Kuinka paatunut spontaani luottaja suoriutuisi kunnialla suunnitelmallisista varustehankinnoista?
Myönnän nolona, olen todella huono valmistautumaan. Luotan matkoilla etupäässä intuitiooni ja suunnistan elämässänikin enimmäkseen fiilispohjalta. Olen todella huono tekemään järkiratkaisuja niin laitehankinnoissa kuin ihmissuhteissakin. Vaikka totta kai fiksuna ihmisenä ymmärrän, että järkevä toiminta varmasti silottaisi monia kuoppia elämässäni ja suoristaisi mutkia matkalla.
Olen enemmän niitä ihmisiä, jotka ostavat matkalipun jonnekin, pakkaavat kassiinsa jotain epämääräistä rojua sen pohjalta, mitä tekee mieli laittaa päälle, eikä esim. sen pohjalta minkälainen ilmasto kohteessa on ja alkaa ihmetellä hotellivarausta kaartaessaan sen pihaan. Harvemmin tiedän kaupunkilomillani, minkä patsaan edessä olisi syytä itsensä kuvauttaa ja missä ravintoloissa murkinoida. Suuntavaistoni on kaiken lisäksi surkea. Joten usein päädynkin istumaan kahviloihin, joissa ihmettelen ihmisiä ja tunnelmaa. Matkustaminen on minulle sitä, että voi kadota vieraaseen kaupunkiin vailla aikataulua ja päämäärää. Matkalla on sallittua päästää irti ja antaa asioiden tapahtua vastapainoksi sille kaikelle muuten tiukkaan kontrolloidulle elämälle.
Australiassa päädyin vahingossa kuukaudeksi merille, Meksikossa minun piti suunnitelmien mukaan kuvata vakavasti otettava dokumentti ja matkustinkin kuukauden polkka-punk-bändin keikkabussissa. Sehän on hauskaa, paitsi, jos on menossa Himalajan Mera Peakille, yli kuuden kilometrin korkeuteen. Siellä tuskin voi vetää fiilispohjalta. Vaeltaminen vaativissa olosuhteissa tarkoittaa pitkäjänteistä harjoittelua ja monen kuukauden ennakko-organisoitumista, suunnittelua, varustelistoja, valmistautumista ja aivan erityistä paneutumista pakkaamiseen.
Kuulemma suurin syy vuoristoretkikuntien epäonnistumiseen on varpaiden paleltuminen tai muuten vaan kehno varustautuminen. Matkan aikana sää voi vaihdella +20 asteesta -20 asteeseen. Saatamme kohdata lumimyrskyjä, kovia vesi- tai räntäsateista sekä vuoriston todella voimakkaita tuulia. Gulp. Ei kuulostakaan niin leppoiselta.
Seuraan hiljalleen mieleni kamppailua lukkoon lyötyjä aikatauluja ja varustehankintasuunnitelmia vastaan. Päässäni on ääni, joka sanoo, en ole vaan noin järjestäytynyt. Ääneni ei kuulemma usko liialliseen suunnitelmiin hirttäytymiseen, niistä seuraaviin valtaviin odotuksiin ja pettymyksiin vaan jäkättää itsepintaisesti, että haluaa antautua tien vietäväksi, olla vapaa. Toisin sanoen vapaa paleltumaan kuoliaaksi, sanon minä. (Olen myös huolissani äänistä päässäni, mutta tärkeimmät ensin. Hankitaan ne varusteet ja ihmetellään sitten, mitä äänille päässäni pitäisi tehdä. ;)
Meikäläisen olisi nyt sitten syytä opetella hieman toisenlaista matkustamista. Siihen kuuluu valmistautumista, matkaoppaiden lukemista, suunnitelmia, aikatauluja sekä varautumista varusteiden hankintaan – ajoissa. Huomaan sanovani itselleni, Nuppu nyt on heinäkuu, joten aikaa on vielä, nyt toimintaa. En jotenkin haluaisi havahtua lokakuun lopussa, että soittelen epätoivon vimmalla kavereitani läpi tai huutelen facebookissa, olisko jollain lainata vaikkapa vuorivaellus varusteita.
Jos jollain on hyviä idiksiä ja kokemuksia vuorivaellus varusteita ja niiden suunnitelmallisesta haalinnasta, nyt olisi hyvä tilaisuus sankarilliseen toimintaa! Kaikki apua otetaan vastaan. (:
Terveisin, paatunut haaveilija,
Nuppu
Lisää ajatuksiani blogissani:
http://kalliostakukkulalle.com/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti