Näytetään tekstit, joissa on tunniste WWF. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WWF. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. lokakuuta 2011

Mietteitä keräyslippaan takaa

"Näinä taloudellisina aikoina" on välillä kovin haastavaa innostaa yrityksiä mukaan tukemaan KAPUAa tai muita varainkeruukohteita. Onneksi meillä kapuajilla on kuitenkin apunamme myös WWF:n keräyslipas ja siinä tuttu ja turvallinen panda-tarra, joka herättää ohikulkijoissa yleensä positiivisia mielikuvia. "Tosson pari egeä pandalle", sanoi eräskin lahjoittaja.

Keräyslippaan kanssa kauppakeskuksessa päivystäessä ehtii tavata monenlaisia ihmisiä, jutella monenlaisia juttuja ja ajatella monenlaisia ajatuksia. Vaikkapa tällaisia:

Ns. hissipitch, eli kahdenkymmenen sekunnin esittelypuhe on varainkerääjälle kullanarvoinen taito. Useimmat ihmiset kilauttavat kolikkonsa tutun järjestön lippaaseen sen enempää kyselemättä, mutta jotkut tahtovat tietää, mihin tarkoitukseen nyt kerätään. Silloin lyhyt ja ytimekäs, mieluiten yhden lauseen puhe on arvossaan. Omani menee aikalailla näin: "KAPUA-projekti kerää varoja WWF:n ja Väestöliiton yhteiseen hankkeeseen, jolla autetaan luontoa ja ihmisiä etelä-Nepalissa, Terainin alueella." Mikäli keskustelu jatkuu, kerron norsuista ja tiikereistä; salametsästäjistä, biokaasuyksiköistä ja vedenkeruualtaista; seksuaaliterveyskoulutuksista ja liikkuvista klinikoista.
Joskus joku jää juttelemaan pidemmäksikin aikaa; on ehkä käynyt Nepalissa tai lukenut kirjan vaikkapa Kirsti Kirjavaisesta, suomalaisesta kätilöstä, joka on tehnyt uraaurtavaa työtä Nepalissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Kukaan ei ole kuitenkaan kyseenalaistanut keräystä, kohdetta tai meitä lippaidemme kanssa kauppojen edessä seisoskelevia kapuajia. Päinvastoin, ilahduttavan paljon tulee rohkaisun sanoja, "hyvää työtä" tai "siunausta". Se lämmittää; saa aikaan tunteen että minusta välitetään ja että työ jota teemme on tärkeää.

Jos lippaan kanssa viettää vaikkapa päivän, tulee kokeiltua monenlaista: kävelyä ja paikallaanseisomista; silmiinkatsomista ja ohikatsomista; hymyilyä ja vakavampaa ilmettä -mutta tekipä mitä tahansa, yleensä lahjoittajat tulevat joko täysin yllättävällä hetkellä tai sitten jo kaukana kukkaroaan avaten ja silmiin katsoen, hymyillen ja reippaasti kohti kävellen. Ihania hetkiä ovat ne, kun teini katsoo vähän ohi mutta tulee kohti ja ohimennessään ikään kuin
puolihuolimattomasti livauttaa rahaa lippaaseen tai ne lapset, jotka haluavat sinnikkäästi lahjoittaa ja kaivavat kolikot omasta pienestä kukkarostaan.

Semmoistakin tulee miettineeksi että missä norsun napa on; onko viisumihakemuksen kaikki liitteet jo hankittuna; montako eri heimoa Nepalissa asuu ja miten keräyslippaan kolina on ehkä maailman kaunein ääni. Se on toivon ääni.

Marika -kapuaja

maanantai 9. toukokuuta 2011

Mata Tirtha Puja - Äitienpäivä nepalilaiseen tapaan


Juhlistimme eilen äitienpäivää lounastamalla perheen kanssa Porvoon idyllisessä vanhassa kaupungissa. Auringon paistaessa lempeästi ja kirkkaasti maailman huolet tuntuivat kovin kaukaisilta istuskellessamme Porvoon tuomiokirkon edustalla lounaan jälkeen.

Seurasin mielenkiinnolla vaimoni ja aikuisen poikani kevyttä rupattelua ja sain taas todeta, että äidin ja lapsen suhteessa on jotain erityistä ja syvää. Jotain sellaista, joka liittyy elämän mysteeriin ja sen liekin ylläpitämiseen.

Ajatukseni lensivät Nepaliin ja jäin miettimään, että kuinka siellä vietetään äitienpäivää?

Nepalilaisessa yhteisössä perhettä ja äidin roolia perheen koossa pitävänä voimana on pidetty hyvin tärkeänä. Tämä johtuu paitsi uskonnollisesta kasvatuksesta, myös monista kymmenistä festivaaleista ja seremonioista, joissa perheet kokoontuvat yhteen ja täten vahvistavat tiiviitä perhesuhteita.

Ei olekaan kovin yllättävää, että Mata Tirtha Puja, äitienpäivä, on yksi Nepalin tärkeimmistä festivaaleista. Äitienpäivä ajoittuu huhti-toukokuun vaihteeseen ja tuolloin perheet kokoontuvat yhteiselle lounaalle äitien luokse juhlamielellä kunnioittamaan ja kiittämään äitejään.

Ne perheet, joilla ei enää ole äitiä, vaeltavat Katmandun lähelle Mata Tirthaan (Mata=äiti, Tirtha=pyhiinvaellus) siinä uskossa, että käynti ja kylpeminen tässä pyhässä paikassa antaa rauhan heidän edesmenneiden äitiensä sieluille. Vanhojen kirjoitusten mukaan äitienpäivänä köyhille annettu lahjoitus tavoittaa äidin taivaallisen kodin ja lahjoituksen tekijää siunataan onnellisella elämällä.

Äitien asema on siis tärkeä ja sitä vaalitaan Nepalissa, mutta valitettavan usein äidiksi tullaan varsinkin köyhällä Terain maaseudulla melko nuorena ja äidin osa on kovin raskas. Avioitumisen keski-ikä naisten keskuudessa on 16,7 vuotta nuorimpien ollessa vasta 13-vuotiaita avioituessaan. Äideiksi tullaan keskimäärin 18 vuoden iässä, jos synnytyksestä selvitään hengissä. Maaseudulla on kuulemma sanonta, että raskaus on uhkapeliä kuoleman kanssa.

Synnytyksistä 81 % tapahtuu kotona ja koulutettua henkilökuntaa on läsnä vain joka seitsemännessä synnytyksessä. Aviomies tekee usein viime kädessä päätöksen siitä, että tarvitaanko ulkopuolista ammattiapua. Äitiyskuolleisuusluvut ovat Nepalissa hälyttävän korkealla. Yli 800 naista kuolee raskaudesta johtuvista syistä 100 000 synnytystä kohden Suomessa vastaavan luvun ollessa 7.

Ja kun nuori äiti on selvinnyt nuorena naimisesta ja synnytyksestä hengissä, niin hänen taakkansa jatkuu raskaana. Monipäisen lapsikatraan hoitaminen, puiden nouto, ruuan valmistaminen ja niukasta elannosta kärsiminen ovat nepalilaisen maaseudulla asuvan lukutaidottoman nuoren äidin arkipäivää. Äitienpäivä on juhla, jolloin arkea voi paeta hetkeksi.

KAPUAn yhteistyöjärjestöjen, Väestöliiton ja WWF Suomen yhteinen hanke Nepalissa pureutuu erityisesti naisten aseman parantamiseen Nepalin köyhällä maaseudulla.

Osallistumalla tähän hyväntekeväisyyshankkeeseen voit vähentää nepalilaisen äidin taakkaa ja teet äidit entistä iloisemmaksi Mata Tirtha Pujana.

Hyvää kesän odotusta!

Kapuaja-Kalle

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pikkuriikkisen äitiysterveydestä

Kapua-hankkeessa mukanaolo tuo mukanaan valtavasti uusia kokemuksia. Niistä yksi on blogin kirjoittaminen yhdessä muiden kanssakapuajien kanssa. Siis härkää sarvista ja elämäni ensimmäistä blogitekstiä tuottamaan!

Tyhjän kuvaruudun tuskaa helpottaakseni päätin, että aloitan kirjoittamalla vähän siitä mikä minua vuoden 2011 Kapua -hankkeessa kosketti niin, että päätin hakea mukaan. Vuoden 2011 hankehan yhdistää erinomaisella tavalla kahden erillisen järjestön, Suomen WWF:n ja Väestöliiton, projektit. Yhdessä tekemällä tehdään enemmän hyvää!

