"Näinä taloudellisina aikoina" on välillä kovin haastavaa innostaa yrityksiä mukaan tukemaan KAPUAa tai muita varainkeruukohteita. Onneksi meillä kapuajilla on kuitenkin apunamme myös WWF:n keräyslipas ja siinä tuttu ja turvallinen panda-tarra, joka herättää ohikulkijoissa yleensä positiivisia mielikuvia. "Tosson pari egeä pandalle", sanoi eräskin lahjoittaja.
Keräyslippaan kanssa kauppakeskuksessa päivystäessä ehtii tavata monenlaisia ihmisiä, jutella monenlaisia juttuja ja ajatella monenlaisia ajatuksia. Vaikkapa tällaisia:
Ns. hissipitch, eli kahdenkymmenen sekunnin esittelypuhe on varainkerääjälle kullanarvoinen taito. Useimmat ihmiset kilauttavat kolikkonsa tutun järjestön lippaaseen sen enempää kyselemättä, mutta jotkut tahtovat tietää, mihin tarkoitukseen nyt kerätään. Silloin lyhyt ja ytimekäs, mieluiten yhden lauseen puhe on arvossaan. Omani menee aikalailla näin: "KAPUA-projekti kerää varoja WWF:n ja Väestöliiton yhteiseen hankkeeseen, jolla autetaan luontoa ja ihmisiä etelä-Nepalissa, Terainin alueella." Mikäli keskustelu jatkuu, kerron norsuista ja tiikereistä; salametsästäjistä, biokaasuyksiköistä ja vedenkeruualtaista; seksuaaliterveyskoulutuksista ja liikkuvista klinikoista.
Joskus joku jää juttelemaan pidemmäksikin aikaa; on ehkä käynyt Nepalissa tai lukenut kirjan vaikkapa Kirsti Kirjavaisesta, suomalaisesta kätilöstä, joka on tehnyt uraaurtavaa työtä Nepalissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Kukaan ei ole kuitenkaan kyseenalaistanut keräystä, kohdetta tai meitä lippaidemme kanssa kauppojen edessä seisoskelevia kapuajia. Päinvastoin, ilahduttavan paljon tulee rohkaisun sanoja, "hyvää työtä" tai "siunausta". Se lämmittää; saa aikaan tunteen että minusta välitetään ja että työ jota teemme on tärkeää.
Jos lippaan kanssa viettää vaikkapa päivän, tulee kokeiltua monenlaista: kävelyä ja paikallaanseisomista; silmiinkatsomista ja ohikatsomista; hymyilyä ja vakavampaa ilmettä -mutta tekipä mitä tahansa, yleensä lahjoittajat tulevat joko täysin yllättävällä hetkellä tai sitten jo kaukana kukkaroaan avaten ja silmiin katsoen, hymyillen ja reippaasti kohti kävellen. Ihania hetkiä ovat ne, kun teini katsoo vähän ohi mutta tulee kohti ja ohimennessään ikään kuin
puolihuolimattomasti livauttaa rahaa lippaaseen tai ne lapset, jotka haluavat sinnikkäästi lahjoittaa ja kaivavat kolikot omasta pienestä kukkarostaan.
Semmoistakin tulee miettineeksi että missä norsun napa on; onko viisumihakemuksen kaikki liitteet jo hankittuna; montako eri heimoa Nepalissa asuu ja miten keräyslippaan kolina on ehkä maailman kaunein ääni. Se on toivon ääni.
Marika -kapuaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti