keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tämän kapuajan tilinpäätös ja testamentti


Moni meistä kapuajista onkin jo ehtinyt täällä blogissamme ”tilittää” omia kokemuksiaan elämämme reissun jälkeisistä fiiliksistä päästyämme kuka hitaammin ja kuka nopeammin kiinni päiväjärjestykseen. Voin helposti samastua kanssakapuajien tuntemuksiin vaeltamisen hienoudesta ja siitä leijumisen tunteesta, kun voi ottaa totaalisen irtioton arjesta. Toisaalta ymmärrän sitäkin kanssakapuajaa, joka huomasi, etteivät ne arjessa askarruttavat asiat välttämättä vuorilla ratkea eikä reissulta välttämättä tullutkaan takaisin valaistunut kapuaja. Näin KAPUA-vuoden lopussa onkin hyvä vetää yhteen mennyttä ainutkertaista KAPUA-vuotta. Mitä tästä kaikesta jäi käteen?

Omaan ”Kapuan top-kolmoseen” (tunkua listalle olisi kyllä!) nousevat seuraavat asiat kolmesta eri vinkkelistä: (i) projektista itsestään, (ii) vuoden 2011 KAPUA-hankkeen merkityksestä ja (iii) siitä fiiliksestä, joka itselle jäi mukanaolemisesta:


1) KAPUA-konseptina

Olin seurannut aikaisempia KAPUA-hankkeita mielenkiinnolla ajatellen, että jospa minäkin jonakin päivänä... Olenkin kovasti kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus päästä mukaan. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että KAPUA on mielekästä ja ainutlaatuista hyväntekeväisyystyötä. KAPUAssa on monta kulmaa, jotka tekevät siitä niin omanlaisensa. Projektissa on mahdollisuus projektiluonteisesti olla mukana kehitysyhteistyössä ja nähdä omin silmin niin varainkeruuta, tiedotustoimintaa kuin itse hankekohteessa tehtävää työtä. Kapuaja todella laittaa itsensä likoon hyvän asian puolesta ja oppii siinä samalla valtavasti hyväntekeväisyystyöstä, hankkeen teemasta ja kohdemaasta, markkinoinnista ja ryhmätyöstä. Bonuksena tulevat ne kanssakapuajat, joiden kanssa on kokenut jotain ainutlaatuista ja joiden kanssa toivoo voivansa taivaltaa yhdessä vielä myöhemminkin.

2) KAPUA 2011:n merkitys Nepalissa

Itsekehumiseen sortumisenkin uhalla toisena tulee mieleen luku 87.692,03. Se on tähän päivään mennessä hankkeelle kerätty rahamäärä. Ja se on kuulkaa mahtava määrä euroja Nepalissa käytettäväksi meille tärkeään asiaan ja aivan mahdottoman huima saavutus porukaltamme!

KAPUA 2011:n teemahankehan (PHE- hanke/väestö-terveys-ympäristö -hanke) on tänä vuonna aloitettu kolmivuotinen hanke. Huolimatta siitä, että hanke on vasta alkuvaiheessa ja kuluvana vuotena on keskitytty yhteistyön lisäämiseen paikallisten, hanketta Nepalissa toteuttavien kumppaneiden eli WWF Nepalin ja Nepalin perhesuunnittelujärjestön välillä, on jo saatu paljon aikaan. Seuraavassa esimerkkejä aktiviteeteista, joita hankkeessa on muun ohessa kuluvan vuoden joulukuuhun mennessä jo toteutettu:

- Olemassa olevia seksuaaliterveyspalvelukeskuksia on vahvistettu uusilla lääkärin työhön tarvittavilla välineillä, huonekaluilla ja teknisellä tuella Bardiassa, Bankessa, Dangissa ja Kailalissa

- On tuettu liikkuvia klinikoita seksuaaliterveyspalveluiden tarjoamiseksi naisille; 339 naista on hyötynyt näistä klinikoista

- On tarjottu seuraavia perhesuunnittelupalveluita tai ehkäisymenetelmiä:

- kondomeja 3782 kpl;
- e-pillereitä 5245 kpl;
- muita ehkäisymenetelmiä kuten ehkäisyimplantteja yhteensä 2500 kpl;
- seksuaaliterveysneuvontaa on annettu 46 000 kertaa;
- gynekologisia palveluita lähes 500 kertaa; ja
- seksitauteihin on annettu hoitoa 2300 kertaa.

