Keskustelimme eilen saunan lempeissä löylyissä kokeneen ystäväni kanssa vapaaehtoistyöstä ja ihmisten auttamisesta eri kulttuureissa.Keskustelu sai pontta kerrottuani olevani mukana KAPUA-hankkeessa ja lehtiartikkelista, jonka mukaan ihmisten auttaminen vapaaehtoisesti ja pyyteettä tuntuu olevan vahvistuva trendi yhteiskunnassamme.
Puhuimme kiukaan sihistessä auttamisen tavoista, motiiveista, tavoitteista sekä vastineista. Tärkeintähän on viime kädessä, että avun tarpeessa olevat saavat apua. Ja maan rajojen ulkopuoleltakin, jos sitä omasta maasta ei pystytä tarjoamaan. Ja riippumatta siitä, millä tavoin tai motiivein ollaan liikkeellä.Näistä asioista oli turvallista jutella kahden kesken lämmön syleillessä, mutta tilanne on toinen, kun ajatuksiaan avaa tässä äärettömässä virtuaalimaailmassa.
Kuinka pyyteettömästi ja millä tavoin apua voidaan antaa tai kanavoida ilman, että avun saaja, henkilökohtaisesti tai yhteisön, yhteiskunnan tasolla joutuu ikiaikaiseen kiitollisuuden velkaan tai joutuu muuttamaan asenteitaan, tottumuksiaan, lakejaan, uskontoaan tai poliittista järjestelmäänsä? Vai onko niitä muutettava? Kuinka pitkälle me, länsimaiselta arvopohjalta, länsimaiseen oikeuskäytäntöön nojaten ja länsimaisessa vauraudessa elävät yksilöt, yhteisöt, avunantajat voimme määrittää, miten apua tulisi jakaa ja tarjota ja mihin sillä pyritään vieraissa kulttuureissa? Ja tuleeko apua antaa, jos avunsaaja ei taivu sanelemiimme avun antamisen ehtoihin?
Nämä ovat todella polttavia kysymyksiä, joihin ei varmasti ole helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Keskustelumme laineili saunan ylisillä ja kuumiakin esimerkkejä kehitysyhteis- ja vapaaehtoistyön vinoumista ja anomalioista löytyi.
Viimeisiä löylyjä lyödessä päädyimme siihen, että auttaa pitää, aina ja kaikkialla. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Vaan kunnioittaen avustusmaan tapoja, kulttuuria ja järjestelmää, vaikka se toisinaan saattaisi olla epäedullista, ainakin lyhyellä tähtäimellä auttamisen perillemenon tai sen tahdin kannalta. Ja avunsaajan tulisi voida tasavertaisena partnerina enemmän vaikuttaa siihen, että miten, mitä ja millä hinnalla autetaan. Näinhän menestyvissä työyhteisöissäkin tehdään. Otetaan porukkaa mukaan kaikilta tasoilta ja tehdään päätökset yhdessä. Syntyy kestävämpiä ja parempia ratkaisuja.
Haasteena on löytää oikeat väylät ja luotettavat yhteiskumppanit, jotka ovat kykeneviä, lahjomattomia ja ihmisen hädän ja tuskan aidosti tuntevia ja jotka eivät kaipaa itselleen siitä kunniaa tai mammonaa. Pikemminkin iloa, että lähimmäinen voi paremmin. Ja ymmärrystä, että kaikkien hyvinvointi kasvaa yhden yksittäisen yksilön aseman parantuessa.
KAPUA-hankkeessa Nepalissa suomalaiset järjestöt, Väestöliitto ja Suomen WWF ovat tiiviissä yhteistyössä paikallisten, vastaavien organisaatioiden kanssa. Näin voidaan varmistaa, että apu menee perille ja se tavoittaa juuri ne kohteet, jossa sitä kipeimmin tarvitaan.
Kiitos kun autat. Saunakin auttaa.
Kalle Kapuaja
PS Lopuksi yksi lukuvinkki luonnon auttamisesta. Tom Henriksson ja Leo Stranius kirjassaan Ekopop (Avain) haastavat meitä oivallisesti pohtimaan ekologista ja onnellista elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti