AIKA

” Kellon seisahtuvan tahdon, hiljentyvän lyöntien.
Kauas lähteä mä saan, tunti kuluu viimeinen.”

Kirkan tunnetuksi tekemän laulun sanat soivat hiljaa mielessäni, kun totuttelen normaaliin länsimaalaisen yrittäjän elämään täällä pimeässä pohjolassa. Aika on maailman demokraattisin jaettu hyödyke, sitä on kaikilla vuorokaudessa täsmälleen saman verran. Nokian uutta pääjohtajaa hehkutettiin, että hän tekee 27 tuntia vuorokaudessa ja 9 päivää viikossa töitä… tuntuu, että asialla ei kannattaisi edes leikkiä. Yrittäjänä olen poltellut kynttilää molemmista päistä kohta 30 vuotta ja matkalla vahvistui käsitys siitä, että asiat voisi tehdä todellakin toisin. Työnarkomaanina olen menettänyt lapseni työn alttarille sekä pari parisuhdetta. Afrikassa opin, että toimeen tulee vähälläkin ja ihmiset olivat tyytyväisiä vaikka suomalaisen näkökulman mukaan elämä oli selviämistä hengissä päivästä toiseen.

Naiset olivat töissä jo kukonlaulun aikaan, toiset kaivolla ja toiset pellolla. Kuten edelliset blogistit ovat todenneet, on suurin osa työikäisistä miehistä töissä muualla, osa varsin kaukana kotoa. Onnellinen perhe-elämä ei toteudu Malawissakaan monessakaan perheessä. Miten yhdistää siellä kohtuullinen toimeentulo ja perhe-elämä? Mistä työtä ja toimeentuloa kaikille? Haastetta riittää nyt ja tulevaisuudessa puhumattakaan AIDSin aiheuttamasta keskimääräisen eliniän odotteen laskusta.

Orpokodin lapset

Orpokodilla katsoin lapsia, jotka olivat kokoontuneet rakennuksen lattialle seuraamaan tilaisuutta; onko heillä mahdollisuuksia elämässä? Suurin osa lapsista oli poikia, vain muutama tyttö oli joukossa. Opiskeluhalut olivat kaikilla lapsilla kovat ja innolla he tarkkailivat muukalaisten jokaista liikettä. Orvon lapsen asema Malawissa on heikko ja he ovat pääosin sukulaisten hoidossa, mutta ”toisen luokan” kansalaisina.

Luontainen elämänrytmi viehätti minua matkalla eniten, ympäri vuoden pimeä tulee klo 1800 illalla ja kun sähkö ei ollut majoissa niin se oli samalla nukkumaanmenoaika. Aurinko nousi aamulla ennen kuutta ja valoisaa oli jo viiden maissa, jolloin luontojaan nousi ylös hyvin nukutun yön jälkeen. Paikalliset tekivät töitään omaan tahtiinsa, kiirettä ei ollut kenelläkään paitsi bussin pysähtymispaikan kauppiailla. He ilmestyivät tyhjästä ja mikäli jotakin tavaraa ei ollut tarpeeksi, sitä tuli lisää kymmenessä sekunnissa… Työskentely tapahtui ryhmissä, yksinäisiä työntekijöitä ei näkynyt metsässä eikä pyykinpesupaikoilla. 

 

Heinänteossa

Kiitokset kaikille matkaamme seuranneille, lahjoittajille ja koko Kapua-ryhmälle! Ponnistelut Malawin äitien hyväksi jatkuvat, avulle on tarvetta eikä käyttökohteista ole pulaa. 

 

”Hetki lyö, viime hetki lyö,
kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi milloinkaan.
Hetki lyö, meille hetki lyö,
en vaan päivää seuraavaa mä tiedä, milloin kohdataan.”

Pertti