Polvia vihloo, rintaa puristaa ja kantapäässä muhii rakkula. Hiki kirvelee silmiä ja suukin on täynnä hyttysiä. Kaiken lisäksi pitäisi yrittää hymyillä vastaantuleville ja esittää olevansa teräsmies. Ei yli kolmekymppinen osaa enää juosta, kun on autot ja apuvälineet. Juoskoon nuoremmat.
Päätin kuitenkin vielä yrittää. Osallistuin Ilkka Järvimäen Juoksuklinikkaan ja sain hetkessä kuulla syyn polvien vihlontaan, hengen ahdistukseen ja turhaan hikoiluun. Katselimme koko kurssin voimin videolta, kun 190cm ”teräsmies” loikkii Eläintarhan radalla. Todellakin, loikkii! Ilkkakin kehui oikein malliesimerkiksi yleisimmästä virheestä, jonka perusjuoksijat tekevät – Liian pitkä askel. Liian pitkällä askeleella jalka osuu maahan painopisteen etupuolella kantapää edellä. Vauhti hidastuu iskusta ja polvet joutuvat koville.
On hassua, että elämän kiireet ja hässäkkä ovat muokanneet jo juoksutyyliäkin. Pitkällä askeleella nopeasti perille ja uuteen askareeseen, joka hoituu samalla askelluksella.
Harjoittelimme Ilkan kanssa uutta, lyhyempää askellusta. Lyhyellä ja nopealla askeleella energia ei huku kenkien paksuihin pohjiin ja matka sujuu kevyemmin. Ei turhaa hikoilua, eikä vihlovia polvia… Uskomatonta, juoksemisesta voi nauttia!
Seuraavaksi täytyy opetella uusi askellus tähän arkielämäänkin. Juostessa on nyt aikaa ajatella, kun askel on kevyt ja riittävän lyhyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti