Niin kuinka siis voit edes väittää
sä, että yksinäinen oot?
Jos kuljet kanssain halki slummin,
puhut ehkä harkitummin.
Huomaat, että sentään
lähes onnellinen oot.
Meillä on tapana valittaa ja jopa hermostua pienistä jutuista, jos en ehtinyt autolla vielä toisistakaan vihreistä, miksi aina viereinen kassajono vetää nopeammin, taas sataa vettä vai onko tuo jo räntää jne.
On suuria asioita joista on lupa valittaa, se että auttaako valittaminen on toinen kysymys. Elämä on joskus kieltämättä raakaa. Yksi patti ja terveys on mennyt, tulevaisuutta on pakko katsoa eri silmin, yksi aamu ja työpaikka voi olla pian entinen.
Miksi minulle tai meille käy näin, on varmasti silloin mielessä yötä päivää, sitä ei kannata hävetä.
Tulevaisuus ei kait muutu paremmaksi ellei sen eteen tee töitä ja toivo.
Ensimmäinen vaihe, ajattele positiivisesti on järkytyksen keskellä lähes mahdottomuus. Lääketiede kehittyy, työpaikkoja ilmestyy kuitenkin lopulta, olisiko uranvaihto edessä.
Jokainen tapaus on erilainen ja vaatii oman ajattelutavan, onnea ja voimia teille kaikille suurissa asioissa taisteleville.
Me muut normaalissa elossa olevat, kuitataan ne pikkuasiat hymyllä.
Pitäähän toistenkin edetä liikenteessä, ehkä toisen kassan asiakkailla oli selvemmät viivakoodit, maa tarvitsee vettä ja lumi suojaa luontoa pakkaselta jne.
Meitä on pallollamme ensi vuonna arvion mukaan jo 7 000 000 000 (seitsemän miljardia) ihmistä. Tuohon lukuun sopii niin iloa kuin surua. Voisiko sanoa, että onneksi aina on joku jolla menee vielä huonommin? Suurin osa meistä huomaa, jotta lähes onnellisia oomme.
Hymyillään syksyn sateet positiiviseksi energiaksi, hymyä on mukavampi katsella.
Matkallamme Malawissa näimme hymyjä jokapuolella, valkoiset hampaat, tervehdys ja iloiset silmät kuului kulttuuriin, yritetään ottaa opiksiReijo
Ihanan positiivinen kirjoitus Reijo! Tuo Hectorin biisi on aivan parhaita ikinä! Tämän jälkeen on pakko hymyillä itsekin! :)
VastaaPoista