Pieruista, rakkaudesta ja siitä miten ne liittyvät toisiinsa

Olen mietiskellyt varainhankintaan liittyvää kangertelua pitkään. Joskus tuntuu, että kun oikein yrität saada jonkun vakuuttuneeksi, niin päädytkin kuulostamaan jopa omissa korvissasi epäuskottavalta. Korkealentoiset hyvän tarkoituksen kaikkivoipaiset vakuutukset muuttuvat sanahelinäksi, joka kaivaa maan omien jalkojensa alta. Jokin tässä tapahtumassa kuitenkin tuntui tutulta. Nimittäin rakkaudessa on sama ominaispiirre - kun vakuutat sitä oikein kovasti, niin se alkaa kuulostaa valheelta, koska rakkaus ei ole sanoja vaan tekoja. Aikoinaan meitä kehotettiinkin seksuaaliterapiaopinnoissa, että kun harhautuu liian yleväksi: Muista Mansikki. Eli vaikka juhlapuhetasolla rakkauden osoittaminen kuulostaa aina ylevältä ja hienolta, niin käytännössä rakkauden osoitus on lehmänlannan luomista. Niin nytkin. Käytännössä me keräämme rahaa käymälöille, pieruille ja lehmän lannalle, jotta ne aikaansaisivat biokaasua, jota voitaisiin käyttää ruoan valmistukseen, jotta tyttöjen ei tarvitsisi kerätä polttopuita, jotta he pääsisivät kouluun sen sijaan. Ylevät juhlapuheet kaatuvat käytännössä usein työhön ja arkeen - välittämisen osoittamiseen teoilla eikä sanoilla. Moni kapuajakin tietää, ettei se "tosi hyvä ja kiva ja kaikkea toi teidän juttu, mutta" -sepustus oikein lämmitä. Tarvittaisiin tekoja, tässä tapauksessa rahasta luopumisen tekoa. Tätä pohdiskellessa oivalsin pieruhuumorin perustan - jokaikinen juhlapuhe kaatuu yhteen hyvin ajoitettuun pieruun, koska pieru muistuttaa olemassa olollaan todellisuudesta. Keep it real!