Huippumaisemissa

Aamuni Chukungissa, viimeisessä kylässä ennen base-campia, alkoi Mew-yhtyeen kitaravallien vyöryessä ylitseni. Olin täynnä energiaa. Kapua-Johannes nauroi aamiaisella, että mielialavaihdokseni muistuttavat lähinnä vuoristorataa. Minulla kävi tuuri, että olo ja fiilis oli korkealla juuri tässä kohtaa. Muutamaa päivää aikaisemmin olin tervehtinyt matkakumppaneitani aamusella aivan toisenlaisissa tunnelmissa oksennettuani vuorokauden. Itse kukin kapuajista on kamppaillut jos jonkinmoisia tautikurimuksia vastaan. Leikkisästi lisänimen saanut, meidän oma dr. House eli Mandalan Kalle on onneksemme löytänyt kaikkiin vaivoihin suunnilleen oikean lääke-cocktailin.

Chukungista kapusimme aamupäivän Island Peakin base-campiin, jonka korkeus on 5170 metriä. Perusleirissä ohjelmassa oli vielä viimeiset kiipeilykamppeiden säädöt ja laskeutumistreenit. Noin kuudelta kaikki menivät telttoihin ja laittoivat silmät kiinni yrittäen nukkua sen, minkä korkeudelta ja jännitykseltä vaan kykenivät. Puolilta öin heräsimme, vielä viimeinen tankkaus ennen reissumme rankinta rupeamaa. 12 päivää olimme lähestyneet tätä vuorta askel kerrallaan kavuten puolen Nepalin halki. Nyt edessä oli seikkailun viimeiset viisitoista tuntia ja kilometrin nousu huipulle.

Kiipeilyoppaamme Rensgin johdatteli pakkasen huurtamassa yössä kapuajien letkaa lukien matalalla äänellä retkikunnan ylle suojaavia mantroja. Näin otsalamppuni valossa edessä tallustavan kapuajan kantapäät ja kivikkoisen nousevan rinteen. Asettelin jalkojani huolellisesti askel kerrallaan tuntien, miten keuhkoni täyttyvät kylmästä ja kuivasta vuoristoilmasta. Miten kuvata sitä tunnetta, kun joka askeleella korkeutta tulee lisää ja ilmaa on vastaavasti vähemmän. Kuljimme kohti kirkasta tähtitaivasta ja selkeästi erottuvaa linnunrataa. Otava roikkui horisontissa nurinkurin, jotain tuttua siivittämään matkaamme. Tätä lähemmäs taivasta tuskin pääsen enää koskaan.

Lähdössä jäätikölle

Kapusimme samaa tahtia auringon kanssa ja tuntien tsemppaamisen jälkeen vuorien siluetit alkoivat erottua selkeämmin ympärillämme. Kylmissään hytisevät kapuajat tervehtivät jäätikön reunalla iloiten aurinkoa. Mieliala retkueessa kohosi roimasti, kun kivikossa tarpomisen päätteeksi saimme allemme jääraudat. Jatkoimme köysistössä kohti pääseinämää. Joku uskalsi katsoa railoihin, joita ylitimme, itse laitoin silmät kiinni, koitin unohtaa veljeni äänen hupsuista päähänpistoistani ja lausuin varmuudeksi itse keksimäni suojaavan mantran astussani yli.

Köysistössä takanani Jere ja Kalle nautiskelivat täydellisestä kelistä. Kundeilla oli toisessa kädessä kamera ja toisessa hakku, itse katsoin hitaasti lähestyvää pystysuoraa seinämää kauhuissani, tarrasin tiukemmin köydestä kiinni ja pohdin, voiko tässä kohtaa enää kääntyä takaisin. Minulla olisi sentään huiputus-blogi -vuoro ja kaikki.

Jere astumassa huippuharjanteelle

Hitaasti saavutimme seinämän, joka onnekseni läheltä katsottuna ei ollutkaan ihan niin pystysuora, kun miltä se ensi alkuun näytti. Könysin sen valjaissani ylös hitaasti, sisukkaasti ja kirosanoja säästelemättä. Muutama ärräpää saattoi lipsahtaa vielä huippuharjanteellakin, huippu näytti olevan lähempänä kuin mitä se lopulta olikaan. Yksi oppaistamme heilutti topissa kutsuvasti Suomen lippua. Pian jo kuulinkin, miten ensimmäiset kapuajat saavuttivat huipun. Ponnistin kaikki voiman rippeet ja pääsin kuin pääsinkin huipulle. Liityin Kapua karkeloihin huikeissa maisemissa saatuani keuhkoihini sen verran ilmaa, että pystyin hihkumaan. Me todellakin saavutimme Island Peakin huipun 27.11.2011 kello 10.30. Mahtavaa!

Siellä me seisoimme yhdessä läjässä noin kahden neliömetrin alueella maailman korkeimman vuoriston sylissä. Sekoitus helpotusta, epäuskoa, liikutusta, jaettua riemua ja ylpeyttä. Ehkä jotain siitä tunteesta on tallentunut näihin kuviin.

Huikea joukko huipulla. Terkkuja kotiin!

Omasta puolestani voin sanoa, että en olisi koskaan päässyt huipulle ilman apua. Kapuajat kannustivat toisiaan täysillä. Tämä ei ollut yksilösuoritus tai kilpailu, vaan yhteinen jaettu kokemus. Ryhmässä jaettiin niin vedet, energiageelit, myslipatukat kuin aurinkorasvatkin. Konkari kiipeäjä Jere tuuppi minua pahimmassa kivikossa pimeällä ylös ja sherpat auttoivat minut huterana ja kaikkensa antaneena horjuen takaisin alas.

Luulin, että oppisin maailman katolla syvää rauhaa ja meditatiivista läsnäoloa. Olin väärässä. Kapua opetti minulle, mitä on porukan positiivinen voima ja yhteisen tekemisen merkitys on. Se voi kantaa jopa 6189 metriä ylös. Olen oppinut, että kaikessa mittakaavassa me tarvitsemme toisiamme. Huiputus oli vain osa tätä matkaa. Nyt olisi tavallaan edessä vielä se alastulo. Tätä tulee varmaan sulateltua hetki jos toinenkin.

Terkkuja maailman katolta,

Nuppu-kapuaja

Kapuajat huipulla!

Sain juuri puhelun Jere Kapuajalta, ryhmä saavutti tänään Island Peakin huipun klo 10.30!! Mahtavat onnittelut Kapuajille!!! Seitsemän Kapuajaa pääsi korkeimmalle huipulle, 6189 metriin. Osa jäi sairauksien vuoksi Base Campiin ja kolme oli joutunut kääntymään matkalla takaisin vuoristotaudin takia. Kapuajat ovat nyt palanneet Base Campiin ja ovat väsyneitä mutta iloisia. Ryhmällä on kaikki hyvin ja kunnossa!

Seuraavan päiväkirjaotteen saamme ryhmältä huomenna, kun ovat levänneet ja palautuneet koitoksesta.

Suuret onnittelut vielä koko ryhmälle valtavan hienosta ponnistuksesta ja turvallista paluumatkaa!!

Island Peakin huippuharjanne

Koordinaattori Suvi

Resedagbok 21: Med Island Peak i skiktet

Island Peak

Rakkaat lukijat, huomenna alkaa kapuajien huipulle nousu, joten seuraava päivitys tulee vasta parin päivän kulutta.

Kära läsare, imorgon börjar kapuanernas ”summit push”, och därför kommer det att dröja några dagar innan nästa blogguppdatering.

Senast jag skrev resedagbok, nämnde jag att andra delen av vårt äventyr skulle börja. Och viket äventyr det visade sig att bli. Som ni säkert redan läst, så gjorde vädret en 45 minuters flygtur till en 6 dagars vandring. Tack vare ändrade planer så fick vi också ”byta berg” från Mera Peak till Island Peak (Imja Tse, 6189 meter).

För drygt två veckor sedan startade vi på vårt ”nya äventyr” från Shivalaya (1770 meter). Det var en häftig känsla att stiga av bussen när vägen sluta och börja gå in i sagolika landskap men himlayas toppar som mål. Första veckan tog oss igenom landskap som kunde vara tagna direkt ur Sagan om Ringer. Där efter tog vi oss in i Khumbu dalen, även vädret började nu klarna upp och kapuanerna kunde njuta av snöklädda 6000 meters toppar.

Men nu till dagens tur.

I förrgår fick vi för första gången syn på den, Island Peak visade sig för oss. Och efter en vilodag i Dingboche (4410m) tog vi oss till Chhukhung (4730m), med Island Peak framför oss hela vägen, omringad av 7000- och 8000-meters toppar. Vi befinner oss i famnen av bl.a. Lhotse (8414 meter), Lhotse Shar (8393 meter) och Ama Dablam (6814 meter).

Klättringsövning

Efter en lungn halvdags vandring till Chhkhung, var det tid för att ta fram och gå igenom vår klättringsutrustningen. I en dammig sandbacke, under Lhotses magnifika sydvägg, fick vi öva användning av bl.a. ascender och att reppellera.

Men nu är det mat och vila som gäller, för alla krafter behövs nu när höjden börjar görja sig kännd. Imorgon bär det åt mot Base Camp, och kapuande mot Island Peaks topp kan börja.

Hälsningar till alla nära och kära, var ni nu befinner er.

Ajo, grattis mami och skrutt på födelsedagen :)

Lepopäiva Dingbochessa, vuorten kainalossa

Aamiainen kello kahdeksan tuntui Kapuajien mielestä suorastaan pöyhkeilyltä, ainakin melkein. Oli todella ihana lojua lämpimässä makuupussissa hieman pitempään venytellen lihaksia, tietoisena vapaapäivästä ilman mitään pakollista tekemistä. Tänään ei tarvitse välpätä kamoja, yes!

Aamiaisen jälkeen porukka hajautui omiin puuhiinsa. Osa paineli kylille tutkimaan paikallista tankkaustarjontaa, jotkut tyytyivät vain nautiskelemaan aamuauringon lämmöstä lodgen pihalla lueskellen tai kutoen. Todellakin, kolmen Kapuajan käsiin ilmestyivät jostain laukkujen uumenista lankakerät puikkoineen ja sukkia ja huiputuspipoa alettiin neuloa hurjalla vimmalla. Taisipa allekirjoittanut löytää itselleen uuden terapiaharrastuksen ja kotona ainakin jollekulle kiltille pukki tuo lahjaksi Himalajalla kudotut sukat.

Himalayan Rescue Association 

Nepal infotaulu

Ei kuitenkaan päivääkään etteivätkö innokkaat Kapuajat keksisi jotain piristävää aktiviteettia. Viereisen jyrkähkön harjanteen takana olevassa Pherichen kylässä on vapaaehtoisten voimin toimiva klinikka, Himalayan Rescue Association Nepal. Sieltä saa hoitoa mm. vuoristotaudin yllättäessä, tarvittaessa helikopterikuljetuksen jatkohoitoon ja klinikka on mukana evakuointitoimissa. Toinen järjestön klinikoista sijaitsee Annapurnan alueella. Klinikka tarjoaa toki lääkärin palveluja myös paikallisille asukkaille erittäin kohtuullista korvausta vastaan. Toiminta perustuu pääosin lahjoituksiin. Kuulimme rentohenkisen ja hauskasti kuvitetun luennon vuoristotaudin oireista ja hoidosta. Asiat olivat kuitenkin pääosin jo tiedossamme, koska Kalle on pitänyt meidät hyvin tietoisena realiteeteista herättämättä turhaa pelkoa tai epävarmuutta. Edellisillan happisaturaatiomittauksissa kaikkien lukemat olivat kohdallaan, joten ei syytä huoleen.

Nyt tässä hämärtyvässä illassa lodgen jakinlantakaminan lämmössä istuessani katselen kanssakapuajia, jotka puuhastelevat kuka mitäkin odottaen kokkiryhmämme valmistamaa päivällistä. Tunnelma on rento ja odottava, koska kaikkien mielessä varmasti pyörii seuraavien päivien mukanaan tuomat seikkailut, oma ja samalla koko porukan selviytyminen haasteesta huipun saavuttamiseksi.

Tavoitteemme Island Peak komeudessaan 

kuvassa oikean puoleisena huippuna

Vielä päivitys päivällisen jälkeen...kokkiryhmämme yllätti meidät jälleen. Jälkiruuaksi pöytään kannettiin Island Peak Kapua-2011 suklaakakku Kapuajien ihastuneiden huokausten saattelemana. Namm ja Maiskis!

Ja sama kakkuna

Lämpimin terveisin Merja Kapuaja. Erikoisterkut kotijoukoille Lahteen, Ouluun ja Rolloon.

Kapuajien huikea kävelypäivä

Buddhalaisluostarin tunnelmaa

Aamu valkeni Tengbochessa aurinkoisena. Samalla kapuajat könysivät ulos teltoistaan hyvin nukutun yön jälkeen. Olimme jo edellisenä iltana saaneet kurkistaa kuuluisaan Tengbochen luostariin, mutta nyt suuntasimme seuraamaan munkkien messua puoli seitsemän aikaan aamulla. Munkkeja oli paikalla tällä kertaa vain kourallinen, mutta taianomaisen ja hengellisen paikan lumoissa söimme aamiaisen ja valmistauduimme päivän kävelyurakkaan.

Kapuajia kävelyllä. 

Taustalla Ama Bablamin huippu

Marssimme päämääränä tänään tulisi olemaan Dingbochen kylä 4410 metrin korkeudessa. Pikkuhiljaa päivän edetessä metsäiset osuudet jäivät kokonaan pois ja maasto muuttui karummaksi, puuttomaksi maisemaksi. Pidimme teetauon Pangbochen kylässä edelleen aurinkoisessa säässä. Matkan aikana maisema alkoi olla todella sitä, mitä olimme tulleet hakemaan. Minne tahansa päänsä käänsi, oli vastassa lumihuippuisia vuoria. 

Tässä uskomattoman kauniissa maisemassa ja suhteellisen helpolla polulla edetessään taisi joku muukin kapuaja itseni lisäksi tavoittaa kävelystä sen meditatiivisen ja ajatuksia selkeyttävän voiman. Kävellessäni en voinut muuta kuin olla samaa mieltä Julia Cameronin kanssa siitä, että kävely tutustuttaa meidät omiin ajatuksiimme askel kerrallaan. Ehkäpä on niin, että samalla kun kävelemme ulkomaailmaan, siirrymme samalla sisäiseen maailmaamme. Sanoisin, että tämä oli ehdottomasti tähänastisista kävelypäivistä paras!

Maisemia ennen Dingbochea

Perille saavuimme kas kummaa arvioidun aikataulun mukaisesti hyvissä ajoin iltapäivästä. Meitä odotti kaksi ilosta asiaa. Ensiksikin, saapuessamme Dingbocheen, saimme Island Peakin erittäin lumisen huipun ja vuorenrinteen näkyviimme. Siellä se on meitä odottanut. Toiseksi päivän aikana kuulemamme huhut pitivät paikkansa. Majoituimme uutuuttaan kiiltelevään lodgeen telttakylän sijaan. Pöyhkeilyn määrää lisäsi meille tarjoiltu myöhäinen lounas tuoreen tyrnimarjamehun kera. Kyllä täällä kelpaa lepäillä tämän illan lisäksi myös huominen päivä ja totutella ohuempaan ilmanalaan.