Suomessa vauvojen ja äitien terveydenhuolto on tänä päivänä yleisesti erinomaisella tasolla. Neuvolapalvelut ovat kaikkien odottavien äitien ja pienten lasten saatavilla. Lapset syntyvät vain harvoin muualla kuin sairaaloissa, joten Suomessa synnyttäjillä on ammattitaitoinen henkilökunta seuraamassa ja avustamassa synnytyksessä. Äitiyskuolleisuus onkin Suomessa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa kansainvälisesti vertaillen matalimmalla tasolla, sillä Väestöliiton julkaisun "Politiikkaa ja työtä kestävän kehityksen puolesta - suomalaisia saavutuksia" mukaan Suomessa kuolee alle kymmenen 100 000 elävänä syntyvää kohden. Toki jokainen kuolema on turha ja kehittämisen varaa on aina, mutta globaalisti voimme Suomessa varmasti asiantilaan olla tyytyväisiä.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Sotien jälkeen 1940-luvulla Suomessakin äitiyskuolleisuus oli ongelma: noin 300 kuollutta 100 000 elävänä syntynyttä kohden. Asialle alettiin kuitenkin konkreettisesti tehdä jotain. Vuonna 1944 astui voimaan laki kunnallisista äitiys- ja lastenneuvoloista, jonka mukaan jokaisella paikkakunnalla tuli tästedes olla äitiys- ja lastenneuvola. Lailla saatiinkin aikaan hyviä tuloksia, sillä neuvoloiden määrä kymmenkertaistui muutamassa vuodessa.

Valitettavasti esimerkiksi neuvolatoiminta ei ole itsestäänselvyys kehittyvien maiden naisille ja lapsille. Kehitysmaassa lapsen saanti on edelleen yleisin kuolinsyy lisääntymisikäisille naisille. Raskauden ja synnytyksen aiheuttamien kuolemien ehkäisyyn on kuitenkin keinoja, sillä varmasti suurin osa näistä kuolemista voitaisiin estää oikea-aikaisella ja oikealla hoidolla. Suomen äitiyskuolleisuutta kuvaavat luvut 1940-luvulta vastaavat sitä, miltä tilanne näyttää tällä hetkellä esimerkiksi Pakistanissa. Huolimatta siitä, että äitiysterveyden kehittäminen on ollut monenkin järjestön agendalla, kuolee mm. UNFPA:n tilastojen mukaan raskauteen ja synnytykseen noin 550 00o tyttöä ja naista vuodessa. Yhdessä sukupolvessa menetetään siis 10 miljoonaa naista raskauden ja synnytyksen seurauksena. Päivittäin yli tuhat perhettä menettää äidin, vaimon, siskon tai tyttären ja miljoonia lapsia jää vuosittain orvoiksi. Ja nämä ovat vasta tilastoituja kuolemia. Puhumattakaan sitten raskauden ja synnytyksen aiheuttamista vammoista, jotka vaikuttavat miljoonien naisten elämään. Pahin tilanne on Afrikan mantereella Saharan eteläpuolella ja toisaalta Etelä-Aasiassa.

Kapua kerää tänä vuonna varoja mm. sille työlle, jota Väestöliitto tekee äitiysterveyden lisäämiseksi Nepalissa. Kapuamme mm. siksi, että raskaana olevilla nepalilaisilla syrjäseuduillakin asuvilla naisilla olisi mahdollisuus päästä ammattitaitoisen terveydenhuollon pariin jo odotusaikana. Vuodelta 2008 oleva UNFPA:n tilasto kertoo, että kun Suomessa koulutetun henkilökunnan läsnäoloprosentti synnytyksessä oli 100 prosenttia oli vastaava luku Nepalissa 19.

Aika karua. Näihin lukuihin törmättyäni tiesin, miksi haluan olla mukana juuri tämän vuoden Kapua-hankkeessa.

Seuraavassa blogikirjoituksessani taidan kertoa siitä, miten tutustumiseni WWF:n tekemään työhön Nepalissa on alkanut. Siihen asti kaikille iloa ja valoa!

Salla