- On pidetty 19 oppituntia 570 koulua käyvän nuoren tytön tietoisuuden lisäämiseksi kuukautisten aikaisen hygienian hoidosta. Lisäksi 18 oppituntia on pidetty 360 koulusta pudonneen tytön tietoisuuden lisäämiseksi kuukautisten aikaisen hygienian hoidosta

- On jaettu tietoa seksuaaliterveydestä ja luonnonsuojelusta kansainvälisen nuorten päivän, Lisääntymisterveyspäivän ja Teez festivaalin aikana Terain alueella

- Kaikilla viidellä projektin alueella (projektialue (Banke, Kailali, Dang, Chitwan, Bardia) on valittu pilottikoulu PHE -ohjelman edistämiseksi kouluissa. Kouluissa on järjestetty kaksipäiväinen koulutus kunkin koulun PHE-ohjelman edistämisryhmälle

- On perustettu viisi uutta nuorisokeskusta

- Kailaissa ja Dangissa on perustettu uudet nuorisoverkostot

- On tarjottu tukea ja koulutusta julkisen sektorin terveysinstituutioille niiden tekemiseksi käyttäjäystävällisemmäksi

- On tehty useita oppaita, kuten väestö-terveys-ympäristö -opas kouluihin, ja ohjeita nuorten foorumeihin ja erilaisten aktiviteettien toteuttamiseen

- Viisi alueellista toimistoa on järjestänyt kolmipäiväisen koulutuksen seksuaaliterveydestä ja oikeuksista ja luonnonsuojelusta. 138 henkilöä osallistui koulutuksiin, mukaan luettuna terveysalan työntekijöitä ja paikallisia nuoria

- On järjestetty seksuaaliterveyteen ja ympäristönsuojeluun liittyvä katudraamaesitys Kailalin klinikan toimesta

Upeaa työtä WFF:ltä ja Väestöliitolta yhteistyökumppaneineen: erinomainen alku hankkeelle, josta on hyvä jatkaa. Ja hyvä me, ahkerat varainkerääjät - vuoden loppuunhan on vielä aikaa, joten eiköhän se rapiat 87.000 euroa vielä tuosta näin loppumetrien kunniaksi vähän paranekin!

3) KAPUA-henki

Viimeisenä muttei vähäisimpänä asiana nostan esiin ryhmämme loistavan ”ryhmäytymisen” ja sen riemullisen tsempin, joka kantoi ryhmäämme koko projektimme ajan. Ryhmädynamiikka toimi alusta asti ja uskon, että monikin kapuaja löysi uusia todellisia Ystäviä ryhmästämme, joiden kanssa on edessä vielä monta seikkailua ja hyvää hetkeä tulevaisuudessa. Itseäni jaksoi jopa hämmästyttää se, että valitsijamme olivat onnistuneet nitomaan yhteen porukan toisilleen tuiki tuntemattomia vahvoja persoonia emmekä onnistuneet kinastelemaan mistään koko projektin aikana. Melkein jo ihmeellistä ryhmäytymistä ja toisten kannustamista! Ei ollut asiaa, jota olisi liikoja alettu synkistelemään tai sorruttu voivottelemaan asioiden vaikeutta, vaikka uskokaa tai älkää, ei tämä ole ryhmällemme pelkästään helppoa ollut! On sitä välillä tuskailtu niin varainkeruun, medianäkyvyyden kuin raskaiden vaelluspäivienkin tiimellyksessä. Ja aikasta iso tsempin paikka oli ilmavoimien puututtua peliin vaihtaa lennosta vuorta, johon oli koko vuoden tähdätty ja johon varainkeruun kikkakakkosemme eurometreistä perustui - kyllä kuulkaa söi naista ja miestä, mutta nöyryys palkitsi upealla Suunnitelma B:llä! Tarmolla mentiin eteenpäin niin varainkeruussa kuin vuorellakin ja vielä hymyssä suin – joku kun onnistui aina näkemään tilanteessa jotain positiivista tai kerta kaikkiaan hassunhauskaa ja hetken päästä jo taas nauru raikasi tai tsemppausviestit lentelivät Facebookissa. Sama loistava ryhmähenki tuntuu vallitsevan myös aiempien kapuajaryhmien kesken.