Terveisin, Katja Kapuaja

Matka Everestin kainaloon

Päivä 18 alkoi aurinkoisissa ja rennoissa tunnelmissa. Vapaapäivä oli tehnyt tehtävänsä ja joukkomme oli valmis aloittamaan jälleen uuden vaelluspäivän. Aamun aurinko muuttui jo ensimmäisen tunnin aikana paahtavaksi ja vaatteet vähenivät lennossa matkan aikana. Letkassa tuoksui aurinkovoide ja veden hörppimisen ääni kuului keskustelujen yli. Vaelluspäivä on kuitenkin vaelluspäivä ja kapuajat suhtautuvat siihen jo yli viikon kokemuksella vakavasti. Olimme tottuneet keskikukkuloiden matkan aikana lisäämään arvioituun vaellusaikaan ainakin kaksi tuntia ja varaamaan taskuun otsalampun uhkaavaa pimeyttä vastaan. Tämä varaus oli varmasti alitajunnassa, vaikka päivästä luvattiin lyhyt ja helppo.

picknick lounas – näin meillä!

Nousua Namche Bazaarista Tengbocheen oli luvassa noin neljäsataa metriä. Pysähdyimme juomatauolle Tensing Norringin muiston kunniaksi rakennetulle Stuballe. Vaelluspäivän perinteinen teetauko vietettiin helteisellä terassilla ihaillen ympärillä kohoavia huippuja. Yleensä teetauon jälkeen on koittanut tiukka puristus kohti lounaspaikkaa, mutta tällä kertaa meillä oli edessä aikaisempiin alamäkiin verrattuna leppoisa taival kohti joen rantaa. Keittiön ihmepojat olivat juosseet keittiö selässään ohitsemme ja loihtineet runsaan lounaan helteiselle tasanteelle. Lounas ja lepo maistuivat hyvin ja totesimme että hygieniatasomme on jo lähes paikallista tasoa; lounaspaikkamme oli koristeltu kuivaneilla jakin jätöksillä.

Nousu kohti Tengbochea loppui ennen kuin alkoikaan... näinkö helppoa on vaeltaminen kohti huippuja niillä, jotka lentävät Katmandusta Luklaan? Olemme tottuneet pitämään yllä hyvää, mutta voimia säästävää vaellustahtia, joten nyt saavutimme huipun siinä vaiheessa kun olimme valmiita aloittamaan taistelun ylämäkeä vastaan. Olemme siis onnekkaita, kun alkuperäinen suunnitelmamme muuttui ja saimme kokea klassisen lähestymisen kaikkine ulottuvuuksineen: osaamme arvioida paikallisia wc:tä vastaavia hmmm... faciliteetteja, arvostaa aitoa ja alkuperäistä Nepalilaista kulttuuria, ruokaa, peseytymismahdollisuuksia ja omaa rauhaa, sekä olemme tietysti huippukunnossa huiputtamista varten.

Luostarin portti, josta marssimme aamulla sisälle

Näissä mietteissä saavuimme maailman korkeimmalla sijaitsevan luostarin pihalle. Innostuksen määrä oli valtaisa, kun tajusimme, että saamme viettää yön tässä upeassa ympäristössä, vuorten syleilyssä, kahvilan ja leipomon etupihalla. Vierailu buddhalaisessa luostarissa ennen päivällistä sitoi päivän mietteet hyvin yhteen. Epäilykset huipun saavuttamisesta sulavat sinnikkäimmiltäkin epäilijöiltä. Jatkamme huomenna matkaa yhdessä ja saavutamme sen huipun jo hyvinkin pian.

Terveisiä maailman kainalosta kaikille läheisille ja kotijoukoille, erityishalaus pikkuSamille!!

Tanja-Kapuaja

Matkapäiväkirja 17 – Lepopäivä, Namche Bazar

Näihin maisemiin on ilo herätä

Matkamme seitsemästoista päivä valkeni kirkkaana ja kylmänä aamuna lumihuippuisten vuorten ympäröimänä. Sherpamme Niman iloinen ”huomenta”-huuto kaikui telttoihin ja näkymä teltan ovesta vastapäiselle vuorelle piristi mieltä. Tänä päivänä ei olisi kiire minnekään ja saisimme ottaa rennosti koko päivän antaen mielen ja kehon palautua tähän astisesta vaelluksesta.

Aamupalan syötyämme rentoutui kukin omalla tavallaan ja auringon noustua riittävän ylös taivaalla teltta-alue näyttikin ennen pitkään mustalaisleiriltä kaikkine varusteineen kuivumassa telttanaruissa ja makuualustojen päällä telttojen ympärillä. Maisemien katseluun näin jylhässä maastossa ei kyllästy eikä ole lainkaan erikoista vain katsella kaukaisuuteen pitkiä aikoja ja antaa mielen pakahtua näkymästä. Näin ainakin näköalatasanteella heti kymmenen minuuttia leirimme yläpuolella Mt Everestin, Lhotsen ja Ama Dablamin syleilyssä!

Saunan parantava voima

Aikamme rentouduttuamme ja hiilihydraattipitoisen, mutta terveellisen lounaan syötyämme olikin vuorossa kauan kaivattu sauna. Namche Bazarin vuoren seinämässä sijaitsevan sherpakaupungin keskuksessa olevan Danfe-nimisen baarin takahuoneesta löytyvän suomalaistyyppisen saunan löylyjä tuli testattua oikein kolmessa vuorossa. Aiemmin Thin Air Finnish sauna -ilmaisulla nimetty sauna olikin positiivinen yllätys kapuajille, jollaista ei olisi odottanut löytyvän tällaisesta paikasta. Nykyään saunaan mennessä ovessa riippuva t-paita (kuva alla) kertoo suomalaisten poikenneen täällä.

Erään suomalaisretkikunnan jättämä muisto saunan ovessa

KAPUA Aidventuresin oma t-paita löytyy nyt myös kyseisestä baarista, jossa matkaajien ja ryhmien jättämiä paitoja ennestään onkin jo satoja. Ainakin nyt kapuajilla on erityisen fressi olo vaelluksen loppupäätä varten.

KAPUA-tiimin oma paita

Viimeiset varustetarpeet sekä naposteltavat on nyt hankittu ja olemme valmiit jatkamaan nousujohteista kulkuamme. Nukumme yömme lämpimissä makuupusseissamme kulkukoirien haukkuessa lähimaastossa raikkaassa vuoristoilmassa.

Namce Bazar

Terveisiä matkan varrelta,

Kapuaja Vesa

Matkapäiväkirja 16 – Highway to Namche

Tashi Delek Namche Bazarista; sherpojen pääkaupungista.

Aamunkoitteessa kapuajat heräsivät teltoissaan uskomattoman tähtitaivaan vaalentuessa kirkkaaksi ja kirpsakaksi Himalajan aamuksi. Oli opeteltava uudet aamurutiinit; välppäys teltassa vaatii toisenlaista kikkailua ja vuorottelua kuin lodgessa. Osa kiipeilykamoista oli myös tullut meitä Phakdingiin vastaan, ja reput ja kassit saivat lisäystä kypäristä, hakuista ja jumareista.

Aamutee tarjoiltiin kuitenkin totuttuun tapaan suoraan telttaan, ja kun kamat oli kasattu oli aamupalan vuoro. Kahdeksalta paikallisoppaamme Pasang -tuttavallisemmin Pasanen- asettui jonon kärkeen ja toinen paikallisoppaamme Nima kiljaisi iloiseen tyyliinsä: ”Jam jam, mennään! Bistadi, bistadi, hitaasti, ei nopeasti, ei kiirettä!” Ja niin letkamme paarusti läpi Phakdingin ylös Khumbun laaksoa ja kohti sen toisessa päässä siintävää Khumbi Yul Lhata, sherpojen pyhää vuorta, jonka katveessa Namche Bazar sijaitsee. Aurinko alkoi paistaa laakson suuntaisesti ja lämmittää pikkuhiljaa kapuajien jäykkiä jäseniä. Aamuruuhka Everest Highwaylla oli vilkaimmillaan. Kapuajien jonossa kaikuivat huudot: ”Jakkeja!” ”Kantajia!” ”Juoksijoita” ”Japanilaisia!”. Ja me väistelimme jakkien sarvia ja toistemme hakkuja parhaamme mukaan.

Aamupäivä kuljettiin laakson pohjalla siksakaten riippusiltoja pitkin Bhote-joen yli. Lounaan jälkeen alkoi tiukka nousu 2800 metristä 3500 metriin. Tulimme myös Sagarmathan kansallispuiston alueelle, joka on sherpakansan pyhä laakso sekä maailmanperintökohde. Puiston portilla on vierailukeskus, jossa kerrotaan mm. sherpakansasta ja siitä miljoonia vuosia sitten sattuneesta töräyksestä. Portilla on myös hieno ohjeistus vierailijoille:

1. Refrain from taking life (Vältä elämän riistämistä)
2. Refrain anger (Vältä vihaa)
3. Refrain jealousy (Vältä kateutta)
4. Refrain from offending others (Vältä loukkaamasta muita)
5. Refrain from taking excessive intoxicants (Vältä liiallista päihdyttävien aineiden käyttöä)

Siinäpä meille kapuajillekin hyviä matkaohjeita -lisäksi oma ohjeemme 6. Älä pöyhkeile.

Maailman korkein ryppy (8848 m)

Parin sadan metrin nousun jälkeen saimme vihdoinkin korvauksen pilvisten päivien pettymyksille, kun mahtava Sagarmatha, tiibetiläisille ja sherpoille Chomolungma (Maailman Jumaläiti), useimmille meistä Mt. Everest (brittiläisen eversti George Everestin mukaan, joka johti kolmiomittauksia joilla selvitettiin, mikä on maailman korkein huippu) näyttäytyi meille yhtä mahtava Lhotse kainalossaan. On se iso ryppy, ja kannattaa nähdä livenä. Pakollisten uusien Facebook-profiilikuvien jälkeen jatkoimme kapuamista kohti Namchea.

Teltoista aukeaa näkymä Namche Bazariin 

ja Kongdelle (6186m)

Parin tunnin jälkeen saavuimme hevosenkengän muotoiseen, kahden jokilaakson risteyskohtaan 3440 metrin korkeuteen, sherpojen pääkaupunkiin. Vielä muutaman kymmenen lisämetrin korkeudella nousi jo pikkuhiljaa telttakylämme leirintäalueelle, ja ilta-aurinko kultasi toisella puolen Thamserkun (6608m) vuoren. Osa porukasta livahti kylille ostamaan harvinaisia herkkuja croissantteja, sipsejä ja viinikumikarkkeja. Illalliseksi saatiin vähintään yhtä harvinaista herkkua -jakinhärkäpihvejä, daalia ja perunacurrya. Huomenna on ensimmäinen lepopäivä sitten Keskikukkuloiden ylityksen aloituksen -tai oikeastaan ensimmäinen lepopäivä kahteen viikkoon, ja se tulee totisesti tarpeeseen. Pääsemme jopa saunaan; herkku, jota tuskin maltamme odottaa.

Kaikki hyvin Himalajalla, terveisiä kotiin.

Kapuaja-Marika (joka lähettää erityisterveiset Raija-koiralle)

Namaste!

Näkymä ikkunasta sänkyyn tuotua 

aamuteetä hörppiessä

Kapuajat käänsivät tänä aamuna nokan vihdoin kohti pohjoista. Viikon vaellus yli keskikukkuloiden päättyi Paiyaan. Heti aamusta sää oli kirkas ja saimme ihailla lumihuippuisia vuoria aamuteetä hörppiessämme. 

Jätimme Keskikukkulat taaksemme ja 

käännyimme pohjoiseen

Innoissamme lähdimme kohti Khumbun laaksoa. Laakson pohjalla kiemurteli Maitojoki, Dutih Koshi River. Joen vesi näytti todella valkoiselta. Laakso on vanhaa meren pohjaa, ennen sitä himmeetä tapahtumaa miljoonia vuosia sitten, kuten Sipa eilen kertoi. Siitä valkoinen väri, kertoi Kalle.

Laakson maisemat olivat huikaisevan jylhiä ja kapuajien kamerat kaivettiin esiin ikuistamaan tätä juhlallista hetkeä nähdä vuoret, joita tavoittelemaan kapuajat ovat lähteneeet matkalle. Aina välillä piti pysähtyä seuraamaan, miten lentokoneita lensi kohti Luklaa. Olisihan sinne ollut mukava lentääkin, ajattelin, mutta kunnon kapuajat luottavat enemmän omiin kinttuihin kuin selkeisiin lentokeleihin!

Iltapäivän paahteessa saavuimme Everest High Waylle, Luklasta vuorille menevälle polulle. Tuli heti aivan turistimeiniki, paana leveni puolella ja väkeä oli ajoittain ruukaksi asti. Nenä tunnisti myös saippuan hajun. Kapuajien ominaistuoksuja kun on savu ja hiki!

Iltapäivän aikana vakuutuimme lopullisesti siitä, että tekemämme huippujen klassinen lähestyminen on ainoa oikea tapa. Matkan aikana olemme nähneet, miten monimuotoinen Nepalin luonto on, miten kukkuloilla on ihastuttavia kyliä. Kyliä, jotka ovat täynnä elämää, vaikka niihin pääsee vain kävellen ja kaikki tavarat on kuljetetttu niihin kantajien tai muulien selässä. Ja mikä parasta, viikon kävely on kohottanut kuntoa huiputusta varten.

Tämä päivä muutti matkaamme toisellakin tavalla. Tähän saakka olemme yöpyneeet lodgeissa ja nähty on monenlaista majataloa, toilettia ja suihkua. Tiedämme nyt, mitä voi tarkoittaa hot shower. Se voi olla muoviämpärillinen kuumaa vettä ja sinkkinen pesuvati, mutta pesu onnistuu niinkin ja hyvältä tuntuu hikisen päivän jälkeen.

Telttakylämme

Tänään alkoi todellinen retkeily. Saapuessamme Phakdingiin meitä odotti telttakylä! Niissä yövymme tästä lähtien, niissä välppäämme kamamme otsalampun valossa. Todennäköisesti tavaroita on hukassa yhtä paljon kuin tähänkin asti. Mutta aamutee tarjoillaan suoraan telttoihin, että sitä odotellessa.... ja huomisen jälkeistä lepopäivää..

Sipe-kapuaja

AURINKOA, LUMIHUIPPUJA JA PALUU PILVEEN

Aamu ja lumihuiput

Heräsin aamulla Tanjan iloiseen huutoon käytävältä: ”ulkona on sininen taivas ja edessä näkyy lumihuippuja”. Huusin takaisin, että oletko tosissasi vai onko tuo vain julmaa pilaa? Onneksi Tanja ei ole julma ihminen ja ryntäsin ulos kamera kädessä tallentamaan tätä harvinaisen kaunista aamua. Lisäksi meidän retkikunnan henkilökohtaiset kokit olivat saapuneet Luklasta edellisenä iltana ja meille tarjoiltiin aamuteet huoneeseen. Myös aamiainen oli megamaalisen hyvää joten kapuajat olivat erittäin iloisella päällä kun lähdimme Jubhingista kohti Paiyan kylää auringon maalatessa lumihuippuja keltaiseksi.

