Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia

Samalla kun tänään odottelin bussia Helsingin jäähallin edessä, meni ohiteseni ihmisiä sExhibition-messuille. He olivat vappuisen hyväntuulisia ja seksikkäästi pukeutuneita ja vaikuttivat kaikki tyytyväisiltä ja onnellisilta suhteessa omaan seksuaalisuuteensa. Mietin silloin miten eri asioista me puhummekaan, kun puhumme seksuaalioikeuksien toteutumisesta Suomessa taikka Nepalissa. Suomessa saatamme ajatella seksuaalioikeuksina esimerkiksi pornografian vapautta sensuurista taikka samaa sukupuolta olevien parien oikeutta kirkon vihkimiseen. Nepalissa taas käsitellään sitä, onko nuorilla oikeus edes saada asiallista tietoa seksuaalisuudesta, valita itse kumppaninsa taikka päättää lasten hankinnasta.

Seksuaalioikeudet ovat kuitenkin osa ihmisoikeussopimuksista johdettuja perusoikeuksia, jotka koskettavat kaikkia maailman ihmisiä. Ne ovat yhtäläiset ja jakamattomat, lyhyemmin voisi sanoa jopa pyhät. Kuitenkaan vain harva länsimaiden ulkopuolella asuva, varsinkaan alempaan tuloluokkaan kuuluva, erityisesti tyttö tai nainen, käytännössä nauttii näistä oikeuksistaan täysin. Monet tekijät, joita mm. Kapuan rahoittamalla WWF:n ja Väestöliiton projektilla Nepalissa pyritään liennyttämään, vaikeuttavat näiden perusoikeuksien toteutumista; köyhyys ja kouluttamattomuus etunenässä.

Mitä nämä seksuaalioikeudet sitten ovat? Monet kansainväliset järjestöt ovat kirjanneet seksuaalioikeuksia omiin peruskirjoihinsa ja julistuksiinsa, pääpiirteittäin ne noudattelevat toisiaan, joskin jotkin kohdat ovat toki muuttuneetkin ajan saatossa. Maailman terveysjärjestön WHO:n v.2002 ilmestyneet seksuaalioikeudet, joihin mm.Väestöliitto on sitoutunut, ovat seuraavat:

Kaikilla ihmisillä kaikkialla on oikeus - vapaana pakottamisesta, riistosta ja väkivallasta:

• parhaaseen saavutettavissa olevaan terveydentilaan suhteessa seksuaalisuuteen, mukaan luettuna seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluiden saatavuus
• hakea, vastaanottaa ja levittää seksuaalisuuteen liittyviä tietoja
• seksuaaliopetukseen ja –valistukseen
• kehon koskemattomuuden kunnioitukseen
• kumppanin valintaan
• päätöksentekoon, onko seksuaalisesti aktiivinen vai ei
• yhteiseen tahtoon perustuviin seksuaalisiin suhteisiin
• yhteiseen tahtoon perustuviin avioliittoihin
• päätökseen, haluaako yleensä ja milloin haluaa hankkia lapsia
• tavoitella tyydyttävää, turvallista ja nautinnollista seksuaalielämää
  
  

Länsimaisen ihmisen on vaikea kuvitella elämää ilman yllämainittuja oikeuksia, niin keskeisiä ne hyvinvoinnin kannalta ovat. On hienoa saada olla mukana edesauttamassa niiden toteutumista myös kansainvälisesti.

Riittääkö vain kiitos?

Ensimmäiset eurot ovat kilahtaneet keräystililleni, luojan kiitos. Joku todellakin jakoi omastaan. Ja vielä aivan vapaaehtoisesti vailla vastinetta. Mieletöntä! Se on siis mahdollista, huomaan ajattelevani epäuskoisena. Valtaisaan kiitollisuuteeni sekoittuu ripaus helpotusta. Totta puhuen keräystavoite hirvitti. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten onnistuisin keräämään riittävästi lahjoittajia. Seurasi heikottava epävarmuus, päästäänkö tässä edes alkuun. Yrittäjänä olen niin tottunut siihen, että asiakas haluaa aina rahalleen jotain vastineeksi. Joten tässä uudessa tilanteessa piisaa kyllä opettelemista. Riittääkö, jos rahalla saa vain kiitosta. Vai saako sillä kenties sittenkin jotain muutakin?

Tuo s-kirjaimeen päättyvä suomenkielen kummajainen on kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin varsin voimakas sana. Ainakin silloin kun se sisältää tunteen, johon sanalla viitataan. Tiedätkö sen tunteen, mitä tarkoitan? Se on se kokonaisvaltainen ylitsepyyhkivä helpotus, suunnaton arvostus siitä, että toinen uhrasi jotain omastaan odottamatta mitään takaisin. Esimerkiksi festareilla, kun joku päästä kilometrikaupalla aluetta kiertävässä vessajonossa eteensä, juuri kun meinaat haljeta. Kyllä se kiitos tulee silloin suoraa sydämestä. Kiitollisuus on universaalia ja toimii kaikilla kielillä, sen näkee silmistä ennen kuin suu edes hymyilee. Se on vastavuoroista. Se on jaettua. Se on yhteinen kokemus.

Suurin osa ehkä tietää myös, miltä tuntuu kun auttaa. Useimmiten odottamaton tilanne, jossa voi toimia arjen sankarina ilahduttaa auttajaakin. Siitä tulee hyvä mieli ja voimakas olo. Minun teollani on merkitys. Harvemmin sitä poimii ylös jonkun huomaamatta pudonneen hanskan tai kurottaa ojentamaa ylähyllyltä tavaran, jonne toinen ei yllä, koska odottaa saavansa siitä jotain takaisin. Kanssaihmisen hymy ja kiitos riittää valaisemaan avun tarjoajankin päivän.

Huomaan, että siltikin minun on vaikea pyytää. Suomalaisena olen tottunut siihen, että jokaisen tulisi pärjätä omillaan, eikä ajautua tilanteeseen, jossa tarvitsee apua. Vaikka kyse olisi pienestäkin, ystävällinen kanssasisar avaamassa ovea kun huomaa, että tasapainottelen valtavien kauppakassien kanssa rapun ovella ja kananmunat ovat vaarassa mätkähtää asfaltille. Saattaisin katsoa spontaania avun tarjoajaa kenties kulmieni alta hieman nolona, mutta kasvoni valaiseva hymyni kertoisi aidosta tunteestani. Kiitos kun teit mutkan omalla matkallasi ja pysähdyit auttamaan.

Kun meinaan tuntea vanhasta tottumuksesta syyllisyyttä ja häpeää siitä, että pyydän apua Nepaliin, että pyydän toista antamaan omastaan, ajattelen omaa sankariani. Sitä nuorta miestä, joka juoksi minut kiinni, kun olin unohtanut lompakkoni R-kioskin tiskille. Olin neuvoton tämän valtavan kiitollisuuteni äärellä, en voinut antaa hänelle mitään vastineeksi siitä, että hän oli pelastanut rahani, korttini, valokuvani ja päiväni. Hän vain hymyili ja sanoi, ”Ei kestä kiittää”.

Kiitosta ja apua ei voi palauttaa sen antajalle. Se laitetaan kiertoon ja uskotaan siihen, että se lopulta palautuu myös alkujuurilleen. Kiitos kaikille antajille ja auttajille, lupaan, että laitan saamani kiertoon. Tarjoan kinttujani kapuamaan yhteisen hyvän nimissä niin korkealle kuin vain jaksan.

kevätterkuin,
Nuppu

Ps. Seuraa seikkailua blogissani Kalliosta kukkulalle

Västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään...

Vietimme pääsiäistä kesäisen kauniissa säässä lähes koko Suomessa. Pikku hiljaa luonto herää ja monia "kesä"lintuja on jo näkynyt esim. peippoja, töyhtöhyyppiä ja harmaahaikaroita sekä tietysti joutsenia. Pääskyjä vielä saamme hetken odotella, mutta kyllä nekin sieltä pian ilmestyvät kauniin siniselle taivaallemme.

Huomaan ajatusteni aina välillä siirtyvän Nepalin kansaan ja maan ainutkertaiseen luontoon, joihin meillä kapuajilla on mahdollisuus päästä tutustumaan noin puolen vuoden päästä. Miten siellä mahtaa paikallinen luonto pärjätä väestön paineessa ja miten paikalliset pystyvät huomioimaan ainutkertaista lähiluontoaan, kun omatkin elinolosuhteet ovat mekoisen heikolla pohjalla. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, joiden parissa sekä Suomen WWF että Väestöliitto tekevät työtä meidän kapuajien panostusta väheksymättä. Kaikki se lahjoitusten määrä, mitä kapuajat onnistuvat hankkimaan sekä yksityisiltä henkilöiltä että yrityksiltä KAPUA 2011 Nepal projektiin, saa aikaiseksi kohdemaassa hyvää molempien järjestöjen kulloistenkin painopisteiden mukaisesti.

Kalastuskausikin on lähtenyt käyntiin jäiden lähdön myötä :) ja saalista on tullut yllin kyllin. Kapuajana olen lähtenyt tavoittelemaan saalista myös lahjoitusten muodossa. Pari viikkoa on kulunut projektin parissa miettien potentiaalisia yrityksiä, joilla on mahdollisuus ja erityisesti halu auttaa Nepalin kansaa ja sen luontoa. Tämän avun myötä autamme koko maapalloa, koska uskon, että pienistä asioista kertyy merkittäviä urotöitä. Yhteydenottoja yrityksiin on ollut, mutta toistaiseksi ei ole tullut suurta saalista tällä saralla. Hyvän asian eteen kannattaa kuitenkin tehdä työtä ja jatkaa sinnikkäästi yrittämistä! Tässä pätevät tietysti samat periaatteet kuin kalastuksessa eli pitää tavoitella sitä ainutkertaista saalista. Tavoite on syytä asettaa korkealle, onhan meidän kapuajienkin tavoite korkealla eli noin 6 452 metrin korkeudessa :)

Toivottavasti moni blogin ja kapua.fi sivujen lukija lähtee mukaan lahjoittamaan ja tiedottamaan omalle ystäväpiirilleen mahdollisimman laajalti tästä KAPUA 2011 Nepal projektista, missä tehdään työtä hyvän asian puolesta!

Kaikille kapuajille tsemppiä keräystavoitteen saavuttamiseksi!

Muistakaa kaikki, että pienistä puroista syntyy suuri virta, jos niin haluamme!

Kevätterveiset kaikille toivottaa Pirkko

YRITTÄMISEN JA KAPUAMISEN IHANUUS JA KURJUUS

Lankalauantaina aloittamani haravointiurakan välimaastossa päätin irroittautua hetkeksi työkalun varresta ja paneutua ensimmäisen blogijuttuni kirjoittamiseen.
Päivä on alkanut reippaasti salitreenillä ja myöskin mieheni pääsee ehkäpä pienen pakon sanelemana osallistumaan Kapua projektin kuntoiluosuuteen.
Raahaan häntä seurakseni lenkkimaastoon ja salille, hyöty on siis molemminpuolinen ja jopa koirakin saa siitä osansa.

