoneet ja tyytyväiset Kapuajat valmiina uusiin seikkailuihin! Päivästä oli suunniteltu rentouttavaa luppopäivää ja sehän siitä näytti syntyvän. Tiedossa oli norsusafaria, kanoottiajelua ja pari mielenkiintoista vierailua.

Norsukyytiä Kapuajille
Norsut odottivat meitä valmiina viedäkseen meidät viidakon uumeniin bongailemaan villieläimiä turvallisesti korkealta selästään. Näin viidakon eläimiä on helpompi lähestyä huomaamatta, koska ne eivät pelkää ystävällistä, eläinkunnan symppiksenä pidettyä norsua. Neljän hengen kantohärveleissä keikuimme pitkin viidakon polkuja ja ylitimme puroja nauttien ihanasta viidakon aamusta ja eläinten äänistä. Samalla saimme hyvän hieronnan pitkistä bussimatkoista jymähtäneille pakaralihaksille. Päivän saaliina bongattiin ainakin muutama krokotiili, erilaisia peuroja, villisikaperhe ja lukuisia upeita värikkäitä lintuja.Tiikeriä tietysti metsästimme, siis kuvainnollisesti, mutta ne pysyivät syvemmällä luolissaan.

Hienon viidakkoretken jälkeen seurasi norsujen pesuaika. Muutamat Kapuajat halusivat mukaan jokeen pyöriskelemään näiden tonnikeijukaisten kanssa ja muillakin kuin norsun selänpesijöillä oli tosi hauskaa. Norsut kellivät joessa kääntäen kylkeään ja välillä niistä näkyi veden alta vain kärsän pää, josta kuului tyytyväistä törähtelyä Kapuajien rapsutellessa niiden otsahaivenia ja paksunahkaisia kylkiä. 

Norsut ovat ihania, symppiksiä eläimiä ja olimme huolissamme niiden kohtelusta ja siitä kuinka niitä koulutetaan. WWF tekee hyvää ja tärkeää työtä tämänkin asian kanssa, jotta norsujen koulutusmetodit olisivat pehmeitä ja niiden pitkä elämä onnellista norsuelämää.

Lounaan jälkeen suunnistimme kanoottiretkelle pitkin suojelualueen läpi virtaavaa jokea. Pakkauduimme kiikkerän oloisiin pitkiin kanootteihin, jotka oli veistetty suuresta Sal-puun rungosta. Veneet lipuivat hitaasti pitkin jokea ja me vain rauhassa ihailimme maisemia ja bongailimme joen partaalla auringossa paistattelevia krokotiileja, jotka louskuttelivat himokkaasti leukojaan haistettuaan 15 Kapuajan lähestymisen. Ei siis ollenkaan mitään ”kaikki meloo” meininkiä tällä kertaa. Näimme myös monia upeita lintulajeja, jotka päästelivät erikoisia ääniä veneen lipuessa ohitse.

Näin ennen biokaasua
Iltapäivällä meillä oli ohjelmassa pari vierailukohdetta, jotka olivat hyvin mielenkiintoisia. Ensiksi menimme tutustumaan, miten norsun lannasta tehdään paperia ja siitä edelleen erilaisia tuotteita, kuten muistikirjoja, kirjekuoria jne. Näin kylän naiset saavat pientä lisätuloa perheensä elättämiseen.
Päivän päätteeksi ajoimme pieneen kylään,jossa meille esiteltiin käytännössä biokaasulieden toimintaa. Kyseinen kylä on yksi WWF:n mallikylistä, jossa jo 80 prosentilla perheistä on käytössään tämä huomattavasti elintasoa parantava systeemi.
Biokaasuyksikkö kokonaisuudessaan

Paikallinen emäntä avasi meille kotinsa ovet ja esitteli ylpeänä systeemin toimintaa alkaen käymälään kerääntyvien jätösten käsittelystä siihen asti, kun biokaasulla toimiva liesi paloi iloisella liekillä hänen pienessä ja hyvin vaatimattomassa keittiössään. Hän osasi myös kertoa meille kaikki biokaasun käytön edut. Naisten ei tarvitse lähteä hakemaan metsästä puita villieläinten pelossa, luonnonvarat säästyvät ja perheen elinolosuhteet paranevat
Onnellinen emäntä biokaasulieden äärellä
savuongelmien poistuessa. Kapuajien varainkeruulle tämä biokaasuliesihanke on ollut hyvin tärkeä, koska sen merkitys on ollut helposti perusteltavissa lahjoittajille ja se on herättänyt aitoa auttamisen halua ihmisissä.

Ilta jatkui mukavissa merkeissä hotellimme puutarhassa...sattui nimittäin olemaan matkanjohtajamme Mandalan Kallen synttäripäivä. Kahden yllärikakun ja Tharuheimon tanssinumeron pehmittäminä päätimme myöntää Kallelle jatkopestin eli hän saa luostata Kapuajat huomisesta alkaen kohti Mera Peakin huippua.

Kirjoitti Kapuaja Merja

2 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollut mielenkiintoinen ja hauska päivä! Voimia ja jaksamista jokaiselle kapuajalle lähettää Ama

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa!
    Ja Sipe-kapuajan vahva laji melontakin tuli mukaan ohjelmaan! Ja ilmeisesti melonta sujui nyt paremmin kuin joillain aikaisemmilla kerroilla, kun emme saaneet lukea siitä, miten krokotiilit raatelivat kanoottinsa ali sukeltaneen kapuajan. Hyvä niin!
    Toivottavasti yhteydet pelaavat korkealla vuoristossa, näitä tarinoita on niiin mahdottoman kiva lukea!!
    Anne

    VastaaPoista