Plan B eli Namchen kautta Island Peakile

Alkumatka mentiinkin aika hitaasti koska suht piilossa pysyneet kamerat räiskivät kuvia viimeinkin näkyvistä lumihuipuista. Porukka oli leppoisalla päällä ja nauru raikasi vaikka tiedossa olikin pelkkää ylämäkeä. Lisäksi keskustelut kumpuilivat jälleen erittäinkin paljon aiheesta toiseen. Jos eilen ikävöitiin kotisohvaa ja omaa suihkua niin tänään herkuteltiin mielikuvilla ruisleivästä, kanasalaatista, lohikeitosta ja ylipäätään proteiinista. Lisäksi erään kapuajan kuvaelma ruisleivän mausta lähenteli jo K-18 rajaa joten varatkaahan kotijoukot sitä leipää kaappiin kun tulemme takaisin Suomeen. Mutta onneksi meidän kokkien taikoma lounas sai ajatukset pois ruisleivästä. Tarjolla oli ranskalaisia, salaattia, lämpimiä voileipiä ja tonnikalaa. Kapuajajoukko nautti lounaan jälkeen harvinaista siestaa maaten auringossa. Aurinko lämmitti ja osa kapuajista näytti siltä kuin he olisivat Gran Kanarialla siemaillessaan teetä aurinkovarjon alla. Kunnes...

Lounashetki auringossa

Sieltähän ne pilvet taas tulivat. Mutta se ei menoa haitannut. Oli ilo huomata että kapuajajoukon keuhkokapasiteetti on kasvanut huomattavasti lähestymismarssin aikana. Maanantaina ei olisi tullut mieleenkään että pystyisimme laulamaan kuorossa suomipopin helmiä jyrkässä ylämäessä. Lisäksi opin että miljoonia vuosia sitten oli jokin huikee hässäkkä ja Himalajan vuoristo syntyi mannerlaattojen törinässä. Saanen huomattaa että tässä vaiheessa oltiin jo taas siirrytty ohuempaan ilmanalaan.!? :)

Erittäin jyrkän nousun jälkeen olimme taas lähellä kolmen kilometrin rajaa. Meille oli ilmoitettu että nousun jälkeen alkaa tasainen maasto ja majapaikkaan on noin puolentoista tunnin matka...niinpä niin...!? =) Rämmittyämme lähes kolme tuntia muulin jätöksissä ja kivikossa joukkomme saapui Paiyan kylään ja majapaikkaan. Vaikka väsy painoikin niin tanssi alkoi heti ja kokit toivat lämmintä juotavaa ja keksejä. Illalla pääsee vielä peseytymään ja vaihtamaan puhtaat alusvaatteet jotenka selvästi hyvä päivä taas tänäänkin! :)

Perillä majapaikassa sumun keskellä

Paljon terveisiä tutuille ja tuntemattomille sinne kotisuomeen, erityisesti Marakatille! ;) Ja käykää laittamassa meille tsemppiviestejä osoitteeseen retkikunta@kapua.fi!

SIPA-kapuaja

p.s. Meiltä kaikilta paljon terveisiä Anne the Mountanille! Toivottavasti porkkanat irtosivat maasta. Myö täällä jatketaan pättärälle kaahimista! :)

pps. Orto-Kallelle terveisiä, käveltiin tänään Karin solan läpi! =)

Aasian aasit

Tänään matkaanlähtöämme siivitti lämmin tunnelma, kun majataloa pitävän perheen pojat saivat meiltä lähtiäisiksi jalkapallon ja pumpun. Pojat loistivat ylpeyttä ja onnea ja lodgen pitäjä lahjoitti vastavuoroisesti mukaamme kimpaleittain nakkijuustoa, jota sitten maistelimme taukopaikoilla. Päivästä tulikin mitä mainioin, kuten Sirpa-kapuaja minulle aamulla uumoilikin. Näimme jo aivan alkumetreillä lumihuippuja pilvien raosta ja pian vastaamme alkoi virrata aasikaravaaneja vai olivatkohan ne muuleja? Joka tapauksessa kymmenittäin näitä rauhallisia pieniä hevosia vaelsi ohitsemme kivikkoisilla ja liukkailla vuoristopoluilla. Sivumennen sanoen paikallinen polku tunnutaan rakentavan jotakuinkin niin, että laitetaan kiviä röykkiöön ja odotetaan, että eläimet paskovat raot täyteen tai ainakin siltä tänään liukastellessa ja lantakasoja väistellessä välillä tuntui.

Ohitimme aamupäivällä erittäin vanhan buddhastupan ja tulimme kuuluisan Everestin kävijän Babu Shiri sherpan kotipaikkaan, jossa pidimme tauon paikkallisessa lodgessa nautien hot lemonia, lämmitettyä sitruunamehua, johon retkikuntamme on ehtinyt viimepäivinä mieltyä. Nyt jo edesmennyt Babu Shiri pitää yhä nimissään useita Everestiin liittyviä ennätyksiä mm. pisimpään huipulla ilman lisähappea (21h) ja nopein nousu huipulle (16h 56min). Ja aika varmaa on, että tulevatkin ennätykset tulevat olemaan sherpojen hallussa, niin vertaistaan vailla he vuoristossa ovat.

Ohitsemme viiletti päivän aikana aasien/muulien lisäksi myös Everest Ultimate Run -kilpailijoita. Heissä ihastutti muutamia kapuajattaria korea takalisto, kun taas allekirjoittanut olisi voinut vaihtaa mielellään alamäissä joululauluja hoilaavat polvensa heidän kanssaan. Lounaalla saimme jälleen ihanaa tiibetiläistä leipää ja nuudeleita, joihin ripautettu chili sai kapuajien nenät auki. Iltapäivästä retkikunnan puheet kääntyivät jo välillä koti-ikäväänkin, tosin osittain koti-ikävä kohdistui hyvin spesifisti mm. omaan kylpyhuoneeseen, sänkyyn tai sohvaan. Ylitimme kolmen aikoihin aivan uskomattoman upean kosken riippusiltaa pitkin ja rutistimme sitten ylämäkeä tupsahtaaksemme hämmästykseksemme yöpaikallemme jo ennen neljää! Päivänvalosta ilahtuneina peseydyimme ja pyykkäsimme ja laitoimme muutenkin viimepäivinä kärsineitä kamojamme ojennukseen. Loistopäivä siis ja kuten kanssakapuajistani joku jo matkalla totesikin: mistä kaikesta olisimmekaan jääneet paitsi, jos emme olisi päätyneetkään suunnitelmaan b, vaan pyrähtäneet Luklaan lentäen.

Sinisten kattojen yllä

Meidän sääpalvelumme aamuisin toimii sen varasssa, millaisia meteorologisia havaintoja satunnainen aamuyön ulkona asioillaan pistäytynyt pystyy kertomaan. Niin tänäkin aamuna, ja niinpä kuulimme,että sataa ainakin jotain, vettä, räntää tai lunta. Lämpimästä makuupusssista oli vain kömmittävä ulos ja alettava aamun välppäys otsalamppujen valossa. Aamiaisen syötyämme (valinnaisesti puuroa, omelettia, keitettyjä munia) kapuakaravaani oli valmiina odottamassa mahtikäskyä maestrolta: Valmiina!

Matkasimme hyväntuulisina ylämäkeen, aamu-usva maisemoi näkymät mystisiksi, kauniiksi. Kuljettuamme n.kolme varttia olimme saavuttaneet reitin toistaiseksi korkeimman kohdan, 3500m, ja kuin tilauksesta ylhäällä usvasta erottui rukouslippujen lisäksi majesteettisia, tummia sarvipäitä, jakkeja. Taisipa olla nakkejakin, mutta koska tämä nimitys on meille vielä kovin uusi, emmekä oikein nauramatta pysty niitä nakeiksi kutsumaan, niin ohitetaan ne kevyemmin. Komeita ne olivat, nakki vieköön!

3500 metrin korkeudella olevat rukousliput

Lakipisteen ohitettuamme matka jatkui solaan, missä kapea, kivinen polku vaati tarkkuutta. Sola kannatti nähdä ja kulkea, vaikkakin yksityiskohtiin ei voinut kiinnittää tarpeeksi huomiota, koska alas mennessä on aina oltava erityisen tarkka irtokivien kanssa. Mutta, sittenkin, mikä metsä siinä ympärillä! Huikeaa puustoa, taikametsää,missä saattoi piileskellä mitä mielikuvituksellisimpia jetinpoikia.

