30.9.2010

Sirun, Sirjan ja Sorjan päivän aamu oli kirkas ja lupaili lämmintä pyöräilypäivää, joka oli toinen päivän pääteemoista - toinen oli Namalakan kylätapahtumaan osallistuminen. Ei voi valittaa niinkuin eräs laulunikkari ”Mulle ei koskaan tapahdu mitään”! Aamupalakin oli puolta tuntia aikaisemmin valmis.. ilmankos jotkut olivat heränneet aamuöiseen puiden sahaukseen. Oltiin siis valmiina starttaamaan, mutta poliisiautoa ei kuulunut eikä näkynyt - syyksi selvisi renkaan puhkeaminen matkalla majapaikkaamme - saimme luvan lähteä matkaan neljän auton saattueessa. Olimme jälleen huomiota herättävä näky ja joka puolelta väkeä tuli vilkuttamaan meille tervehdyksiä.

Ensimmäset 7 km sujuivat vauhdikkaaasti myötätuulessa. Hiekkatiellä alkoivatkin sitten pienet kommellukset: Tie oli tiemestarin tiheää kiharaa ja tien laidat paksua pehmeää hiekkaa, joka teki yhdelle jos toisellekin tasapainohäiriöitä. Yksi kupsahti ojan penkalle, toinen sai naarmun polveen, yhdestä pyörästä tipahti kettingit ja yksi kypärä hajosi muuten vain! Ison baobab-puun juurella leikittiin” piiri pieni pyörii” ja 16 kapuajien kädet ylsivät juuri ja juuri yhteen. Kylään saavuttua meidät piiritti monisatapäinen lapsijoukko. Heitä innnosti kuvaaminen, videointi ja meidän värikkäät polkupyörät.

Namalakan terveyskeskus

Namalakan kylässä on katolisten ylläpitämä terveyskeskus, jossa toimii äitiys-ja lastenneuvola, ensiapupoliklinikka, synnytysosasto ja HIV testaus- ja hoitopoliklinikka. On siinä yhdelle keski-ikäiselle hoitajalle hommia! Hän siis hoitaa synnytykset, lasten rokotukset, sitoo ja ompelee haavat jne. Alueen väestö sairastaa malariaa, HIV:iä on 10-20 % - niinkuin muuallakin Malawin alueella. Äitiysterveydenhoito maksaaa 650 kwatchaa, eli noin 2.50 euroa yhdeksän kuukauden ajalta.

Muita hoitajia terveyskeskukseen ei ole saatu, koska alueelta puuttuvat mm. sähköt ja monet muut palvelut, mitä isompien kaupunkien sairaalat voivat tarjota. Vapaaehtoisia valistustyöntekijöitä sentään on: he kiertelevät alueen taloissa ja majoissa kertomassa terveyskeskuksen tarjoamasta hoidosta. Aiemmin perheet ovat enemmän käyttäneet äitiysterveydenhoidon palveluja – mm. perheneuvontaa, lieneekö hinta vai valistuksen puute siihen vaikuttamassa. Synnytyksiä hoidetaan noin 40/kk.

Saimme tehdä kierroksen terveyskeskuksessa hoitajan opastuksella. Tilat ja välineet olivat vaatimattomat, mutta esim synnyttäneiden huoneessa oli asiamukaiset sängyt moskiittoverkkoineeen. Äitejä oli tullut odottaman yhteiseen valistustilaisuuteen, josta kuuluikin iloisia naurun remahduksia, kun hoitaja aloitti tilaisuuden.

Teatteriesitys Namalakan kyläjuhlassa

Kierroksen jälkeen pääsimme seuraamaan ainoalaatuista kyläjuhlaa, johon osallistui useita kylän vanhimpia - kaikki miehiä, nuorisoa ja useita satoja lapsia, jotka eivät malttaneet pysyä paikoillaan ja esitystila supistui supistumistaan. Saimme nähdä useita draamaesityksiä ja lauluja, joiden sanoma oli kaikissa sama: Hyvä äitiys-ja lisääntymisterveyden hoito, jonka ansiosta kaikki perheenjäsenet voivat paremmin.

Päivä jatkui majapaikkamme ympäröivän maissipellon muoviroskien keruutalkoilla. Kylän lapsia ei tarvinnut paljoa houkutella talkoisiin, kun kaikki muovipussit oli kerätty laatikoihin poltettavaksi.

Kukaan ei varmaan voi kuvitella, miten päivämme tänään lopetellaan! Majapaikassamme on sauna, jonka suomalaiset ovat joskus rakentaneet ja polttaneetkin, mutta nyt paikalla on uusi sauna, joka on toiminut varastona, mutta tyhjennetty meitä varten. Tänään me siis pääsemme saunomaan - tosin ilman vastoja tai vitsoja!

Elvi-kapuaja

29.9.2010

Lungwena, tiistai-ilta 28. ja keskiviikko 29. syyskuuta.

Pimeys laskeutuu iltaisin kuuden maissa. Huonejako meni vielä päivänvalossa mallilleen ja neljä rohkeaa naista vietti yönsä savimajassa, muut päärakennuksessa ja kaikki moskiittoverkkojen suojissa. Otsalamput vilkkuen painuimme unille heti yhdeksältä nukkumaan pois edellisten öiden univelkoja. Jostain lähistöltä kuului paikallista musiikkia ja vuvudtzelan törähdyksiä, mutta uni voitti ne äkkiä. Herätyksen aamulla viiden maissa antoivat linnut, aamulaulajat, joista ei erottunut minkään tutun linnun ääntä. Myöskään yöllisistä pikkuötököistä ei ollut suurempaa haittaa, Reijon moskiittoverkkoon oli kuitenkin päätynyt neljän sentin mittainen, miesten torikaksi nimeämä otus, joka näytti torakan ja sirkan sekoitukselta.

Kokki haki aamulla tuoreet kananmunat suoraan kananpesistä, joten omeletit hupenivat vauhdikkaasti. Startattiin kahdella autolla heti kahdeksalta kohti Mangochia, joka on nimeään kantavan maakunnan keskus. Tien varrella nähtiin sadoittain parimetrisiä termiittikekoja, pensaita ja vain harvakseltaan isoja puita. Heinikkoa ja roskiakin poltetaan yleisesti, jolloin ilmassa on savua ja käryjä kuten meillä Suomessa oli Venäjän metsäpalojen aikaan elokuussa. Mangochissa vierailimme sairaalassa, jossa syntyy keskimäärin 15 lasta vuorokaudessa. Sairaalavuoteita ei ole läheskään kaikille vaan suuri osa äideistä nukkuu pelkän lakanan päällä betonilattioilla. Esimerkiksi erilaisten ongelmien vuoksi sairaalan joutuneiden vielä synnyttämättömien äitien osastolla samalla sängyllä istui kuusi äitiä ja vieressä lattialla loikoili vielä muutamia. Parikymmentä paljaalla betonilattialla istuvaaa äitiä jonotti hoitajan luokse, jossa heidän vastasyntyneiden lastensa vointia seurattiin. Sairaalan johto kertoi haasteista terveydenhoidossa ja lehdistö haastatteli sekä kuvasi meitä televisioon.

Sairaalan pihalla meitä odottivat Helkaman lahjoittamat jopot, jotka lahjoitetaan käyttömme jälkeen Lungwenan terveysaseman käyttöön. Jopoihin saimme Nokian laturit, joilla voi ladata puhelimet, ne olivat suuren ihmetyksen aihe paikallisten keskuudessa. Hyvin toimivat! Lähdimme ambulanssi- ja poliisisaattueessa polkemaan pinkeillä ja oransseilla pyörillämme Mangochin keskustan halki, yli Shire-joen ja torialueen halki herättäen runsaasti huomiota. Paikalliset olivat innolla mukana tapahtumassa vilkuttaen ja pysähtyen kannustamaan. Pikkupojat ja -tytötkin lähtivät juoksemaan kilpaa vierellämme ja yhtäkkiä heitä juoksi joka olkikattoisen majan takaa lisää ja lisää ja meillä kaikilla oli oikein hauskaa. Poljimme vielä ekstrakilometritkin ihmetellen tien reunalla maassa myynnissä olevia kaloja (silakan näköisiä), vuohien päitä (!), auton renkaista pikkulasten leikkaamia monen metrin mittaisia suikaleita ja kaikkea muuta meitä suomalaisia ihmetyttäviä.

Poikkesimme vielä kangas- ja rihkamatorilla, jossa innostuimme Väestöliiton Lauran ja Marinan innoittamina ostamaan mekkokankaita ja tilaamaan ne valmiiksii ommeltuina. Siis me kaikki, tarkoittaa miehetkin!

Ette varmaan usko, mutta täällä on sauna, siis sauna, jonka on rakennuttanut suomalainen pariskunta, joka oli täällä terveysasemalla aiemmin töissä. Sauna on kerran palanutkin, mutta rakennettu uudelleen. Paluumatkalla sairaalavierailulta miehet keksivät puiden hankinnan ja Kari sanoi, että vähempi kuin koivuhalko ei kelpaa! Naisille oli jo aiemmin delegoitu vedenhaku. Tien varrelta löytyi myynnissä oleva puunyytti ja lähes yhtä pieni myyjäkin. Pian ympärillä oli kymmenhenkinen joukko isoja ja pieniä ihmisiä, ja kaupat tehtiin. Puut sullottiin jeepin penkkien alle ja Kari sanoi, että ihan aitoa malawinkoivua saatiin.

Perillä majapaikassamme meitä odotti lounaaksi riisiä ja papumuhennosta, joka maistui kaikille loistavasti. Meillä oli ruokailuseurana kyläpäälliköitä lähikylistä. He ovat iäkkäitä vanhoja herroja, joilla on suurin valta päättää kyliensä asioista. Saimme esittelyn terveysasemalle, jossa oli kaksi tänään syntynyttä vauvaa, toinen ainoastaan tunnin ikäinen. Synnyttäneiden lisäksi asemalla on synnytystään odottavia äitejä, tällä kertaa heitä oli äitiensä ja anoppiensa saattamina kymmenkunta, muutamilla rinnoillaan vanhempikin lapsi, joista yksi pelästyikin meitä.

Ympärillämme täällä pyörii lapsia kymmenittäin, jopa sadottain, käsittämätöntä, mistä he ihan yhtäkkiä ilmaantuvat. Enemmistö heistä on poikia, ja lapset ovat aivan haltioissaan kun heille näyttää heistä otettuja kuvia.

Tämä päivä on ollut niin täynnä tapahtumia, että niiden sulattelu jatkuu vielä kotimaassakin. Ja nyt on jo pimeyskin laskeutunut.

Huomiseen ja terveisiä kaikille Kapuan ystäville 30 asteen lämmöstä!

Päivi

28.9.2010

Eilen illalla saimme nauttia Suomen kunniakonsulin vieraanvaraisuudesta Lilongwen paremmalla alueella, rautaporttien suojissa. Tapasimme kaupungissa työskenteleviä suomalaisia, kuulimme tarkennuksia matkaohjelmaan, nautimme erinomaista ruokaa, ihmeteltiin jo koettua ja yritimme kuvitella tulevaa. Ihan väsyneinä kaaduimme sänkyihin illan (yön) tullen, odottaen jo seuraavaa päivää.

Ja nyt, täällä ollaan, Lungwenan avustuskohteessa! Päivä on ollut täynnä nähtävää ja ihmeteltävää. Eurooppalaisen tasoisesta hotellista runsaine aamupaloineen lähdettiin aamulla ajelemaan maaseutua kohti. Malarialääke napattiin veden kanssa ja sullouduttiin bussiin. Matkan varrella nähtiin paljon pieniä kyliä, jotka matkan edetessä syvemmälle maaseutua kohti köyhtyivät aina vain lisää. Savimajoja, värikkäitä puita, ihmisiä myymässä katujen varsilla kaikkea hauta-arkuista tomaatteihin, äitejä kantamassa lapsiaan kantoliinoissa, suoraryhtisiä tyttöjä kantamukset pään päillä ja vuohia tienvarsilla. Ajoimme vuoriston läpi mutkaista tietä, olipa jopa kaksi poliisin pysäytyspistettäkin välissä. Pysähdyimme Pottery-kauppaan, jossa kivitavaraa maalattiin antaumuksella ja taas jatkoimme matkaa.

Suurimmat puut maastossa ovat juuri ne baobabit. Ja tämä johtuukin siitä ettei niitä kannata kaataa polttopuiksi koska ovat liian kuitumaista puuta – vain baobabin hedelmät hyödynnetään. Sillä ne pääsevätkin kasvamaan ihan valtaviin mitoihin. Muuten maasta otetaankin kaikki irti. Jokainen läntti on tarkkaan viljelty, ja maatöissä ovat kaikki – muulloin paitsi kuumimpaan siesta-aikaan. Sillä täällähän tulee kyllä kuuma! Hikoiluttaa jos tekee mitään muuta kuin kuvaa. Kuvaamisesta taas tulee molemmanlaisia reaktioita, joko iloisia vilkutuksia tai hermostunutta mulkoilua... oikeastaan kun tarkemmin paikallisten touhuja seuraa, sitä tutummalta ne vaikuttavat. Monenlaista ihmistä mahtuu tähänkin maahan, samoin kuin Suomessa.

Lungwenassa vastaanotto oli suorastaan riemastunut. Myöhäisen lounaan ja majapaikkojen arvonnan jälkeen meidät piiritettiin kymmenillä lapsilla, joista pojat tunkivat kameran eteen iloisina potkupallojaan sekä taitojaan esitellen, tytöt hymyilivät ujommin sievät likaiset mekot päällä taustalla. Lapset valloittavat missä päin maailmaa tahansa. Ja nyt tässä generaattorin käynnistymistä odotellessa odotankin jo jännittyneenä, miltä savimaja yö mahtaa ensi yönä tuntua, arvonnan pääpalkinnolta kenties? Eksoottisia tunteja lähitulevaisuudessa tiedossa siis :)

Malawiterveisin, Heini

27.9.2010 Perillä Malawissa!

Tervehdys! 

Lukijoitaan morjestaa ensimmäistä kertaa Elina-kapuaja. Liityin siis porukan vahvistukseksi kesäkuulla ja nyt taitaa olla korkea aika aktivoitua myös blogin kirjoitukseen :) Ponnistelujen jälkeen projekti on nyt totisinta totta! Saavuimme tänään Malawin pääkaupunkiin Lilongween. Raskas lento Frankfurtin ja Johannesburgin kautta on takana ja kaikki sujui moitteettomasti. Matkatavaroiden perille saapumiseen suhtauduin hyvinkin varauksella, mutta kuinka ollakaan – vain hetki sen jälkeen, kun olimme astuneet Afrikan maaperälle, pököttivät jo laukkummekin liukuhihnaa pitkin. 

Kentältä ajelimme parinkymmenen minuutin matkan hotellillemme, suurin osa porukasta pulahti jopa uima-altaaseen saadakseen matkan pölyt huuhdeltua. Illan ohjelmassa on pieni kaupunkikierros sekä illallinen Suomen kunniakonsulaatissa. Kiteytettynä voisin saanoa, että porukan fiilis on väsynyt, mutta onnellinen :)

pakataan mukaan - ei pakata

Muutama tunti siihen kun vihdoin lähtö on tosiasia.
Tämä on ollut hyvin pitkä prosessi, matkaahan on siis jo tehty se 9 kuukautta ja nyt on sitten huipentuma alkamassa. Tähän itse matkaan on ollut itsellä jotenkin hankala suhtautua, kun se on ollut sellainen kaukainen juttu joka ei ole 'vielä ajankohtainen'. Nyt se on, ja vaikka valmistautumiseen on ollut aikaa tuo 9kk, silti paljon asioita jäi siihen kuuluisaan viimetinkaan ja jotakin pientä tarviketta jäi ostoslistalle lentokentälle - jos sattuu sieltä löytymään :)
Hyvin toteutunut kuntokuurikin sai mahalaskun pitkän sairastelun seurauksena, mutta luonteella korvataan se mikä kunnossa hävitään :)
Kun pakkasin tavaroita, olin vähän hämmentynyt kun kaikki mahtui heittämällä kassiin eikä painoakaan tullut kuin 12kg, ja kun olin valmistautunut jo karsimiseen että mitä voi jättää pois. Pääasia että lasten tuliaset sinne, eli lento- ja jalkapallot mahtuvat mukaan :)

Eilen illalla juttelin hyvän ystäväni kanssa ja hälle tuli todettua ettei tämä matka ole, eikä voi olla tasapaksu, hajuton ja mauton, ihan kiva, niinkuin matka saattaa joskus olla.
Tämän asian eteen on tehty paljon töitä, jokaisella meistä on halu auttaa äitejä Malawissa, jokaisella on halu antaa mahdollisuuksia ihmisille siellä, missä niitä ei automaattisesti ole.
Suurin kiitos kuuluu kuitenkin kaikille keräykseen osallistuneille, ilman teidän lahjoituksianne ei meillä olisi mahtavaa rahasummaa vietävänä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,

-Hessu

Ystäväni, olet äiti ja elossa

"Olen halunnut pitkään tehdä jotain konkreettista muiden, tässä hetkessä aika kaukaisiltakin tuntuvien ihmisten hyväksi." Näin kirjoitin yhdeksän kuukautta sitten motiivistani hakea mukaan Kapua-joukkueeseen.

Kapuamisen aikana ymmärrykseni Malawin äitiysterveyden parantamisen merkityksestä on syventynyt valtavasti. Tajusin, että ilman olemassa olevaa suomalaista äitiysterveydenhoitoa, moni ystävistäni ei enää olisi elossa. He olisivat äitejä, mutta juuri sen takia he eivät enää olisi keskuudessamme. Todella kamala ajatus.

Moni suomalainen nainen kokee vaikean synnytyksen. Ilman sairaalahoitoa he eivät aina selviytyisi synnytyksestään. Meillä Suomessakin olisi siis paljon enemmän äidittömiä lapsia ja leski-isiä.

Tämän ajatuksen ymmärtäminen toi malawilaiset lähelle - ilman, että olen heidän luonaan vielä käynytkään.

Nyt Malawiin lähdön aattona voin jo todeta, että tämä on ollut elämäni matka.

Kapuan alussa kirjoitin myös: "Uskon kyllä, että KAPUA auttaa ihmisiä ihan lähelläkin. Eikös yhdessä tekeminen ja auttaminen ole jokaiselle tärkeää?"

Kyllä se on. Yhdeksän kuukautta ja 60 000 euroa rikkaampina Kapua Malawi 2010-joukkue lähtee huomenna viemään avun lyhentämättömänä perille.

Kiitos.

2 nights to go

So here I am, with a pile of different things that I am supposed to squeeze into my backbag; footballs for local kids, suntan lotions, sleeping bag, sleeping mattress, malaria pills, torch, batteries, salmiakki (the finnish liquerish sweet which one cannot survive without), hiking gear, swimming gear, all cameras and batteries and chargers, all other pills, some clothing for hot evenings etc etc. It is seldom one prepares for something this thoroughly, it is tough to recall even from my own life where I would have had 9 months this kind of clear goal in my head. OK, 2 occasions; pregnancy and while trying to get into law school. Anyhow this is quite rare in today's world where the cycles of things happening are quite short and sudden, especially in working life. 

Like Kaarina kapuaja said, also for me the mental preparation has become more important the closer we are getting to take-off. I find us all quite brave to be able to face the reality at the Family Federation's site. At least for us non-doctors nor nurses this may be something that changes something in our minds and souls altogether. It is difficult to even imagine what we may encounter. On the other hand I am also eager to see the happy kids around, all the good that has been achieved and of course the sports part will be fun.

I already want to express my huge thanks to all my supporters during these 9 months. I may have reached today my personal target 6000 euros for Malawi mothers, anyhow  it will be fulfilled during the trip I know. Warm thanks to MIC and Rainer, Tamarindo and Jaana, Vanajanlinna and Pekka&Maarit,  Viinitkotiin.com and Petra and you all wonderful individuals who made this possible. And not to mention my other half Anssi who has helped me enormously in fund raising efforts and encouraged during the times of disbelief. 

I am proud and happy that people care.

Now it is time for me to go and meet the press at Family Federation's premises! Hope there will be some present!

Pls follow our trip adventures via these internet pages in Matkaohjelma (Itenerary) part as we may not be able to upload Facebook for example. Will report more after trip!

Nokialta pyörälatureita mukaan!

Nokialta saatiin kohta Suomenkin myyntiin tulevia DC-14 pyörälatureita testikäyttöön Malawiin - mahtavaa! Päästään polkemaan Jopoilla dynamon jauhaessa virtaa puhelimiin, kameroihin, musiikkisoittimiin ja mihin vaan toimintoon, mitä kännykästä nykypäivänä löytyy. Voi siinä paikallinen olla ihmeissään kun ryhmä pyyhältää paikalle vempaimineen - mutta Jopot ja kännykkälaturit jäävätkin paikallisen synnytyssairaalan iloksi meidän lähdettyämme!

Kassi täyttyy myös lakanoista, jalkapalloista, koripalloista ja pallopumpuista. Omien tyttöjeni tarha halusi vielä lahjoittaa myös vesivärejä ja piirustustarvikkeita. Voi olla että saamme iloisen vastaanoton paikan päällä ja eniten hymy on varmaankin korvissa meillä, jotka voimme näin konkreettisesti auttaa naisia ja lapsia pallon toisella puolella!

Voitte olla myös varmoja että raha- tai tavaralahjoituksenne menee upeaan tarkoitukseen. Sydämellinen kiitos kaikille osallistuneille! Viemme lämpimät terveisenne ilolla perille.

Seitsemän yötä seikkailuun

Seitsemän yötä seikkailuun

Marraskuun Kapua- haastattelusta on pian kulunut 10 kuukautta. Sieltä alkoi pyöriä ajatuksisssa Kapua. Nyt aikaa matkalle lähtöön on seitsemän yötä. Viimeinen rutistus varainhankinnassa. Kyllä me samaan päästään kuin KAPUA 2008, eli yli 60 000. Eikö vain! Oulun ryhmän varainkeruu edistyi Forumi- lehtijutun avulla roimasti, onnittelut siitä. Samalla kun teemme tunnetuksi omaa Kapuamistamme, luomme paremmat edellytykset tuleville Kapua- kohteille.

Suvi, Kapuan äiti on tehnyt mahtava työtä ryhmän eteen; informoinut, innostanut, juossut postissa ja matkahuollossa paita- ja korupakettien kanssa, huolehtinut jopa varustetilauksista ja tehnyt paljon, paljon muuta. Kun kommunikaattorini kilahtaa illalla noin 22.30 tiedän, että Suvi siellä lähestyy.

Olen keräillyt tavaroita kokoon ja edessä on matkalle lähdön vaikein vaihe, eli mistä karsin. Varusteluettelon tavaroista jo koostuu aika röykkiö, joten vaihtovaatteista, kosmetiikasta ja ”eväistä” pitää karsia. Tulevalla matkalla olosuhteet ovat erilaiset kuin yleensä, joten passi, luottokortti ja hammasharja eivät nyt riitä.

Tämä tuleva matka on erilainen ja varmasti puhuttelee meitä kaikkia. Pääsemme katsomaan malawilaisten elämää keskellä heidän omaa arkeansa ja vielä elämän kriittisillä hetkillä synnytysasemalla. Omalla kohdallani henkinen valmentautuminen on ollut tärkeämpää kuin fyysinen kunnon kohotus.

Tsemppiä viimeisen viikon varainkeruuseen. Muistakaa mainita, että avustuksia otetaan vastan lokakuun loppuun saakka. Elämä äideille ja lapsille!

Kaarina-kapuaja

Miehen mallia

Minua mietityttää tämä nykyinen kehitysavun malli ja miten sitä voisi jatkojalostaa. Kapua yhtenä on oivallinen sen takia, että siinä autetaan nimenomaan raskaana olevia äitejä ja vauvoja – niitä ketkä apua eniten tarvitsevat, akuutisti, juuri nyt. Apu menee tarpeeseen, eikä kauaskantoisemman kehitysavun keskustelut ja –mallit auta niitä jotka synnyttävät juuri nyt puskiin ilman auttavaa kätilöä. Naiset kun tekevät muutenkin jo ”kaiken”, ja vauvojahan nyt pitää aina auttaa väriin ja sukupuoleen katsomatta. Mutta mikä olisi paras kehitysavun muoto?

Paljon on puhuttu siitä, ettei pelkkää raha- tai ruokalahjoitusta tulisi antaa, vaan tulisi auttaa paikallista väestöä selviytymään itsenäisesti omin voimin. Siihenkin on hyviä aloitteita ja toimivia keinoja pilvin pimein, Naisten Pankkia ja muuta. Mutta miten ihmeessä ne miehet saataisiin sieltä baobabejen alta makoilemasta? Miten saataisiin alulle Ahkeran (suomalaisen) Miehen Mallin vienti kehitysmaihin ja Afrikkaan? Sinänsä pidän hyvänä ilmiönä sitä, että kiinalaiset tulevat vipeltämään ja näyttämään tekemisen mallia Afrikkaan, laittamaan kokonaisia kyliä pystyyn, ja auttamaan myös paikallista väestöä siinä sivussa ostamalla sitä vähää mitä heillä on myydä. Mutta että saisi sitä asennekasvatusta ja ajatusmallia oikeasti juurrutettua paikallisten päähän... Miksi ihmeessä miehet ei tee siellä mitään? Miksi naiset omistaa maat, viljelee, hoitaa kodin, siivoaa, ruokkii ja hoitaa lapset ja miehet? Mikä niitä miehiä vaivaa?

Eräässä Suomalaisessa pro gradu-tutkimuksessa kuvataan suomalaisen miehen mieskuvaa näin: ” Työ koetaan raskaaksi, mutta se näyttäytyy syvästi merkityksellisenä. Työnteolla ansaittu ja työssä jaksamalla ylläpidetty kunniallisuuden tunne näyttäytyy samankaltaisena kuin suomalaisten työnteosta tehdyissä tutkimuksissa. Tosimiehessä työntekoa koskevassa puheessa korostuvat perinteisesti maskuliinisena pidetyt ominaisuudet vahvuus, hallitsevuus, toiminnallisuus ja suoriutuminen.” Miksi afrikkalainen mies ei ajattele näin? Miksi baobabin alla makoilu on motivoivampaa kuin yrittäminen? Mikä on se kulttuuriero maiden välillä, miksi suomalainen mies raivasi metsät pelloiksi ja teki omasta ja sukunsa elämästä parempaa tuleville sukupolville? Karut ovat olosuhteet täälläkin olleet aikojen alussa, ei kaikkea voi laittaa veden puutteen piikkiin. Miksi afrikkalainen mies vain chillailee?

Minä en ymmärrä, mutta toivon valaistuvani muutaman viikon sisään, edes vähän.... Muutama näppylä saattaa ilmaantua matkalla, mutta pyrin hillitsemään itseni.

KIRI; KIRI HOP; HOP

Maanantai 6.9.2010

AAMUN AJATUS Elämän pelissä on hyvä, jos kokee tappioita jo varhaisessa vaiheessa. Silloin pääsee siitä paineesta, että pitäisi yrittää jatkaa tappiotonta kautta.

Jatketaaan vain kapuamista, vaikka koko ajan on ollut vastatuulta! Ei luovuteta! Malawin äitien asia ei saa hukkua vaikka omat ja maailman katastroofit uhittelevat yllä. Aikaa lokakuun loppuun! Tsemppiä meille kaikille "kapuajille"!

Niin on Malawi mielessä, että uniinkin tulee....

Me Kapuajat saimme viime viikonloppuna sellaisen potkun matkallemme, että näin seuraavanlaista unta. Muut ryhmästämme olivat jo bussissa odottamassa minua Kotkan linja-autoasemalla ja minä kotona ja tietenkin vielä laukku pakkaamatta, laukussa oli vain käsidesiä ja auringonsuojavoidetta. Tuuli soitti bussista minulle ja sanoi, että nyt me kyllä lähdetään tai kaikki myöhästyvät lennolta, juoksin ja juoksin, mutta en ehtinyt mukaan. Herätys tästä painajaisesta oli helpotus. Toivokaa nyt kaikki, että ehdin lennolle!

Vähiin käy ennekuin loppuu...

...nimittäin odottavan aika :)

Sanontahan kuuluu että odottavan aika on pitkä, mutta nyt tuntuu että lähtö häämöttää ja paljon on vielä tekemättä.Tasan 3 viikkoa, ja lähtö on tosiasia. Kun projekti kohdallamme alkoi, n. 9kk sitten, tuntui itse matka hyvin kaukaiselta ja etäiseltä, mutta sellaiselta ettei niin pitkälle vielä jaksa suunnitella. Nyt kun lähtö alkaa olla riittävän lähellä, alkaa jo pikkuhiljaa pyöriä mielessä että mitähän sinne mukaan täytyykään pakata - tai lähinnä se, että mitä sellaista tarvitaan mitä ei kaapista jo valmiiksi löydy.

Rokotukset myös alkavat olla hallinnassa, vaikka niitäkin tuli sitten enemmän kuin aavistelin. Mutta ei vara Jopoa kaada - kuten Reijo asiaan osuvasti tokaisi. Rokotus lienee kuitenkin pienempi paha kuin vaikkapa Kolera, joka meille hyvinvoinnissa eläville on vieras, mutta kehitysmaissa ja luonnonkatastrofien jäljiltä hyvinkin tuttu ja hoitamattomana tappava vieras.

Varainkeruussakin on menossa loppukiri, paljon on jo saavutettu mutta paljon on vielä saavuttamatta. Tavoitteeseemme on vielä matkaa, mutta jokainen ryhmässämme haluaa sen eteen vielä töitä tehdä. Haastetta riittää...