Luulot pois

Matkan toinen vaihe alkoi tänään. Totisesti alkoi! Viime viikon kokemus- ja tunnevyöryn jälkeen tuntui mahtavalta startata uuteen aamuun jalan (ei siis bussilla, kuten tähän asti) sulattelemaan kaikkea kokemaamme. Iloiset ja pienet kantajat ottivat raskaat laukkumme selkäänsä ja karkasivat matkaan aamupalamme aikana puoli kahdeksalta.

Aamu Shivalayassa

Kaikkien Kapuajien naamalla kasvoi leveä hymy, kun nostimme reput selkään ja astelimme sumuiseen auringon paisteeseen kohteenamme pieni vuoristokylä Kinja vuolaan joen varrella. ”Jokainen edetköön omaan tahtiinsa”, sanoi oppaamme Kalle ja jatkoi vielä, että nyt ei olla armeijassa, ”Nauttikaa!”.

Ja kuin käskystä, kaikki nauttivat. Uskomattomat maisemat, nakki-juusto (Nakki on siis Jakki-lehmä), maaseudun asukkaiden iloinen puheensolina ja hymyilevät tervehdykset ”Namaste!”. Ja taidettiinpa todistaa yksi vesipuhvelin teurastus ja nylkeminenkin.

Kapuaja ensimmäisen nousun jälkeen. Shivalaya taustalla.

Tuntui hyvältä kävellä ja olla aidon luonnon keskellä. Tätä moni Kapuaja varmasti kaipasi. Aikaa olla ja ajatella tai olla ajattelematta. Satoi tai paistoi rauhallinen ympäristö oli kliseisen tunnelmallinen. Keskustelun aiheet vaihtelivat ohi sujahtavista paikallisista (jäätiin ihan jalkoihin...) maailman tilaan ja sen selittämättömiin ongelmiin. Miksi kukaan ei pysäytä oravanpyörää? Eikö ihmisen ahneudella ole rajaa? Joistakin vakavista puheenaiheista huolimatta tunnelma oli letkeä ja kevyt koko päivän. Tai melkein koko päivän. Tai ehkei sittenkään ihan koko päivää.

Maisemaa, ei paha

Kapuajien kuntoa ja asennetta testattiin, kun kevyt sade iski lounaan jälkeen. Mitättömältä tuntunut sade alkoi hidastaa matkantekoa. Pukeutumista kuoriasuihin, taukoja, liukkaita kiviä ja mutaa jyrkässä ja mäkisessä maastossa. Pimeys ehti iskeä ja usein ne edessä näkyvät majatalon valot eivät olleetkaan ne oikeat. Kapua-joukko oli näljättä kertaa hiljaa reissun aikana (ne kolme muuta olivat vaellus Chitwanin puistossa tiikeriä etsiessä, krokotiilibongailu ja Luklan ”maisemalennon” paluuosuus).

Ei oo pimeetä

Pienellä zemppauksella koko joukko pääsi perille yhtenä kappaleena. Hartiat ovat jumissa, polvia vihloo, kankkuihin sattuu ja sukat haisee (hmm...no ei ne nyt pahalle haise, kun ovat merinovillaa). Hiukan kuitenkin jännittää ajatella huomista, joka tulee olemaan tämän viikon rankin vaelluspäivä. Varsinkin, kun tämä ensimmäinenkin oli vain tämmöinen kevyt 10 tunnin aloituspäivä...

Perheelle, ystäville, tutuille ja tuntemattomille terveisiä täältä Nepalin keskivuoristosta kaikkien Kapuajien puolesta! Kiitos zemppauksesta ja kaikista meille lähetetyistä viesteistä!

Hyvällä fiiliksellä ja innolla eteenpäin!

Jere