Usvapuut

Tämä metsien puuston, aluskasvillisuuden ja muun runsaus tuottaa Aaaah! Ooooh!-huokauksia ihan spontaanisti. On toki muistettava, että kuljemme kaikki täällä jonkinlaisessa hedelmällisessä ihastuksen tilassa, huokailut kuuluvat taudin kuvaan. Eräs kapuaja ilmaisi sen sattuvasti: Olen itselleni ihan kateellinen, kun saan kulkea täällä! 

Päivä on tarjonnut uskomattoman paljon. Ylhäältä vuorelta katsoessa näki yhdellä silmäyksellä niin paljon ja niin kaunista, että sitä on ihan pakko kutsua isoksi näkymäksi, paremmin on vaikea kuvata. Iltapäivällä uusi usva peitti osin näkymiä, mm. juuri silloin, kun toivoimme näkevämme Himalajan huiput, olihan reitin varrella oikein näkymälle nimitetty paikkakin, josta sitä olisi voinut ihailla.

Päivän pitkä mutta mukava marssi päättyi vihdoin kipakkaan kiipeämiseen, yöpymispaikkamme valot tuikkivat kutsuvasti korkean mäen päällä, että vielä kerran oli kerättävä voimanrippeet, toistettava mielessä auttavat matrat kipuamista helpottamaan ja noin kuudelta pimeän pilkkeessä me kaikki olimme päivän maalissa, Ringmossa. Me taidamme sittenkin olla lujasta puusta veistettyjä.

Elina-kapuaja, joka tässä samalla lähettää karhuemohalit tiettyyn osoitteeseen

Loputkin luulot pois

Kapuajien toinen trekkipäivä alkoi odottavissa tunnelmissa 1700 m korkeudessa sijaitsevasta Kenjan kylästä, sillä tämän tiistain piti aikataulumme mukaan valjeta sinä kaikkien rankimpana vaelluspäivänä yli kahden kilometrin nousuineen. Taisi ensimmäinen päivä sen verran yhden jos toisenkin kapuajan pohkeissa kuitenkin tuntua, että aamupalaa ei kukaan tänä aamuna herännyt varmuuden vuoksi odottelemaan tuntia aikaisemmin.... ja jopa matkanjohtaja Kallemme alati toimiva puhematkaradio (lähettää muuten usein kiipeilyaiheista ohjelmaa) ei ihan alkuun löytänyt omalle taajuudelleen. Näin kapuajat etenivätkin kohti ensimmäistä nousua jännittävissä tunnelmissa. Auringon alkaessa lämmittää joukkomme matkaa, alkoi puhekin soljua taas entiseen malliin.

Matka sujui hyvissä fiiliksissä metri metriltä kohti 3200 metrissä sijaitsevaa lounaspaikkaamme. Matkalla oli aikaa ihmetellä urheita kantajia, joita tuli ja meni ohitsemme ylös ja alas painavine kantamuksineen. Kieltämättä näin sivusta seuraten osan kantajien varustus on täysin alkeellinen, sillä esimerkiksi maastokenkien virkaa toimittavat usein maastokuvioidut tennarit tai lähinnä suihkusandaaleja muistuttavat lipilapit. Silti paikalliset kantajat, jotka kantavat tavaroita kylien välillä, pyyhkäisevät hienoissa goretex-asuissaan sinnittelevien turistien ohi heittämällä selässään noin 120 kg lasti. Toinen ryhmä kantajia ovat sitten retkikuntien laukkuja leiristä tai majapaikasta toiseen rahtaavat kantajat. Kantajat ovat etniseltä taustaltaan pääsääntöisesti sherpoja ja sherpat taitavatkin olla Nepalin tunnetuin etninen ryhmä. Sherpat ovat alunperin tulleet Nepaliin Tiibetistä ja he ovat maailman korkeimmalla asuva kansa. Sherpat ovat niin ruumiinrakenteeltaan kuin luonteenlaadultaankin sitkeitä ja heidän elimistönsä toimii erinomaisesti korkealla vuoristossa ohuessa ilmanalassa. Lyhyen kokemukseni syvällä rintaäänellä voin todeta sherpojen olevan myös sydämellisen ystävällisiä ja iloluonteisia ihmisiä :) Kapuajat tulevat vielä näkemään reissullaan Namche Bazaarin, joka on sherpojen pääkaupunki ja joka sijaitsee Everestin alueella Himalajalla noin 3450 metriä merenpinnan yläpuolella.

Retkikuntakantajan kantamukset, paino noin 30 kg

Paikallinen kantaja; kantamuksen paino noin 120 kg

No iltapäivän kuluessa sitten alettiin taas kapuajien kuntoa ja asennetta testata raekuuron ropistessa niskaan ja maan muuttuessa valkoiseksi. Taivaltaminen hidastui merkittävästi ja pimeän ja liian liukkaan alamäen pelossa kapuajat saapuivat yöpymään 3200 metrin korkeuteen ns. hätämajoitukseen lodgeen ja täältä jatkamme sitten huomenna taas uudella innolla eteenpäin. Monella kapuajalla on edessään taas uusi kokemus yöpymisestä näissä korkeuksissa. Pidetään peukkuja, että luontoäiti muuttuu vähän hellemmäksi ryhmäämme kohtaan jatkossa, mutta ainakaan kapuajat eivät ole saaneet liian romanttista kuvaa vuorimatkailusta. Kuulimme muuten, että Luklan lennot eivät vielä tänäänkään ole toimineet.

Aasit liikkuvat kapeilla poluilla kantamuksineen ketterästi

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin - hyvällä tsempillä eteenpäin kohti uusia ylämäkiä!

Salla-kapuaja

P.s Äiti-Tantsulle ja sylikummi-Mantsulle synttärionnittelut

P.p.s Edellisen henkilökohtaisen tervehdyksen lisäksi uskon koko muunkin

Kapua-ryhmän yhtyvän terveisiin Kalle-kapuajalle, jonka on aikataulujen mukaan pitänyt jo ehtiä takaisin kotiin parantelemaan surullisenkuuluisaa akillesjännettään.

Luulot pois

Matkan toinen vaihe alkoi tänään. Totisesti alkoi! Viime viikon kokemus- ja tunnevyöryn jälkeen tuntui mahtavalta startata uuteen aamuun jalan (ei siis bussilla, kuten tähän asti) sulattelemaan kaikkea kokemaamme. Iloiset ja pienet kantajat ottivat raskaat laukkumme selkäänsä ja karkasivat matkaan aamupalamme aikana puoli kahdeksalta.

Aamu Shivalayassa

Kaikkien Kapuajien naamalla kasvoi leveä hymy, kun nostimme reput selkään ja astelimme sumuiseen auringon paisteeseen kohteenamme pieni vuoristokylä Kinja vuolaan joen varrella. ”Jokainen edetköön omaan tahtiinsa”, sanoi oppaamme Kalle ja jatkoi vielä, että nyt ei olla armeijassa, ”Nauttikaa!”.

Ja kuin käskystä, kaikki nauttivat. Uskomattomat maisemat, nakki-juusto (Nakki on siis Jakki-lehmä), maaseudun asukkaiden iloinen puheensolina ja hymyilevät tervehdykset ”Namaste!”. Ja taidettiinpa todistaa yksi vesipuhvelin teurastus ja nylkeminenkin.

Kapuaja ensimmäisen nousun jälkeen. Shivalaya taustalla.

