Ruisleivän, Oltermannin ja nakkikeiton äärestä – Afrikan mullat kynsien alta pestynä.
Jälleen kotona. Eilen alkanut, pitkä ja raskas kotimatka tuotti tänään puolenpäivän jälkeen toivotun tuloksen kun väsyneet, mutta onnelliset Kapuajat saapuivat Helsinki-Vantaalle, vain puolisen tuntia myöhässä. Lento Lilongwesta Johannesburgiin ja sieltä edelleen Frankfurtin kautta Suomeen sujui mutkattomasti. Vaihtoihin oli runsaasti aikaa ja pääsimmepä me naiset toteuttamaan jälleen niin ominaista shoppailuviettiämmekin Johannesburgin kentällä – jälleen löytyi korua, vaatetusta, musiikkia ja mitä kullekin. Ehtivätpä nopeimmat huoltamaan jopa varpaanvälinsä paikallisen pedikyristin palveluksessa.
Frankfurtin kentällä itselleni iski todellisuus vasten kasvoja. Töniviä, kiireisiä, mukamas tärkeitä ihmisiä heilui salkkujensa kanssa. Missä oli tuo iloinen ja huoleton ”no problem, ten to fifteen minutes”-asenne? Taisikin jäädä Afrikan mantereelle. Länsimaiseen kulttuuriin sopeutuminen vaatinee hieman jälleen totuttelemista. Vai pitäisikö sittenkin sekoittaa hieman pakkaa ja lähteä vielä Helkamalla iltalenkille kelloa kilistellen, ihmisille vilkutellen ja tervehdyksiä huudellen? ;) Saattaisivat ne vähäisetkin tutut kaikota siinä vaiheessa näköpiiristä.
 | |
| Kapuajat ja Jopot, Afrikan taivaan alla |
Kunpa muistaisin vielä huomenna tuon rennon asenteen eikä alkava työviikko saisi minua jälleen kalenterin orjaksi. Ihminen luo turhan usein itselleen kiirettä ja stressiä – joskus sitä nyhjäistään jopa tyhjästä. Ei tarvitse olla huoleton hoitaakseen asiat rennommalla asenteella ja mielenterveydellekin edullisemmalla tavalla. Afrikassa päivä alkaa, kun aurinko nousee ja loppuu, kun auringonlaskun jälkeen pimeys koittaa.
 |
| Kapuajat ja Baobab |
Helsinki-Vantaalla meitä odotti iloinen tervehtijöiden joukko Mandalan ja Väestöliiton toimesta. Lehdistötilaisuuden vietimme keskenämme, tästä en henkilökohtaisesti hirmuisen pahoillani ollut, räjähtäneestä ulkoisesta habituksesta johtuen. Jäähyväiset olivat raskaat, kuten minulle aina, eikä kyyneliltä tälläkään kertaa vältytty. Väistämätön tosiseikka oli, että polut erkanisivat nyt ja ottaisi taas aikansa, kun tapaisimme. Kahden viikon aikana olimme kokeneet yhdessä enemmän kuin saatoimme kuvitellakaan ja ottaa varmasti aikansa, ennen kuin sen kaiken saa omiin lokeroihinsa. Tiivis yhdessäolo tuotti ystävyyssuhteita, joita ei niin vain unohda, eikä varmasti ole tarvettakaan. Kiitos rakkaat Kapuajat, yhdessä saimme aikaan tämän ja teimme kokemuksesta ikimuistoisen. Zikomo!
Pusuja ja haleja! Elina-Kapuaja
Osuvasti kerroit, just samaa mieltä
VastaaPoistaHalit
Heippa. Iisalmessa lämpötila yksi aste ja aamupäivällä satanut räntä on osin pysynyt maassa ja katoilla. Olen selannut kuvia (700 kpl) edestakaisin. Niiden kautta eri tilanteet ja tunnelmat palaavat mieleen. Kotivälle on mukava kuvien kautta kertoa matkan vaiheista ja teistä Kapuaja-ystävät.
VastaaPoistaTyokaverit lauloivat ja ojensivat hienon kukkakimpun. Kaupunki tarjosi meille lounaan. Tämä tosin ehkä enemmän menneen merkkipäivän kunniaksi.
On todella hienoa, että saimme kokoon niin paljon avustusrahaa. Se on Malawin olosuhteissa iso summa. Nyt kun katselen lasten ja äitien kuvia, olen onnellinen siitä, että tein töitä heidän vuokseen. Sähköposteistani selvisi, että omakin pottini on vielä kasvamassa.
Perjantaina menen Yle-Savoon kertomaan matkasta ja lupasin heille muutamia kuvia netissä julkaistavaksi.
Pyykkikone jauhaa toista koneellsta pyykkiä. Sinne viemäriin menee matkan p & p:eet, mutta sydämessä säilyy lämmin tunne.
En muista olisinko koskaan elämässäni halannut kahden viikon aikana niin paljon kun 25.9-12.11. välisenä aikana.
Kaarina ( viesti lähtee miehen g- tililtä, mutta samapa se)