Osallistuessani varainhankintaan nostaa projekti kieltämättä jännittävät, jopa hermostuneet tunteet pintaan. Pitäisikö minun kohdata suuria vaikuttajia, yritysten johtajia jopa kasvotusten ja saada heidät kiinnostumaan Nepalista sekä tuon niin kaukaisen väestön elinolosuhteista? Ja antaa heille vielä perustelut miksi lähteä mukaan yhteistyöhön. Enhän minä ole esiintyjätyyppiä. Ja jännittääkin. Kuitenkin mitä pidemmälle asiaa ajattelen ja mitä enemmän tietoisuuteni kohdemaasta lisääntyy, sitä tärkeämmäksi näen velvollisuutemme pyrkiä vaikuttamaan. Eräs toimittaja kysyi minulta, että onko ihmisten suhtautuminen asiaamme nostanut kyynisyyden pintaan. Vaikka olen itsekin vain yksi ihminen, toivon voivani innostaa muita ihmisiä tulemaan mukaan seuraamaan hanketta avoimin mielin. Sillä mielellä ainakin pyrin itse heitä kohtaamaan.
Matkan fyysinen osuus tulee ajankohtaiseksi vasta myöhemmin marraskuussa kun ryhmämme lähtee kiipeämään vuoren nyppylälle Himalajalla avustuskohteessa vierailun jälkeen. Jotakin mitä en osannut odottaa tapahtuvaksi omalle kohdalleni näin pian elämäni varrella. Toki tuo kohde on, voisiko sanoa kiipeilijän ja vaeltajan mekka, ja sinne pääsyä odottaa. Kulttuurin monimuotoisuutta unohtamatta. Ryhmämme jäsenten tekemä kuntotesti ja siitä saadut tulokset antavat osviittaa eteen päin. Tämä luo tavoitteet, joka taas lisää motivaatiota parantaa omaa kuntoa.
Avustuskohteen elinolot tuntuvat vielä hyvin kaukaisilta, vaikka tämä herättää paljon ajatuksia ja mietteitä jo nyt omassa mielessä. Valokuvien, luentomateriaalien ja itse hankittujen perustietojen pohjalta muodostunut kuva varmasti muuttuu monesti matkan varrella ja jää mieleeni pysyvästi. Aina ensimmäisestä KAPUA-tapaamisesta sinne vuorelta alas laskeutumiseen saakka.
Näitä ajatuksia pui mielessään lomalainen tunturissa.
Innostuneita yhteistyötahoja täällä Suomessa ja makoisia maisemia Himalajan nyppylöillä odotellessa.
Vesa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti