Mitä näin? Mitä ymmärsin? Mitä opin?

Olin tänään aamulla Vantaan Lauri – lehden haastattelussa. Oli helppoa ja mukavaa kertoa matkamme eri vaiheista tutustumiskäynteineen, pyöräilyineen, paratiisisaaren tapahtumista, safareista ja lopulta upeasta kokemuksesta Mulanje-vuoren rinteiltä. Tuntui myös tärkeältä painottaa matkamme tavoitetta, Malawin äitien terveyden edistämisestä. Myös terveysasemien ja synnytyssairaalan olosuhteet, vettä aamu viideltä vedenhakuun saapuneet naiset ja tytöt saaveineen pystyi kuvailemaan.

Tuntui hyvältä pysähtyä ja palata matkan vaiheisiin. Sulkea hetkeksi silmät ja nähdä uudelleen tärkeinä kokemia asioita. Samalla ajatuksiin hiipii yhä uudelleen sama kysymys. Mitä ymmärsin Malawin maaseudun arjesta? Tulkinnat ja johtopäätökset, joita yritän tehdä kumpuavat kuitenkin tästä suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, arvoista ja asenteista joihin olen kasvanut, joita olen oppinut ja myös tietoisesti valinnut. Taitaa olla niin, että ei kannata mennä kovin pitkälle meneviin analyyseihin. Todellinen ymmärrys syntyy vasta kun olet itse kokenut omakohtaisesti arjessa sen, josta nyt näimme vain pienen pieniä pisaroita.

Elämä Malawissa, erityisesti maaseudulla on todella ankaraa, köyhää ja välillä taistelua pelkästään siitä, että perhe saa päivittäisen ravinnon. Ei sähköä tai muita meille normaaleja arkea helpottavia asioita. Taudit, sairaudet, terveydenhuollon niukkuus aiheuttavat paljon kuolemaa ja surua.

Kohtaamamme ihmiset silti hymyilivät, iloitsivat, nauroivat, lauloivat, leikkivät, pelasivat ja touhusivat. Harvoin näki stressaantuneen näköisiä, kiireisiä, riiteleviä tai masentuneita.

Kurjuus ja onnellisuus! Käsittämätön yhtälö? Tätä olen miettinyt, yrittänyt tulkita ja ymmärtää. Olen mielestäni havahtunut.

Tuntuu hyvältä, että pystymme viemään apua kohteisiin, joissa on kurjuutta ja köyhyyttä. Jos maltamme pysähtyä huomamme, että vähintäänkin yhtä arvokasta apua saamme vastalahjaksi. ”Kehitysapu”, jonka ainakin itse yritän matkalta pitää mukanani, on kaikesta aineellisesta köyhyydestä huolimatta Malawilaisten asenne elämään, asenne arjessa oleviin pieniin hetkiin ja niistä nauttimiseen. Heillä se tuntuu olevan luonnollista ja arjessa toteutuvaa. Osaisinpa. Oppisinpa. Vai olenkohan ymmärtänyt oikein?

terveisin Juhani