Tuntui hyvältä kävellä ja olla aidon luonnon keskellä. Tätä moni Kapuaja varmasti kaipasi. Aikaa olla ja ajatella tai olla ajattelematta. Satoi tai paistoi rauhallinen ympäristö oli kliseisen tunnelmallinen. Keskustelun aiheet vaihtelivat ohi sujahtavista paikallisista (jäätiin ihan jalkoihin...) maailman tilaan ja sen selittämättömiin ongelmiin. Miksi kukaan ei pysäytä oravanpyörää? Eikö ihmisen ahneudella ole rajaa? Joistakin vakavista puheenaiheista huolimatta tunnelma oli letkeä ja kevyt koko päivän. Tai melkein koko päivän. Tai ehkei sittenkään ihan koko päivää.

Maisemaa, ei paha

Kapuajien kuntoa ja asennetta testattiin, kun kevyt sade iski lounaan jälkeen. Mitättömältä tuntunut sade alkoi hidastaa matkantekoa. Pukeutumista kuoriasuihin, taukoja, liukkaita kiviä ja mutaa jyrkässä ja mäkisessä maastossa. Pimeys ehti iskeä ja usein ne edessä näkyvät majatalon valot eivät olleetkaan ne oikeat. Kapua-joukko oli näljättä kertaa hiljaa reissun aikana (ne kolme muuta olivat vaellus Chitwanin puistossa tiikeriä etsiessä, krokotiilibongailu ja Luklan ”maisemalennon” paluuosuus).

Ei oo pimeetä

Pienellä zemppauksella koko joukko pääsi perille yhtenä kappaleena. Hartiat ovat jumissa, polvia vihloo, kankkuihin sattuu ja sukat haisee (hmm...no ei ne nyt pahalle haise, kun ovat merinovillaa). Hiukan kuitenkin jännittää ajatella huomista, joka tulee olemaan tämän viikon rankin vaelluspäivä. Varsinkin, kun tämä ensimmäinenkin oli vain tämmöinen kevyt 10 tunnin aloituspäivä...

Perheelle, ystäville, tutuille ja tuntemattomille terveisiä täältä Nepalin keskivuoristosta kaikkien Kapuajien puolesta! Kiitos zemppauksesta ja kaikista meille lähetetyistä viesteistä!

Hyvällä fiiliksellä ja innolla eteenpäin!

Jere

Everestin valloittajien jalan jäljissä

Ja niinhän siinä tosiaankin kävi, että säiden jumalat päättivät toisin. Sadepilvet seisoivat kapuajien ja Mera Peakin välissä estäen laskeutumisen Luklaan. 45 minuutin lento maailman vaarallisimmalle kentälle vaihtui 11 tunnin bussimatkaan ja viiden päivän patikkaan. Siirryimme siis kakkossuunnitelmaan.

Harvemmin sitä on päässyt niin lähelle, että on istunut jo lentokoneessa ja sitten seuraavana aamuna huomaakin istuvansa jälleen kerran bussissa. Ei siinä mitään, tämän bussilla matkustamisen me osaamme, tätä olemme harjoitelleet, mutta moni nieleskeli karvasta pettymystä. Tällaista on vuorimatkailu, kuului yhdestä sun toisestakin suusta, mutta lohtu jäi varsin laihaksi. Kun on lähes vuoden valmistautunut kiipeämään Mera Peakille radikaaliin suunnitelman muutokseen totuttelemiseen menee reilusti enemmän aikaa kun, mitä kestää tehdä lentokoneella U-käännös. Mutta koska me olemme päättäneet kavuta hyvän asian puolesta vuorelle, me totta vie pidämme lupauksemme ja menemme vuorelle – vaikka kävellen. 

Varasuunnitelma on seuraavanlainen. Ajamme moottorilla niin pitkälle, kun tietä riittää. Ja kun ”tie” päättyy, patikoimme keskikukkuloiden viljavien riisipeltojen läpi viisi päivää Everestin valloittajien viitoittamalla tiellä. Tätä kutsutaan niin sanotusti klassiseksi lähestymiseksi. Emme ole riippuvaisia hallitsemattomista säistä, olemattomasta infrastruktuurista, lentovärkeistä, emmekä muistakaan moderneista härveleistä. Mikään ei voi estää tätä Kapua-porukkaa pääsemästä huipulle. Tosin sekin vaihtui, kiipeämme Meran sijaan nyt Islan Peakille. Siellä kuuluisat Sir Hillary ja Tenzingkin kuulema harjoittelivat. Muuten seurailemme legendojen perintöä, mutta Everestin jätämme suosiolla seuraaville kapuajille.

Nyt istun Shivalayia –kylän majatalon terassilla yksinäisen halogeeni lampun alla, kynsikkäät kädessä, pipo päässä ja erittäin hyvissä tunnelmissa. Uskoisin, että moni porukastamme jakaa riemukkaan tunteen, pian vaelluskengille tulee todellista käyttöä.

Bussimatkan viimeiset 25 kilometriä kestivät palttiarallaa pari tuntia ja kinttupolku, jota ajoimme, oli sen verran hirvittävä, etten viitsi sitä näin isän päivänä yksityiskohtaisemmin kuvailla. Saattaisi joissain kotijoukoissa jäädä turhaan pari sydämen lyöntiä välistä. Sanotaan vaan, että mahdolliset munuaiskivet irtosivat varmasti, välilevyt lipsahtivat paikoilleen ja rystyset saivat kunnon treenin puristuessaan valkoisina kauhukahvojen ympärille. Mutta nyt olemme ehjinä ensimmäisessä kylässä ja huomenna alkaa lähestyminen. Himalaja Here we come!

kumpuilevin terveisin keskikukkuloilta,

- nuppu kapuaja

Ps. Äiti, en tiedä, miten yhteydet pelaa, niin kone sunnuntaina laskeutuu noin kello 14.30. Tuuthan vastaan, kun sulla on mun kotiavaimet? Tattis.

Odottavan aika on pitkä

Kapua-ryhmällä oli aikainen aamuherätys noin klo 4.00 ja bussimatka kohti Katmandun lentokenttään alkoi n tunti herätyksen jälkeen. Lentokenttätarkastukset sujuivat tuttuun tapaan ja muutaman pakaasin tarkemman penkomisen jälkeen pääsimme odottamaan lennon lähtöä. Ehdimme juuri ja juuri istuutua, kun kuului matkanjohtajan tuttu käsky ”mennään”.

Bussi vei meidät kohti konerivistöä ja arvuuttelimme, mikä olisi meidän 19 paikkainen koneemme kohti Luklaa. Pienen etsinnän jälkeen kone löytyi ja ryntäsimme koneeseen, koska kaikki halusivat istumaan vasemmanpuoleiseen ikkunarivistöön, sillä siltä puolelta konetta olisi parhain näkyvyys Nepalin upeaa vuoristoon. Pienen lämmityskäytön jälkeen lähdimme rullaamaan kohti kiitorataa ja nousu sujui pehmeästi.

Eturivin paikoilta pystyi seuraamaan kapteenin ja pilotin toimintaa esteettömästi. Lyhyen lennon jälkeen pilvien lomasta alkoivat pilkottaa upeat lumihuippuiset vuoret. Niitä ihaillessa matka meni leppoisasti, kunnes huomasimme, että muutaman Luklan yläpuolella tehdyn pyörähdyksen jälkeen kone kääntyi jälleen kohti Katmandua. Nyt koneen oikealla puolella istuvat saattoivat ihailla lumihuippuja.

Laskeutumisen jälkeen valtasimme lentokentän ravintolan suurimman pöydän ja kuulimme, että Luklan lennot ovat holdissa klo 12 asti. Pieni epätoivon hetki koitti mielissämme, kun kuulimme, että useaksi päiväksi oli luvattu pilvistä säätä ja niissä olosuhteissa laskeutuminen Luklaan ei onnistu.