Taakse jäänyt kuukausi on ollut pääsiäisen hengessä pysytellen eräänlainen "Via Dolorosa".
Tätä en sanonut valittaakseni, sillä en todellakaan luopuisi paikastani Kapuajana muuten kuin pakon sanelemana.
Yrittäjän elämä on vaihtelevaa; joskus kiroilee hiljaiseloa ja toisinaan tuntuu ettei voisi revetä enää useampaan asiaan. Menneen kuukauden ohjelmaan on kuulunut firman muutto uusiin tiloihin homeongelman keskeltä, muuttoloppuunmyynti, yrityksen tilinpäätöksen työstäminen ja muuten vaan sesongin kiireisin kuukausi. Työasiat vaativat aikaa ja keskittymistä, mutta nyt pääni on ollut sekaisin, Kapuasta. Myös yöt ovat olleet rauhattomia ja levottomiin uniin on sekoittunut outoja ennen kokemattomia maisemia ja tuntemattomia ihmisiä. Kaikki tämä on kuuluu varmasti asiaan ja on vasta alkusoittoa valmistautumiselle tähän "once in a life" kokemukseen. Varmasti mieli ja unetkin tasaantuvat ja odotan jo pääseväni lukemaan Nepalista, sen ihmisistä ja sielunmaailmasta kertovia kirjoja. Haluan päästä sisään Nepaliin rauhassa asioihin perehtymällä ja valmistautua myös henkisellä tasolla siihen mitä tulen kohtaamaan. Onneksi edessä on kesä ja enemmän aikaa!


Tässä välissä kävin ryhmämme omilla facebooksivuilla katsomassa Kapuajien kuulumisia.
Kalle kertoi uusimmassa Suomen Kuvalehdessä olevan artikkeli Nepalista.
Jutun otsikko "Tulevaisuus siruina" pysäytti ja juttua lukiessani mieliala painui todella alas. Olen omasta mielestäni ollut kohtuullisen hyvin perillä Nepalin tilanteesta, mutta nähtävästi en sitten kuitenkaan. Kivikylän kivenhakkaajanaisen tarina tuntuu toivottomuudessaan lohduttomalta ja se on kuitenkin vain yksi kohtalo monien samanlaisten joukossa. Halu auttaa omalla panoksellani edes pienessä mittakaavassa kasvoi ja samanhenkisen ryhmän olemassaolon voima ja merkitys kasvoi.

Ahdistusta ja epämääräistä pelkoa herätti lehtijutun varsinainen aihe suuresta riskistä sisällissodan syttymiseen Nepalissa. Maa tarvitsee pikaisesti perustuslain, armeija on uudistettava ja maolaississit kotiutettava leireiltään. Vasta sitten voidaan todella edetä demokratian ja tasa-arvon tiellä. Sisällissota koskettaisi rankimmin köyhintä ja syrjityintä kansanosaa.
Maan uusi pääministeri Jhalanath Khanal kuitenkin muistuttaa artikkelissa nepalilaisilla olevan kyky saada aikaan tuloksia ratkaisevalla hetkellä.
Me Kapuajat jatkamme entistä suuremmalla innolla varainkeruuta hyvän asian puolesta!

Kirjoitti Merja
23.4.2011 klo 23.30

LUKUONNESTA JA SATTUMASTA

Onni on lyhytaikainen, vahva elämys. Onnekas yhteensattuma jotain samanoloista, arvelen.
Jokseenkin usein pääsee hämmästelemään, että sattuipa hyvin, kun... Niin kävi muutama päivä sitten etsiskellessäni jotain kirjahyllystäni (ei kovin mittavasta mutta näköjään yllättävästä) ja silmät osuivat erään selkämyksen tekstiin: The Windhorse. Two friends, one blind the other an experienced mountaineer tell of their great adventure in Nepal (tekijöinä Elaine Brook&Julie Donnelly). Mikä onni, että - vaikkakin täysin unohdettuna - se yhä lymysi hyllyssä vähän kuin odottamassa vuotta 2011. Luin aikanaan tämän kuvauksen kahden brittinaisen hankkeesta saavuttaa n.viiden ja puolen kilometrin (18,000 feet) korkeudessa oleva Kala Pattharin huippu. Aloittivat tyhjästä, hankkivat asialle näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Tuttua, eikö? Se oli intensiivinen lukukokemus, vaikka silloin ei ollut omakohtaisia aikeita kiivetä vielä minnekään.
Olen nyt heidän mukanaan toista kertaa. Eilen ennen nukkumattia jatkoimme Kathmandusta eteenpäin. Huolestutti Julien puolesta; kapean polun pienetkin muhkurat horjuttivat kohtuuttomasti hänen tasapainoaan, ja menossa oli vasta vaelluksen helppo osa. Tämä kertomus umpisokean naisen halusta ja päätöksestä lähteä mielettömään yritykseen (ympäristön mielipide!) saa oman kapuamisen uusiin mittasuhteisiin.

Kotihyllystä löytynyt kirja juolautti mieleen hakea tietoa nepalilaisista (nyky)kirjailijoista, koska enhän totta tosiaan tunne heistä yhtäkään. Sattumaako taas, mutta yksi teos ja sen tekijä tunki joka käänteessä esiin. Kirja on vähän hirtehisesti nimeltään Unohda Kathmandu, kirjoittaja Manjushree Thapa (teos julkaistu suomennettuna v.2008). Sitäpä sattui olemaan yksi kappale kotikaupunkini kirjastossa, tuossa kivenheiton päässä. Uteliaat kurkkailut umpimähkään avatuille sivuille antavat viitteitä, että näpeissäni taitaa olla aarre. Teos on tutkielma Nepalin viimeisimmistä vuosista, rauhanprosessista. Samalla se on sekoitus muistelmaa, matkakuvausta, reportaasia läpi kauniin ja köyhän vuoristomaan. Se on "syvästi liikuttava ja hyvin hauska, samaan tyyliin kuin itse Nepal." (Newsweek)

Aion nähtävästi lukea itseni Nepaliin pääsiäiseksi, puhutella siellä tapaamiani ihmisiä etunimen sijasta sanoilla sati ('friend') ja diddi ('sister'), koska näin brittinaiset ovat opettaneet.

Hyviä kirjamatkoja Nepaliin teille kaikille! Tarkkailkaa myös unianne!
Elina

PS.Tämän tekstin luontivaiheeseen osui vielä hauska, pikku episodi. Ovikelloa soittanut ystävä ojensi tullessaan kirjatuliaisen: Mount Everestin valloitus, kertomus kahdesta järkkymättömän sisun innoittamasta miehestä v. 1953... Ihan sattumalta pistäytyi.

Onnesta ja maailmanparannuksesta

Nepal ja Mera Peakille kiipeäminen tuntuvat juuri nyt olevan kaukana tulevaisuudessa, vaikka Kapua-projekti on toki lähes jatkuvasti mielessä!

Perjantaina Tanja kirjoitti, että onni saattaa autettaessa jopa lisääntyä. Vaalien jälkeen flunssaisena päivänä tekee mieli jatkaa pohdintaa tästä hyvästä aiheesta. Joskus kuulee väitettävän, että nykyisin länsimaisia ihmisiä ja yhteiskuntia vaivaa tietynlainen itsekkyyden kulttuuri. Käytännössä se kai tarkoittaa sitä, että keskitytään lähinnä omiin asioihin ja annetaan muiden hoitaa omat asiansa. Epäilevästi tai kyynisesti suhtaudutaan auktoriteetteihin, ituhippeihin tai elämään yleensä. Paljon miellyttävämpää on ostaa uusi kevättakki tai jotain muuta kivaa itselleen. Miksi sitten onni lisääntyisikin kiinnostuttaessa ja autettaessa muita?

Luulen, että onnellisuuden kokemus liittynee pysyvämpiin kokemuksiin sekä arvomaailmaan niiden takana. Koska omia ajatuksia on välillä hankalaa työstää sanoiksi, on psykologi Markku Ojanen valmiiksi listannut sellaisia asioita jotka antavat ihmisen elämään onnea, merkitystä ja mielekkyyttä. Ne ovat seuraavat:

1. Tarkoitus. Tietoisuus elämän tarkoituksellisuudesta ja hyvyydestä. 2. Itsekunnioitus. Omien tekojen oikeuttaminen ja hyväksyminen. 3. Eheys. Kokemus elämänkatsomuksen sisäisestä eheydestä. 4. Yhteys. kuuluminen ryhmään, yhteisöön tai samalla tavoin ajattelevien ryhmään. 5. Tulokset. Kokemus oman toiminnan tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta. 6. Rakkaus. Rakkauden saaminen omassa elinpiirissä. 7. Kiintymys. Kiintymyksen ja rakkauden tunne läheisiä ihmisiä kohtaan. 8. Mielekkäät ja sisäisesti palkitseva asiat tai harrastukset. 9. Tehtävä. Tunne, että jokin työ vaatii juuri minun panostustani. 10. Arvoituksellisuus. Elämän kauneuden, arvoituksellisuuden ja kiehtovuuden kokemus. 11. Arvostus. Arvostuksen ja tunnustuksen saaminen muilta ihmisiltä. 12. Oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen omassa elämässä ja koko maailmassa.

Aika moni tuosta listassa olevista asioista liittyy tavalla tai toisella siihen, miksi itse halusin lähteä Kapuaan mukaan. Tunne siitä, että yhdessä voimme muuttaa maailmaa edes hiukan paremmaksi on vielä jäljellä. Tarkemmin katsoen se on lisääntynyt. Ehkäpä Kapua ja hyväntekeväisyys siis todella tekee onnellisemmaksi?

Kapuan markkinointi on omalla kohdallani keskittynyt toistaiseksi lähinnä ystäviin ja tuttaviin. Olen ollut todella iloinen huomatessani, miten kannustavasti, positiivisesti ja kiinnostuneesti lähestulkoon kaikki ovat asiaan suhtautuneet. Erityisesti tänään ja eilen tämä on vahvistanut uskoani ihmisiin yleensä sekä toiseksi siihen, että haastava keräystavoite lienee saavutettavissa, tavalla tai toisella!

Hyvää huhtikuuta kaikille ja seuraavaa Kapuajien tapaamista odotellen,

Katja

"Uskalla jäädä koukkuun vapaaehtoistoimintaan"

sanoi Tasavallan presidentti Tarja halonen avatessaan vapaaehtoistoiminnan vuoden haastekampanjan maaliskuussa. Sitä minä tässä nyt yritän tehdä. Uskaltaa. Koukkuun olen jo jäänyt niin tiukasti ettei irti pyristely enää auta. Eikä hurjista tunnemyrskyistä huolimatta ole haluakaan pyristellä. Aikaisemmissa blogeissa jo kapuajaniystäväni ovat kertoneet aivan saman suuntaisista tunteista, joita omassa sielussakin parhaillaan myllää. Mera Peakin huippu on olemassa, google earthkin sen todistaa. Huippu tulee olemaan piste monen kuukauden työlle, jota eniten on käyty oman itseni kanssa.

Sähköposti, jossa kerrottiin, että juuri Minut on valittu mukaan tämän vuoden KAPUA projektiin laukaisi halun hyppiä ja pomppia onnesta. Haave päästä Nepaliin, tehdä jotain itse kehitysmaan ja sen ihmisten hyväksi oli toteutumassa. Aika ennen ensimmäistä tapaamista ja rahankeruun aloittamista oli onnellista aikaa. Pohdin kuitenkin mielessäni onko tunteeni oikeutettu. Saako tuntea onnellisuutta, jos toisella puolella maailmaa on kova hätä? Psykiatri ja filosofista vastaanottoa pitävä Antti Mattila vastaa kysymykseen näin: " Jos onnea häiritsee huono omatunto siitä, että täällä meillä asiat ovat paljon paremmin kuin heillä siellä, pohdi miksi tunnet syyllisyyttä. Oletko todella tehnyt jotakin, joka on aiheuttanut hätätilan? Jos et, ei ole syytä antaa turhalle syyllisyydelle tilaa. Ole onnellinen, mutta voit myös auttaa. Onni saattaa auttaessa jopa lisääntyä"

Minä pidin kynsin ja hampain kiinni tuosta viimeisestä lauseesta! Rahan keräämisen aloittaminen loi yllättävän paineen vuoden kiireisimpään työsesonkiaikaan. Meillä kapuajilla ei olekaan pelkästään vapaaehtoistyö, aikaisempiin projekteihin tutustuminen ja huipulle kiipeäminen niitä tavoitteita ja kalenteriin merkittyjä asioita. Kapuan sivuilta löytyy lisäksi viikoittain päivittyvä mittari, josta näkyy jokaisen kapuajan tilille kerätty rahamäärä. Oma onnellisuusmittarini pomppi muutaman päivän laidasta laitaan kun kauhulla kävin kurkkimassa joko mittari on ensimmäisen kerran päivitetty. Alkoi heräämään syyllisyys siitä olenko muistanut herätellä jo sopivan määrän ihmisiä osallistumaan keräykseen.

Olin eilisen ja tämän päivän työmatkalla ja mukanani messupöydän kulmalla oli laillinen keräyslipas mahdollisia lahjoittajia varten. Pois lähtiessäni kannoin tavaroita autolle lipas kädessäni, kun joku tarttui ranteeseeni. Nuori opiskelija, joka oli käynnyt aikaisemmin juttelemassa kanssani kysyi olenko keräämässä WWF:lle rahaa. Kerroin että tavallaan kyllä, projektissamme on mukana myös Väestöliitto. Kerroin muutamalla lauseella mitä varten rahaa kerätään ja mikä on oma roolini keräyksessä. Nuori harmitteli, ettei ollut aikaisemmin huomannut lipasta, kääntyi kannoillaan ja kävi tuomassa opiskelutoverinsa lippaani luo. Jokainen heistä antoi ainoat taskussaan olevat kolikot keräykseen. Ensin olin onnellinen jälleen. Sitten noloissani. Eihän sitä rahaa kerätä sitä varten, että minun nimeni alla oleva mittari värähtäisi ja lopulta nimikkotilille saataisiin 6462 euroa! Rahaa kerätään jotta kaikkien meidän kapuajien yhteinen potti auttaa WWF:n ja Väestöliiton projektien kautta Nepalin luontoa ja ihmisiä. Tärkeää on myös, että tietoisuus ja sanoma leviävät, sekä se, että ihmiset jotka haluavat auttaa ja osallistua keräykseen, voivat halutessaan niin myös tehdä. Mittareista viis!! Aion käyttää erilaisia rahankeräysmenetelmiä parhaani mukaan lähtöpäiväämme saakka, hankkia lisää tietoa ja jakaa sitä jokaiselle joka haluaa kuunnella. Nauttia edelleen siitä kuinka onnellinen olen tästä projektista ja aion pitää huolen että onnellisuuteni myös lisääntyy. Ilman syyllisyyttä.

Odotellessa seuraavaa henkilökohtaista kasvun paikkaa aion noudattaa mahdollisimman kirjaimellisesti saamaani kunto-ohjelmaa. Kevääseen heräävä luonto, raitis ilma ja kuntoilu laittavat asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Löytäkäämme lenkkipoluilta hyviä oivalluksia siitä, miksi on niin hyvä jäädä koukkuun vapaaehtoistoimintaan!

Avoin mieli, toteutunut tavoite.

Muutama vuosi sitten kuulin projektista nimeltä KAPUA. Aika-ajoin seurailin projektin kulkua sivusilmällä ja nyt muutaman vuoden jälkeen tuntuu yllättävältä, mutta erittäin antoisalta olla mukana samaisessa hankkeessa. Ryhmän positiivinen ja kannustava henki nostaa mielialaa korkealle. Tältä pohjalta on hyvä lähteä eteenpäin omissa henkilökohtaisissa tavoitteissaan.

Osallistuessani varainhankintaan nostaa projekti kieltämättä jännittävät, jopa hermostuneet tunteet pintaan. Pitäisikö minun kohdata suuria vaikuttajia, yritysten johtajia jopa kasvotusten ja saada heidät kiinnostumaan Nepalista sekä tuon niin kaukaisen väestön elinolosuhteista? Ja antaa heille vielä perustelut miksi lähteä mukaan yhteistyöhön. Enhän minä ole esiintyjätyyppiä. Ja jännittääkin. Kuitenkin mitä pidemmälle asiaa ajattelen ja mitä enemmän tietoisuuteni kohdemaasta lisääntyy, sitä tärkeämmäksi näen velvollisuutemme pyrkiä vaikuttamaan. Eräs toimittaja kysyi minulta, että onko ihmisten suhtautuminen asiaamme nostanut kyynisyyden pintaan. Vaikka olen itsekin vain yksi ihminen, toivon voivani innostaa muita ihmisiä tulemaan mukaan seuraamaan hanketta avoimin mielin. Sillä mielellä ainakin pyrin itse heitä kohtaamaan.

Matkan fyysinen osuus tulee ajankohtaiseksi vasta myöhemmin marraskuussa kun ryhmämme lähtee kiipeämään vuoren nyppylälle Himalajalla avustuskohteessa vierailun jälkeen. Jotakin mitä en osannut odottaa tapahtuvaksi omalle kohdalleni näin pian elämäni varrella. Toki tuo kohde on, voisiko sanoa kiipeilijän ja vaeltajan mekka, ja sinne pääsyä odottaa. Kulttuurin monimuotoisuutta unohtamatta. Ryhmämme jäsenten tekemä kuntotesti ja siitä saadut tulokset antavat osviittaa eteen päin. Tämä luo tavoitteet, joka taas lisää motivaatiota parantaa omaa kuntoa.

Avustuskohteen elinolot tuntuvat vielä hyvin kaukaisilta, vaikka tämä herättää paljon ajatuksia ja mietteitä jo nyt omassa mielessä. Valokuvien, luentomateriaalien ja itse hankittujen perustietojen pohjalta muodostunut kuva varmasti muuttuu monesti matkan varrella ja jää mieleeni pysyvästi. Aina ensimmäisestä KAPUA-tapaamisesta sinne vuorelta alas laskeutumiseen saakka.

Näitä ajatuksia pui mielessään lomalainen tunturissa.

Innostuneita yhteistyötahoja täällä Suomessa ja makoisia maisemia Himalajan nyppylöillä odotellessa.

Vesa

Pää täynnä kapuamista

Perjantaina Sipe kirjoitti KAPUA -blogissa vaelluksen henkisestä alkamisesta ja ajatusten täyttymisestä KAPUAmisajatuksilla. Huomasin saman itsessäni viikonloppuna: rämmin koiran perässä keväisillä pelloilla, mutta ajatukseni pyörivät jatkuvasti Nepalissa ja siihen liittyvissä asioissa: varainkeruussa, kunnonkohotuksessa ja tulevassa vaelluksessa.

Ahdisti.

Kaikkien aiempien kapuajien kirjoituksista olin saanut sen kuvan että KAPUA on mahtava kokemus, kertakaikkiaan hieno matka ja haaste. Ja minua ahdisti. Olen toki keskimääräistä herkempi (tai ehkä kuitenkin ihan normaaliherkkä) stressaamaan: tunnen syyllisyyttä jos missaan pyykkipäivän tai perun tapaamisen. Ei siis ollut varmaankaan mikään ihme että koin no, vuoren kokoisen velvollisuudentaakan laskeutuneen harteilleni, eikä se taakka liittynyt pelkästään maailmanparannukseen.

En ole koskaan ollut mikään välineurheilija ja muutenkin olen elämässäni yltiöpäistä kamanhaalimista vastaan. Ensimmäisenä KAPUA-kokoontumis- ja koulutusviikonloppuna sain käteeni kyynärvarren mittaisen listan vuorivaelluksella tarvittavista varusteista. Arvelin ettei vanha ja uskollinen, veden- ja tuulenpitävä fleecetakkini vastaa vedenpitävää kuoriasua, ja tiesin ettei makuupussini ole neljänvuodenajan pussi vaikka sillä suomalaisella majakalla pärjääkin. Ruksitin listasta kolme jo omistamaani varustetta: otsalamppu, untuvatakki ja intialainen munalukko. Sitten kuulin että halpa otsalamppu lakkaa toimimasta suurinpiirtein ensimmäisenä päivänä ohuessa ilmanalassa ja masennuin lisää. Omistin listalta kaksi tarvittavaa varustetta.

Koulutusviikonloppua seuraavalla viikolla kuljin urheilu- ja retkeilyvälineliikkeissä vertailemassa
hintoja. Bambuiset vaellussukat maksoivat tarjouksessa 17,90€/pari -vuorivaelluskoulutuksessa kuulimme että hyvä määrä reissulla on kahdeksan paria. Juomapulloni ja termospulloni olivat aivan vääränlaiset, kaikki reppuni ja rinkkani joko liian pieniä tai liian isoja.
Tekniset alusasut, silkkiset sisäpussit ja neloskategorian aurinkolasit pyörivät mielessäni päivittäin. Varsinaiset vuorikiipeilyvarusteet saisi kuitenkin vuokrattua, luojan kiitos. En ole koskaan halunnut varastooni tavaraa jota käytän kerran kolmessakymmenessäyhdeksässä vuodessa. (Vaikka mistä sen tietää, ehkä kiipeän tästä lähtien vuosittain vuorelle, parhaimpina kahdelle.)

Aikani tuskailtuani ja siinä tuskaillessa mulahdettuani sohjoiseen tulvaojaan päätin ajatella jotain muuta. Jotain positiivista. Ajattelin että jos minä haluan antaa ilolla pankkiautomaatilla asioidessani euron hyväntekeväisyyteen, varmasti samanlaisia ihmisiä on muitakin. Ja että jos sitkeästi etsisin, löytäisin ne ihmiset. Olihan meitä jo viisitoista samanlaista tässä projektissa, ja jos ajattelee kaikkia hakijoita vuosien varrella, meitä on jo monta sataa.
Ja sitten ajattelin että jos hyväntekeväisyyden suhteen meitä samanhenkisiä ihmisiä on satoja, varmasti on muitakin kamanhaalimista vastustavia. Kalsarit ja sukat ostaisin mielelläni, mutta vaellussauvat tai laskettelulasit voisin varmasti lainata. Ja kun seuraavana päivänä töissä aloitin joka-aamuisen kapuamispuheeni, yksi kollegoistani kertoi juuri ajatelleensa minua ja vuorivaellustani puhalleltuaan varastossa pölyjä rinkkansa päältä. Löysin myös www.kuinoma.fi -sivuston. Murheeni tavarakasasta tuntui heti pienemmältä ja varainkeruukin vähän helpommalta haasteelta.

Niin se menee. Kun pyytää, saa yleensä vastauksen. Minä olen iltaisin jo harjoitellut lyhyttä mutta ytimekästä varainkeruupuhetta, sellaista, minkä ehtii huikata keräyslippaan ja hymyn kera: "Hei. WWF:n ja Väestoliiton KAPUA-projekti kerää varoja Nepaliin. Haluatteko lahjoittaa?" Huomenna pidän ensimmäisen KAPUA-esitykseni. Matka on todellakin alkanut.

Marika,
pää (ja sydän) täynnänsä kapuamisajatuksia

Vaellus on alkanut!

Olin tänään pilkillä oppilaiden kanssa. Isuin pilvettömän taivaan olla turvallisen paksun jään päällä ja tuijotin pilkkiavantoa. Ajatuksissani vaelsin kuitenkin toisten kapuajien kanssa Nepaliin ja sen vuoristoon. Mielessäni risteilivät käsitteet hyvän jakaminen, vastuu lähimmäisistä, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, vaikuttaminen yhteisiin asioihin. Oivalsin, että sisäinen vaellukseni on jo alkanut, vaikka varsinaiseen matkaan on vielä monta kuukautta aikaa.

Monet arkipäviän asiat ovat saaneet uusia merkityksi sen jälkeen, kun minusta tuli kapuaja. Liput liehuivat saloissa Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi, kun oli kapuajien haastattelupäivä. Me olemme tottuneet pitämään tasa-arvoa itsestäänselvyytenä, jolle ei välttämättä osata antaa edes arvoa. Tietoisuus siitä, että Nepalissa tasa-arvon toteutuminen on vielä vaiheessa, synnyttää kiitollista mieltä ja vahvistaa halua omalla pienellä panoksella auttaa nepalilaisia tasa-arvon tiellä.

Katuja ja tienvarsia ovat viikkoja värittäneet erilaiset ehdokkaiden vaalijulisteet ja banderollit. Kaikista tiedotusvälineistä tulee mainoksia ja käydään keskustelua yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kaikkia kannustetaan käyttämään äänioikeuttaan. Eipä aina muistakaan, että äänestysmadollisuutta ei vielä ole kaikkialla; on maita, joista puuttuvat kokonaan perustuslain suomat oikeudet ja yhdenvertainen kohtelu. Matkakohteen olosuhteiden, siellä selviämisen ja varojenkeruun miettiminen ja kunto-ohjelman toteuttaminen pyörivät suloisena sekamelskana mielessäni. Varmin tapa saada jotain tolkkua ajatuksiin on lähteä iltalenkille, kuunnella kurkien huutelua lähisuolla ja antaa ajatuksille aikaa kypsyä ja jäsentyä.

Huomenna leivon ensimmäiset kapua-leivät. Tästä se lähtee!

Sipe-kapuaja

Voiko yksi ihminen muuttaa maailmaa paremmaksi..?

Namaste kaikille! Ensimmäinen Kapua -tapaaminen takana ja täytyy myöntää että tänä(kin) vuonna on upea ryhmä koossa. Nauru raikasi jo heti ensimmäisenä päivänä ja innostuneisuus sekä sitoutuminen tähän projektiin loisti kaikkien silmistä. En malta odottaa seuraavia tapaamisia ja tietenkin itse Nepalin matkaa. Mutta voiko yksi ihminen täällä pohjolassa muuttaa maailmaa paremmaksi..? Ja millainen maa on tämä Nepal jonka hyväksi me oikein keräämme varoja?

Nepal on hieman Kreikkaa suurempi vuoristoinen maa Himalajalla Kiinan ja Intian välissä. Asukasluku on vähän alle 30 miljoonaa, pääkaupunki Kathmandussa asuu noin kolme miljoonaa ihmistä. Valuuttana toimii Nepalin rupia ( 1 euro = noin 105 rupiaa). Viralliset kielet ovat nepali ja englanti mutta heimokieliä on jopa 125 kappaletta. Pääuskonnot ovat hindulaisuus ja budhalaisuus, näiden lisäksi Nepalissa on muslimeja ja kristityjä. Ja tiesittekö tätä faktaa, että Nepalin lippu on ainoa lippu maailmassa joka ei ole suorakaiteen muotoinen..?! Nepal oli kuningaskunta 240 vuoden ajan aina vuoteen 2008 asti jolloin reilun kymmenen vuoden sisällissodan jälkeen Nepalista tuli demokraattinen liittotasavalta presidenttinään Dr. Ram Baran Yadav. Silmiä hivelevä luonto ja ikivanhat temppelit ovat houkutelleet turisteja ja trekkaajia Nepaliin aina 1950-luvulta asti jolloin maa avasi rajansa ulkopuolisille. Tänä vuonna Nepalissa viettetään turismin teemavuotta, joten kaikki matkailun parissa työskentelevät pyrkivät tarjoamaan maahantulijoille parastaan.

Mutta miksi Nepal tarvitsee apuamme? Köyhyys on yksi syy; jopa 82% nepalilaisista elää alle kahdella dollarilla per päivä jonka vuoksi noin puolet maan asukkaista kärsii aliravitsemuksesta. Toinen syy on koulutus; vain noin 50% aikuisista ovat lukutaitoisia. Osa lapsista ei edelleenkään pääse kouluun tai joutuu keskeyttämään sen jo aikaisessa vaiheessa. Kolmas syy onkin lapset; tuhansia lapsia joutuu elämään kaduilla ja/tai työskentelemään epäinhimillisissä oloissa. Joka päivä noin parikymmentä lasta myydään orjiksi. Neljäs syy on luonto; liiallisen väestönkasvun vuoksi luonto on ylikuormittunut. Ihmiset ovat samalla kuitenkin erittäin riipuvaisia luonnonvaroista.

