Olin tänään pilkillä oppilaiden kanssa. Isuin pilvettömän taivaan olla turvallisen paksun jään päällä ja tuijotin pilkkiavantoa. Ajatuksissani vaelsin kuitenkin toisten kapuajien kanssa Nepaliin ja sen vuoristoon. Mielessäni risteilivät käsitteet hyvän jakaminen, vastuu lähimmäisistä, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, vaikuttaminen yhteisiin asioihin. Oivalsin, että sisäinen vaellukseni on jo alkanut, vaikka varsinaiseen matkaan on vielä monta kuukautta aikaa.
Monet arkipäviän asiat ovat saaneet uusia merkityksi sen jälkeen, kun minusta tuli kapuaja. Liput liehuivat saloissa Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi, kun oli kapuajien haastattelupäivä. Me olemme tottuneet pitämään tasa-arvoa itsestäänselvyytenä, jolle ei välttämättä osata antaa edes arvoa. Tietoisuus siitä, että Nepalissa tasa-arvon toteutuminen on vielä vaiheessa, synnyttää kiitollista mieltä ja vahvistaa halua omalla pienellä panoksella auttaa nepalilaisia tasa-arvon tiellä.
Katuja ja tienvarsia ovat viikkoja värittäneet erilaiset ehdokkaiden vaalijulisteet ja banderollit. Kaikista tiedotusvälineistä tulee mainoksia ja käydään keskustelua yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kaikkia kannustetaan käyttämään äänioikeuttaan. Eipä aina muistakaan, että äänestysmadollisuutta ei vielä ole kaikkialla; on maita, joista puuttuvat kokonaan perustuslain suomat oikeudet ja yhdenvertainen kohtelu. Matkakohteen olosuhteiden, siellä selviämisen ja varojenkeruun miettiminen ja kunto-ohjelman toteuttaminen pyörivät suloisena sekamelskana mielessäni. Varmin tapa saada jotain tolkkua ajatuksiin on lähteä iltalenkille, kuunnella kurkien huutelua lähisuolla ja antaa ajatuksille aikaa kypsyä ja jäsentyä.
Huomenna leivon ensimmäiset kapua-leivät. Tästä se lähtee!
Sipe-kapuaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti