sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Seitsemän yötä seikkailuun

Seitsemän yötä seikkailuun

Marraskuun Kapua- haastattelusta on pian kulunut 10 kuukautta. Sieltä alkoi pyöriä ajatuksisssa Kapua. Nyt aikaa matkalle lähtöön on seitsemän yötä. Viimeinen rutistus varainhankinnassa. Kyllä me samaan päästään kuin KAPUA 2008, eli yli 60 000. Eikö vain! Oulun ryhmän varainkeruu edistyi Forumi- lehtijutun avulla roimasti, onnittelut siitä. Samalla kun teemme tunnetuksi omaa Kapuamistamme, luomme paremmat edellytykset tuleville Kapua- kohteille.

Suvi, Kapuan äiti on tehnyt mahtava työtä ryhmän eteen; informoinut, innostanut, juossut postissa ja matkahuollossa paita- ja korupakettien kanssa, huolehtinut jopa varustetilauksista ja tehnyt paljon, paljon muuta. Kun kommunikaattorini kilahtaa illalla noin 22.30 tiedän, että Suvi siellä lähestyy.

Olen keräillyt tavaroita kokoon ja edessä on matkalle lähdön vaikein vaihe, eli mistä karsin. Varusteluettelon tavaroista jo koostuu aika röykkiö, joten vaihtovaatteista, kosmetiikasta ja ”eväistä” pitää karsia. Tulevalla matkalla olosuhteet ovat erilaiset kuin yleensä, joten passi, luottokortti ja hammasharja eivät nyt riitä.

Tämä tuleva matka on erilainen ja varmasti puhuttelee meitä kaikkia. Pääsemme katsomaan malawilaisten elämää keskellä heidän omaa arkeansa ja vielä elämän kriittisillä hetkillä synnytysasemalla. Omalla kohdallani henkinen valmentautuminen on ollut tärkeämpää kuin fyysinen kunnon kohotus.

Tsemppiä viimeisen viikon varainkeruuseen. Muistakaa mainita, että avustuksia otetaan vastan lokakuun loppuun saakka. Elämä äideille ja lapsille!

Kaarina-kapuaja

2 kommenttia:

  1. Hienosti on teillä hommat edistynyt. Tänään olen pystyttänyt avannut Everestin varjossa näyttelyn Joensuussa, joten muistot 08-retkeltä ovat pinnalla. Toivon teille kaikkea hyvää ja varmasti seuraan matkaanne.
    Tervesin KP (kapuraattori 08)
    ps Olen varma, että voit vielä jotakin jättää kotiin.

    VastaaPoista
  2. Heippa Kaarina, K-P ja muut Kapuraattorit!

    Kaarina - kuulostaa hurjalta tuo iltamyöhään viestittely, mutta taidat olla oikeassa, tunnustan. Kiitos kauniista sanoista - tehän se minun inspiraationi lähde olette. Ja lupaan jättää teidät reissun jälkeen rauhaan - ainakin yöaikaan! :)

    Kapuraattori oli hieno nimilanseeraus teille rohkeille, seikkailunhaluisille ja niin mahtaville Kapuajille! Kiitos K-P:lle myös näyttelykuulumisista - toivotaan, että Joensuun kirjastossa käy kuhina kuvien luona.

    Terkuin Suvi

    VastaaPoista