No, mitä jäi käteen ja miltäs nyt sitten tuntuu? Ja mitäpä sitten seuraavaksi?

Vaikkakaan en itse ole mikään suurten tuntojen tulkki ja jätän syvemmät sydämen avautumiset suosiolla muille, voin kuitenkin täydestä sydämestäni sanoa, että KAPUAlla on aivan valtavan suuri merkitys elämääni. Kuten jo joku konkarikapuajakin joskus minulle sanoi, elämä on ennen ja jälkeen KAPUAn.

Olen kuluvan vuoden aikana saanut todella kokea tekeväni jotain merkityksellistä muiden ihmisten hyvinvoinnin eteen. Olen oppinut aivan älyttömän paljon Nepalista, ja lisääntymis- ja seksuaaliterveydestä. Olen otsa kurtussa pohtinut kestävää kehitystä ja miten meistä jokainen voi tehdä pieniä tekoja sen eteen. Olen oppinut valtavasti siitä työstä, jota Väestöliitto ja WWF tekevät Nepalissa. Olen voittanut itseni keräämällä varoja ja markkinoimalla hanketta vaikken itseäni myyjäksi tai markkinoijaksi ole koskaan tuntenutkaan. Olen oppinut sietämään sanaa ”EI”. Olen ymmärtänyt, että kaikkeen siihen mitä oikeasti haluaa tehdä, löytyy kyllä aikaa. Olen saanut toteuttaa sisälläni asuvaa kehy-hörhöyttä, puhua itselleni tärkeistä asioista ja herättää keskustelua. Olen toivottavasti saanut jonkun toisen silmät avautumaan. Olen nauranut ja nauttinut, tuntenut suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, maailmantuskaa ja riemua ryhmämme onnistumisista. Olen tavannut samanhenkisiä upeita ihmisiä. Olen saanut tukun uusia Ystäviä. Ja niin, olen joutunut kirjoittamaan blogia ;)

Vajaassa vuodessa ehtii paljon ja KAPUA kantaa elämässäni vielä pitkälle eteenpäin – niihin seuraaviinkin hyväntekeväisyyshankkeisiin, joita haluan tukea ja joissa haluan olla mukana ja niille seuraavillekin vuorille, jotka aion kiivetä…

Tämä pitkä vuodatukseni on tämän kapuajan tilinpäätös ja testamentti. Nyt päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, että sain olla mukana ja kiitollisuus siitä, että niin moni on kavunnut kanssani:

Kiitos lahjoittajat. Kiitos henkiset tukijat. Kiitos KAPUAn äiti, Suvi. Kiitos WWF ja Väestöliitto. Kiitos konkarikapuajat ja erityisesti Mia, Eppu, Kaneli, Heini, Reijo, Hessu, Risto, Atti & Kaarina aivan mahtavasta tsempistä. Kiitos Nepal. Kiitos Ngima, Ensu, Arska, Tika & Prinssi. Kiitos Island Peak. Kiitos Mandalan Kalle. Kiitos esimieheni ja kiitos Bird & Bird. Kiitos Wesa, Taru, äiti ja isä – olen käyttänyt KAPUAan paljon aikaani, joka on ollut teiltä poissa.

Ja KIITOS kanssakapuajat ♥ Battanniahoo forever!

Vähän jo haikeana, mutta kovinkovinkovin onnekkaana ja onnellisena

Salla-kapuaja

1 kommentti:

  1. Hienoja ja tärkeitä sanoja, Salla. Näihin voi yhtyä varmasti kaikki 2011 kapuajat :)

    VastaaPoista