tiistai 8. marraskuuta 2011

Kuokkimista ja letkajenkkaa


Toinen Kapuajien aamu Dangin kaupungissa alkoi kukonlaulun aikaan. Jo perinteiseksi muodostuneen aamiaisen kera paistettujen munanpuoliskojen jälkeen suuntasimme tutustumaan lähistöllä sijaitsevaan FPAN (Family Planning Association of Nepal) DANG BRANCHiin.


Tässä toimipisteestä on saatavilla monenlaisia seksuaaliterveyspalveluita. Klinikka antaa esimerkiksi valistusta ihmiskauppaa ja perheväkivaltaa vastaan. Eri päivinä on saatavilla erilaisia palveluita, kuten lapsille perusrokotuksia, ehkäisyneuvontaa, HIV-testejä, tai vaikkapa sterilisaation. Klinikan toiminta on maksutonta paitsi abortista joutuu maksamaan 10 euroa vastaavan summan.


Kapuajat kuokkimassa
Äiti ja lapsi klinikalla




















Kapuajat käärivät hihansa ja istuttivat pihan täyteen istutuksia. Mukava ajatus, että käynnistämme jäi jotain pysyvää. Istutustöittemme aikana klinikalle saapui kymmeniä ja taas kymmeniä vanhempia lapsineen hakemaan rokotuksia. Ihmettelemistä riitti puolin ja toisin ja halusipa useampi vanhempi lapsineen Kapuajien valokuviin.


Community Clinickin tehomaalausta
Lounaaksi söimme mitäpä muuta kuin Nepalilaista perinneruokaa, linssikastiketta ja riisiä. Niinpä jaksoitmme lähteä maalaamaan Community Clinikin rakennusta kylään, jonka lähistöllä vietimme edellisen päivän. Meidät otettiin vastaan kuin kunniavieraat kukkien terälehtien sateessa. Koko kylä oli saapunut paikalle seuraamaan maalaustouhujamme ja käyntiämme. Nuoret tanssivat meille koko iltapäivän ajan ja itse maalaustoimitus muistutti paremminkin festivaalia kuin maalausurakkaa. Pääsimme taas hauskuttamaan paikallisia esittämällä letkajenkkaa urakan päätteeksi. Meille tarjoiltiin ihana ateria urakkamme päätteeksi. Olimme mykistyneitä siitä vieraanvaraisuudesta, mitä olimme saaneet osaksemme sekä siitä, miten pienestä asioista voidaan iloita todella paljon. Upea päivä!

Letkajenkkaa
Katja Kapuaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti