KAPUA: 29.9.2010

Lungwena, tiistai-ilta 28. ja keskiviikko 29. syyskuuta.

Pimeys laskeutuu iltaisin kuuden maissa. Huonejako meni vielä päivänvalossa mallilleen ja neljä rohkeaa naista vietti yönsä savimajassa, muut päärakennuksessa ja kaikki moskiittoverkkojen suojissa. Otsalamput vilkkuen painuimme unille heti yhdeksältä nukkumaan pois edellisten öiden univelkoja. Jostain lähistöltä kuului paikallista musiikkia ja vuvudtzelan törähdyksiä, mutta uni voitti ne äkkiä. Herätyksen aamulla viiden maissa antoivat linnut, aamulaulajat, joista ei erottunut minkään tutun linnun ääntä. Myöskään yöllisistä pikkuötököistä ei ollut suurempaa haittaa, Reijon moskiittoverkkoon oli kuitenkin päätynyt neljän sentin mittainen, miesten torikaksi nimeämä otus, joka näytti torakan ja sirkan sekoitukselta.

Kokki haki aamulla tuoreet kananmunat suoraan kananpesistä, joten omeletit hupenivat vauhdikkaasti. Startattiin kahdella autolla heti kahdeksalta kohti Mangochia, joka on nimeään kantavan maakunnan keskus. Tien varrella nähtiin sadoittain parimetrisiä termiittikekoja, pensaita ja vain harvakseltaan isoja puita. Heinikkoa ja roskiakin poltetaan yleisesti, jolloin ilmassa on savua ja käryjä kuten meillä Suomessa oli Venäjän metsäpalojen aikaan elokuussa. Mangochissa vierailimme sairaalassa, jossa syntyy keskimäärin 15 lasta vuorokaudessa. Sairaalavuoteita ei ole läheskään kaikille vaan suuri osa äideistä nukkuu pelkän lakanan päällä betonilattioilla. Esimerkiksi erilaisten ongelmien vuoksi sairaalan joutuneiden vielä synnyttämättömien äitien osastolla samalla sängyllä istui kuusi äitiä ja vieressä lattialla loikoili vielä muutamia. Parikymmentä paljaalla betonilattialla istuvaaa äitiä jonotti hoitajan luokse, jossa heidän vastasyntyneiden lastensa vointia seurattiin. Sairaalan johto kertoi haasteista terveydenhoidossa ja lehdistö haastatteli sekä kuvasi meitä televisioon.

Sairaalan pihalla meitä odottivat Helkaman lahjoittamat jopot, jotka lahjoitetaan käyttömme jälkeen Lungwenan terveysaseman käyttöön. Jopoihin saimme Nokian laturit, joilla voi ladata puhelimet, ne olivat suuren ihmetyksen aihe paikallisten keskuudessa. Hyvin toimivat! Lähdimme ambulanssi- ja poliisisaattueessa polkemaan pinkeillä ja oransseilla pyörillämme Mangochin keskustan halki, yli Shire-joen ja torialueen halki herättäen runsaasti huomiota. Paikalliset olivat innolla mukana tapahtumassa vilkuttaen ja pysähtyen kannustamaan. Pikkupojat ja -tytötkin lähtivät juoksemaan kilpaa vierellämme ja yhtäkkiä heitä juoksi joka olkikattoisen majan takaa lisää ja lisää ja meillä kaikilla oli oikein hauskaa. Poljimme vielä ekstrakilometritkin ihmetellen tien reunalla maassa myynnissä olevia kaloja (silakan näköisiä), vuohien päitä (!), auton renkaista pikkulasten leikkaamia monen metrin mittaisia suikaleita ja kaikkea muuta meitä suomalaisia ihmetyttäviä.

Poikkesimme vielä kangas- ja rihkamatorilla, jossa innostuimme Väestöliiton Lauran ja Marinan innoittamina ostamaan mekkokankaita ja tilaamaan ne valmiiksii ommeltuina. Siis me kaikki, tarkoittaa miehetkin!

Ette varmaan usko, mutta täällä on sauna, siis sauna, jonka on rakennuttanut suomalainen pariskunta, joka oli täällä terveysasemalla aiemmin töissä. Sauna on kerran palanutkin, mutta rakennettu uudelleen. Paluumatkalla sairaalavierailulta miehet keksivät puiden hankinnan ja Kari sanoi, että vähempi kuin koivuhalko ei kelpaa! Naisille oli jo aiemmin delegoitu vedenhaku. Tien varrelta löytyi myynnissä oleva puunyytti ja lähes yhtä pieni myyjäkin. Pian ympärillä oli kymmenhenkinen joukko isoja ja pieniä ihmisiä, ja kaupat tehtiin. Puut sullottiin jeepin penkkien alle ja Kari sanoi, että ihan aitoa malawinkoivua saatiin.

Perillä majapaikassamme meitä odotti lounaaksi riisiä ja papumuhennosta, joka maistui kaikille loistavasti. Meillä oli ruokailuseurana kyläpäälliköitä lähikylistä. He ovat iäkkäitä vanhoja herroja, joilla on suurin valta päättää kyliensä asioista. Saimme esittelyn terveysasemalle, jossa oli kaksi tänään syntynyttä vauvaa, toinen ainoastaan tunnin ikäinen. Synnyttäneiden lisäksi asemalla on synnytystään odottavia äitejä, tällä kertaa heitä oli äitiensä ja anoppiensa saattamina kymmenkunta, muutamilla rinnoillaan vanhempikin lapsi, joista yksi pelästyikin meitä.

Ympärillämme täällä pyörii lapsia kymmenittäin, jopa sadottain, käsittämätöntä, mistä he ihan yhtäkkiä ilmaantuvat. Enemmistö heistä on poikia, ja lapset ovat aivan haltioissaan kun heille näyttää heistä otettuja kuvia.