Aamupalan jälkeen tyydyimme tappamaan aikaa erilaisin keinoin; lukien, korttia pelaten ja käsitöitä tehden. Pian matkanjohtajamme kuitenkin esitteli meille suunnitelman B, jos matka Meralle ei onnistuisi huonon sään vuoksi. Mieliala nousi heti ryhmässämme ja tuttu puheen solina sekä nauru raikuivat hetken päästä ravintolassa.

Klo on 11.45 paikallista aikaa ja edelleen odotamme, lähteekö lentomme. Nyt Luklan lennot ovat holdissa klo 15 asti... Nähtäväksi jää, mihin matkamme huomenna jatkuu.

Dag 7.

Kapuaneras (eller vad jag nu skall kalla oss på svenska) resan till Nepal är inne på sin sjunde dag. Och ojoj, det går bara inte att beskriva allt som vi varit med om och upplevt under denna korta tid. Det känns som att vi skulle befinna oss på en anna planet, var och en måste uppleva själv och jag rekommenderar alla som funderat på att resa till Nepal att verklien göra det. Du kommer att förälska dig i landet, människorna och den mangnifika naturen.

Idag var det en förflyttningsdag för oss, från Chitwan nationalpark till huvudstaden Kathmandu. 7 timmar i buss gick förvånandsvärt smidigt, trots att gårdagens mat hade ”ställt till det lite” för några kapuaner, jag skall inte gå mera in i detalj med den saken :).

Man kunde säga att vi nu kommit till andra fasen av vår resa. Hittills har vi besökt och fått höra om vad allt Familje Föreningen (Väestöliitto tillsammans med FPAN) och WWF engagerar sig i Terrain Arc landskapet. Vi har besökt små byar, målat och planterat blommor utanför hälsokliniker, utfört skogsarbeten, grävit vattenreservoarer för djur, gjort papper av elefant avfall, sätt miljövänliga biogasungar, glidit bland krokodiler, simmat med elefanter, sätt noshörningar ja listan kunde bli hur lång som hälst. Det bemötande vi fått av hela byar och enskillda personer gör en själv ganska liten och ödmjuk.

Som sagt, så imorgon börja det andra äventyret av vår resa. Det kommer att bli en tidig väckning, eftersom 7:00 är det planerat att vi skall vara på första flyget till Lukla och äventyret mot ”min topp” Mera Peak kan börja.

Men nu är det sista minutens förberedelser som gäller, köpa godis, kartor, hanskar m.m. Sedan ikväll har vår kära reseguide har fixat en pizza buffe' för oss, där lär väl bli dal-bhat, nudlar och ägg tre veckor fram över.

I väntan på en flygtur att minnas.

Kapuanen,

Johannes

LEPPOISA LUPPOPÄIVÄ ELI KAPUAJIEN 6. MATKAPÄIVÄ 10.11.2011

Aamulla heräsimme pirteinä ihastelemaan uuden majapaikkamme vehreätä miljöötä hieman pitkäksi venähtäneestä iltaistunnosta huolimatta. Ihana safarihenkinen paikka, kivat huoneet ja tyytyväiset Kapuajat valmiina uusiin seikkailuihin! Päivästä oli suunniteltu rentouttavaa luppopäivää ja sehän siitä näytti syntyvän. Tiedossa oli norsusafaria, kanoottiajelua ja pari mielenkiintoista vierailua.

Norsukyytiä Kapuajille

Norsut odottivat meitä valmiina viedäkseen meidät viidakon uumeniin bongailemaan villieläimiä turvallisesti korkealta selästään. Näin viidakon eläimiä on helpompi lähestyä huomaamatta, koska ne eivät pelkää ystävällistä, eläinkunnan symppiksenä pidettyä norsua. Neljän hengen kantohärveleissä keikuimme pitkin viidakon polkuja ja ylitimme puroja nauttien ihanasta viidakon aamusta ja eläinten äänistä. Samalla saimme hyvän hieronnan pitkistä bussimatkoista jymähtäneille pakaralihaksille. Päivän saaliina bongattiin ainakin muutama krokotiili, erilaisia peuroja, villisikaperhe ja lukuisia upeita värikkäitä lintuja.Tiikeriä tietysti metsästimme, siis kuvainnollisesti, mutta ne pysyivät syvemmällä luolissaan.

Hienon viidakkoretken jälkeen seurasi norsujen pesuaika. Muutamat Kapuajat halusivat mukaan jokeen pyöriskelemään näiden tonnikeijukaisten kanssa ja muillakin kuin norsun selänpesijöillä oli tosi hauskaa. Norsut kellivät joessa kääntäen kylkeään ja välillä niistä näkyi veden alta vain kärsän pää, josta kuului tyytyväistä törähtelyä Kapuajien rapsutellessa niiden otsahaivenia ja paksunahkaisia kylkiä. 

Norsut ovat ihania, symppiksiä eläimiä ja olimme huolissamme niiden kohtelusta ja siitä kuinka niitä koulutetaan. WWF tekee hyvää ja tärkeää työtä tämänkin asian kanssa, jotta norsujen koulutusmetodit olisivat pehmeitä ja niiden pitkä elämä onnellista norsuelämää.

Lounaan jälkeen suunnistimme kanoottiretkelle pitkin suojelualueen läpi virtaavaa jokea. Pakkauduimme kiikkerän oloisiin pitkiin kanootteihin, jotka oli veistetty suuresta Sal-puun rungosta. Veneet lipuivat hitaasti pitkin jokea ja me vain rauhassa ihailimme maisemia ja bongailimme joen partaalla auringossa paistattelevia krokotiileja, jotka louskuttelivat himokkaasti leukojaan haistettuaan 15 Kapuajan lähestymisen. Ei siis ollenkaan mitään ”kaikki meloo” meininkiä tällä kertaa. Näimme myös monia upeita lintulajeja, jotka päästelivät erikoisia ääniä veneen lipuessa ohitse.

Näin ennen biokaasua

Iltapäivällä meillä oli ohjelmassa pari vierailukohdetta, jotka olivat hyvin mielenkiintoisia. Ensiksi menimme tutustumaan, miten norsun lannasta tehdään paperia ja siitä edelleen erilaisia tuotteita, kuten muistikirjoja, kirjekuoria jne. Näin kylän naiset saavat pientä lisätuloa perheensä elättämiseen.

Päivän päätteeksi ajoimme pieneen kylään,jossa meille esiteltiin käytännössä biokaasulieden toimintaa. Kyseinen kylä on yksi WWF:n mallikylistä, jossa jo 80 prosentilla perheistä on käytössään tämä huomattavasti elintasoa parantava systeemi.

Biokaasuyksikkö kokonaisuudessaan

Paikallinen emäntä avasi meille kotinsa ovet ja esitteli ylpeänä systeemin toimintaa alkaen käymälään kerääntyvien jätösten käsittelystä siihen asti, kun biokaasulla toimiva liesi paloi iloisella liekillä hänen pienessä ja hyvin vaatimattomassa keittiössään. Hän osasi myös kertoa meille kaikki biokaasun käytön edut. Naisten ei tarvitse lähteä hakemaan metsästä puita villieläinten pelossa, luonnonvarat säästyvät ja perheen elinolosuhteet paranevat

Onnellinen emäntä biokaasulieden äärellä

savuongelmien poistuessa. Kapuajien varainkeruulle tämä biokaasuliesihanke on ollut hyvin tärkeä, koska sen merkitys on ollut helposti perusteltavissa lahjoittajille ja se on herättänyt aitoa auttamisen halua ihmisissä.

Ilta jatkui mukavissa merkeissä hotellimme puutarhassa...sattui nimittäin olemaan matkanjohtajamme Mandalan Kallen synttäripäivä. Kahden yllärikakun ja Tharuheimon tanssinumeron pehmittäminä päätimme myöntää Kallelle jatkopestin eli hän saa luostata Kapuajat huomisesta alkaen kohti Mera Peakin huippua.

Kirjoitti Kapuaja Merja