1.10.2010

Moni! Muli bwanji?

Jo kolmas yö vietetiin kotoisaksi muuntuneessa Lungwenan hostellissamme (joka toimii muina aikoina täkäläisten lääkisläisten majapaikkana). Saunanpuhtoisina nukahtamista ei tarvinnut eilen kauaa odotella ja iltaunisimmat painuivat unten maille jo heti kahdeksan jälkeen. Lokakuun ensimmäiseen päivään herättiin aikaisin heti aamusta, kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan. Ensimmäiset ovennarahdukset kuultiin jo 4.45 ja pikkuhiljaa alkoi unista toveria parveilla käytävällä. Aamutoimista suoriuduimme jo rutiinilla ilman sähköä ja vettä, ja innokas porukka seisoi reput selässä ja vaelluskengät jalassa klo 5.15 valmiina Mountain Tripille vastaanottamaan hengästyttävän kaunista auringonnousua. Paikallisopastamme autoineen ei vain näkynyt eikä kuulunut, ja lopulta kuuden maissa – auringon jo noustua – lähdimme topakkana poppoona omatoimikävelylle toisen (autottoman) oppaamme Hassanin avulla. Kismitys auringonnousun missaamisesta hälveni nopeasti, kun pääsimme näkemään kylän väkeä erilaisissa puuhissa. Olimme jälleen kerran huomiotaherättävä lauma mazunguja (valkonaamoja), kun kuljimme kinttupolkuja pitkin. Kyläläiset olivat kuokkahommissa polun molemmin puolin. Chichewan kielisiä heippoja ja mitäkuuluita tuli heiteltyä oikealle ja vasemmalle ja palkinnoksi sai useimmiten leveän virnistyksen. 

Naiset pyykillä

Varhainen marssimme kulki myös ohi riehakkaiden pyykkärinaisten, joita riemastutti jokainen uusi pusikosta ilmestyvä kalpeakasvo.

Vuorelle asti emme tällä kertaa ehtineet. Tämä Lungwenan pikkunyppylä olisi toki ollut vain lämmittelyä varsinaiselle haasteellemme, Mount Mulanjelle, joka siintää viikon päässä, joten vuorikokemusta vaille nämä kapuajat eivät toki jää.

Haastetta aamussa toki oli; kuinka 21 aikuista ahtautuu yhteen Hiaceen? Sopu sijaa antoi ja kaikki kuusitoista kapuajaa, koordinaattori-Suvi, toimittajatar-Anne, Väestöliiton Laura ja kaksi paikallisopasta ajeli sulassa sovussa mutkaisia maalaispolkuja takaisin kämpille aamupalalle. Syykin opasherramme aamuiselle myöhästymiselle selvisi: Tullessaan hakemaan meitä hän oli tullut ajaneeksi vuohen päälle. Neuvottelut elikon onnettoman omistajan kanssa olivat hieman venähtäneet, mutta lopulta he pääsivät 1500 kwatchan (n. 7,5 euroa) sopuhintaan.

Maittavan aamiaisen jälkeen asetuimme jälleen innokkaisiin odotusasemiin pihalle. Jälleen porukasta puuttui opas jos toinenkin. Muutamia kylän lapsia alkoi jo kerääntyä pihamaalle. Ovat taitaneet jo tottua tempauksiimme. Milloin kerätään muoviroskia pelloilta, milloin kuljetaan pyyhkeet ympärillä ja otsalamput päässä saunaan tai tohistaan vaaleanpunaisten jopojen selässä kuin kylähullut. Eilen Reijo kehitteli ex tempore -urheilutapahtuman lasten riemuksi. Lähes kyläjuhlaksi äitynyt happening huipentui kun Reijo juoksi ympäri pihaa onnellinen lapsilauma perässään vetäen nyt jo legendaksi muotoutuneita ”Reijo-sulkeisia”, huudattaen lapsilla milloin mitäkin suomenkielisiä sanoja ja lauseita (esim. ”Kapua!” ”Yksikaksikolmeneljäviisi” ja ”Tottele äitiä!”. Taisi tuoksinassa kuulua myös yksittäisenä lauseena hilpeyttä herättänyt ”Sä olet komea mies”.)

Odottelu venähti jälleen, mutta afrikkalaiseen aikakäsitykseen on jo kollektiivisesti totuttu. 

Tyttö AIDS -orpojen päiväkeskuksessa

Lopulta lähdön hetki koitti, ja körötimme (tällä kertaa astetta väljemmissä tunnelmissa) kahdella autolla AIDS-orpojen päiväkeskukseen. Liikuttava kokemus kaiken kaikkiaan. Totisempia lapsia ei tällä mantereella ole nähty. Toki tilaisuuden henki vakavoitti yhden jos toisenkin; istuskeltiin muovituoleilla huoneen reunamilla, arvostettu kyläpäällikkö kätteli kaikki kapuajat ja virallisia puheita pidettiin englannin kielellä. Hiljaiset lapset istuivat likaisella lattialla ja katselivat suurin silmin meitä, todennäköisesti ymmärtämättä vierailumme tarkoitusta. Lopuksi Heini antoi orvoille hienot lahjat, terveisinä lastensa päiväkodista Suomesta. Mahtoivat ilahduttaa vesivärit, vihot, kynät ja liidut, suomalaisten sienten kuvat ja lasten kirjoittamat kirjeet, extrana muutama singaporelainen sarjakuva-albumi englannin kielellä. Iltapäivän ohjelmassa oli tunnelmaltaan täysin toisentyyppistä ohjelmaa.

Kaiken reissaamisen, polkemisen, vaeltamisen ja useiden sairaalavierailujen vastapainoksi saavuimme rentoutumaan Malawi-järven rannalle Makokolaan, uima-altaiden äärelle. Kanssakapuajat polskivat altaassa ja makoilevat aurinkotuoleissa; minä istun idyllisesti kaislakaton alla kirjoittamassa. Nyt ihastellaan juuri tullutta mekkolähetystä: muutama päivä sitten torilta tilaamaamme malawilais-chitengat saapuivat äsken. Värikkäät koltut löysivät omistajansa ja sovittelutalkoot ovat parhaillaan käynnissä. Lempeä hämärä laskeutuu, illallispöytää jo katetaan rannalle. Idyllistä.

Auringonlasku Malawijärvellä

Kapua-ryhmän puolesta, Elisa.