Alussa kysyin, että voiko yksi ihminen muuttaa maailmaa... Katsoin muutama vuosi sitten yhtä TV-sarjaa, jonka idea oli se, että kaikki maailman ihmiset linkittyvät toisiinsa maksimissaan kuudella "lenkillä". Esimerkiksi ystäväni on vieraillut Barack Obaman luona joten teoriassa minä linkityn Yhdysvaltain presidenttiin vain yhdellä lenkillä!? Samalla tavalla me Kapua -projektiin osallistuvat olemme jo linkittyneet avustuskohteemme ihmisiin vaikka emme ole vielä edes tavanneet heitä...ja myös kaikki ystävämme...toisin sanoen me olemme yhtä suurta perhettä täällä maapallolla!? :) Siksi uskon vahvasti, että yksi ihminen voi muuttaa maailmaa paremmaksi. Kapua -projektissa meitä on 15 perustallaajaa, joka uskoo samoin....miettikääpäs sitä muutosvoimaa!? ;)

WWF ja Väestöliito tukevat upeasti toisiaan tänä vuonna Nepalissa alkaneessa projektissa. Oikeanlaisen koulutuksen ja varojen suuntaamisen avulla luonnonvarojen käyttö muuttuu kestäväksi ja ihmiset tulevat toimeen olemassaolevien luonnonvarojen kanssa. Tavoitetta tukee perhesuunnittelu ja terveyspalvelujen saatavuuden parantaminen. Nämä yhdessä vähentävät köyhyyttä mikä taas puolestaan vahvistaa kestävää kehitystä. Näin kahden eri järjestön yhteishanke vahvistaa itse itseään. Siksi minä Kapuan...Kapua sinäkin! =)

Tsemppiä kevääseen Kapua -toverini! =)

Sipa-Kapuaja

lähteet:

Lonely Planet Nepal 2010

Suomen Suurlähetystö, Kathmandu

Pia Perkiö: Askel kerrallaan- kestävää kehitystä Nepalissa (2010)

Ihminen on ihminen toisen kautta

Ensimmäiset askeleet on nyt otettu kohti Mera Peakin 6462 metrin korkeudella sijaitsevaa huippua.

Päättyneen viikonlopun aikana me, ryhmän KAPUA 2011 Nepal jäsenet, tapasimme ensimmäistä kertaa toisemme ja oli ilo nähdä monenkirjavan porukan alkavan hitsautua samoin tein yhteen. Yhteinen auttamisen arvopohja ja halu suojella Äiti Luontoa huokui joka ikisestä kapuajasta. Tässä joukossa on monipuolista osaamista, intoa ja voimaa, joten voi lähteä luottavaisin mielin kapuamaan.

Ja tottahan se huiputtaminen on meille tärkeää, mutta se on melkein kuin bonus tälle juuri alkaneelle mahtavalle matkalle :-). Mutta ensin valloitetaan se 100.000 euron korkuinen tunturi täällä Suomessa!

Hikisen, mutta rohkaisevan kuntotestin jälkeen sain eväitä niin varainhankintaan kuin vuoristovaellukseen, johon kiipeilyammattilainen Johannes perehdytti meidät savolaiselle luonnikkaaseen tapaan tihkusateisen Lauttasaaren rantamaisemissa. Tällaiselle keltanokalle oli ilahduttavaa huomata, että monella ryhmän jäsenistä oli jo ennestään vaellus- ja kiipeilykokemusta. Eli opastusta löytyy kanssakapuajiltakin, jos ja kun herää kaikenlaisia kysymyksiä vaelluksen aikana ja siihen valmistautuessa. Paljon on vielä opittavaa ja tekemistä, mutta kun yhdessä matkaa taivaltaa, niin varmemmin perille pääsee ja matkan taittaminen on hauskempaa.

Afrikassa ajatellaan, että ihminen on ihminen toisen kautta. Ihmisyyteen liittyy sisäänrakennettuna ajatus siitä, että ihminen tarvitsee toista ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle. Ollessamme ihmisiä toistemme kautta, niin paikallisesti kuin globaalistikin, inhimillisyyden parhaat puolet voivat nousta pintaan ja ihminen voi alkaa kukoistaa. Tämä puolestaan voi konkretisoitua käytännössä haluna auttaa lähimmäistä. Ajatus on tosi ja kaunis ja se kantaa meitä.

Kiitollisin mielin ja viikonlopusta voimia saaneena aherrukseni henkilökohtaisen 6.462 euron suuruisen keräystavoitteen saavuttamiseksi käynnistyy omalta osaltani tänään. Ensin haasteen saavat ystäväni Facebookissa. So watch out there, kohta kilahtaa postilaatikkoon tarjous, josta on vaikea kieltäytyä ;-).

Ja hyvä blogin lukija, lähde sinäkin mukaan tähän haasteeseen. Kapua kanssamme.

Auttamisen iloa toivottaen ja kevään kuohuja odottaen,

Kapuaja-Kalle

PS Jäin eilen illalla aprikoimaan, että kuinka täydeksi pohjoisen suuntaan matkustaneet kanssakapuajani keräyslippaansa junamatkan aikana eilen saivat. Into oli sen verran piukeaa asemalla, että hyviä tuloksia sopi odottaa ;-).