Muistot jäi..

Nyt siis on jo yli kaksi viikkoa paluustamme, totuttelu arkeen on ollut tasaista mutta haastavaa. Naarmut ja mustelmat ovat parantumassa, vatsakin toimii jo normaalisti ruisleivän jälkeen.

Kuten jo aiemmat kirjoittajat ovat hehkutelleet ja kertoneet matkastamme, yhdyn jokaisen blogiin kuin omaani, samat asiat mielessä.
Malawi oli elämämme matka, sinne apu on todella tarpeen edelleen. Synnytystä odottavat äidit makasivat betonilattialla vain lakanan päällä. Lapset olivat avoimia, uteliaita ja iloisia, juttelivat, nauroivat ja tanssivat. Vauhtia ei hidastaneet resuiset vaatteet tai avojalat. Lausuivat leikeissämme jopa Suomen kieltä erittäin hyvin ja puhtaasti. Yhtälailla aikuiset myös vilkuttivat ja hymyilivät.
Luonto oli kaunis kuivuudesta huolimatta, vuoriosuus oli haastavaa, eläimet tietysti eksoottisia ja koko pariviikkoinen matka unohtumattomia uusia kokemuksia hienolla ryhmällä.

Lungwenassa vedenpumppaus oli käynnissä lähes koko valoisan ajan. Joukko naisia ja lapsia oli pumpulla vaihtaen astiaa tai pumppaajaa, kukin kantoi vuorollaan astian kotiinsa ja taas uudestaan.
Vuorella ystävät auttoivat kädettömälle kantajalle repun selkään tai vesipulloa juotavaksi, jotta hänkin saattoi ansaita hieman rahaa perheelleen.
Pitkän pellon pientareella oli kyläläiset ojan kaivuussa, valmistautuen näin yhdessä odotettuun sadekauteen.
Näimme jatkuvasti kuinka kaverista pidetään huolta ja autetaan ystävää, oli yhdessä tekemisen meininkiä, kaveria ei jätetty. Siinä on meille mallia, väliin liiankin kiireiseen elämäntapaamme.
Elämänlaatu oli Suomessakin ehkä aikoinaan samanlaista auttamista ja talkoissa käyntiä, onko se kehitys, joka saa meidät toimimaan kiireisemmin tai siltä tuntuen??

Aiemmat Kapuajat kertoivat matkanjälkeisestä tyhjästä olosta. Tämähän oli meille yhdeksän kuukauden yhteinen ponnistus, mainontaa, varainhankintaa keräykseen, ryhmän tapaamisia ja minulla ainakin Kapua mielessä päivittäin.
Nyt on ollut kiva olo Malawin jälkeen, hymy pysyttelee leveänä ja pikkumurheet eivät ole niin vakavia. Mutta myös iso kysymysmerkki. Mitä nyt, iskikö tekemisen puute pitkällä tähtäyksellä.
Kuvia olen katsellut, näytellyt ja kertonut matkastamme. Afrikka jäi mieleen positiivisesti, ellen uudestaan Malawiin niin vaikka joksus pyöräillen Madagascarin halki :)
Jos pääsee missäpäin maailmaa vain paikallisen väestön kanssa puheisiin, niin aina se normi turistikokemukset voittaa.

Tämä oli uskomaton Kapua-vuosi, parikymmentä uutta upeaa ystävää, auttamisen iloa, muistoja, kokemuksia ja paljon työtä.
Lukija, jos tahdot kokea vastaavan tunteen ja uskallat ottaa suurenhaasteen sekä työkuorman vastaan, seuraa näitä sivuja. Voipa olla, jotta neljäs Kapua toteutuu joskus tulevaisuudessa.
Muista ja tutustu myös Facebook:n sivuihin ja kuviin, "tykätään".

Auringonlaskusta Reijo