Liittynee henkiseen kapuamisvalmistautumiseen, mutta olen viime aikoina miettinyt paljon maailmamme pienuutta ja uskomatonta kauneutta, kulttuurien moninaisuutta ja toisaalta tuntemattoman pelkoa.
Suomen YK-liiton sivuilta löysin seuraavan (vähän pitkän, mutta hienon) tarinan Vuoren hirviöstä:
Vuoren hirviö
Asuipa kerran hedelmätarhojen ja oliivilehtojen reunustamassa hiljaisessa kylässä poika nimeltään Hasan. Aivan kylän vieressä oli Vuori.
Aikaisin aamulla miehet ja naiset kiiruhtivat pelloille. Nuoret tytöt kulkivat laiskasti lähteelle hakemaan päivittäistä vesiannosta, ja lapset leikkivät pihoilla. Elämä kylässä näytti oikein onnelliselta. Oli kuitenkin yksi asia, joka synkisti kyläläisten mielet. Se oli iso ja ruma hirviö, jonka ihmiset uskoivat asuvan Vuorella. Kaikki pelkäsivät hirviötä. Kyläläiset riensivät töihinsä olkansa yli vilkuillen, välillä varovasti varpaillaan hiipien, jotta Hirviö ei yllättäisi heitä. He hyssyttelivät lapsiaan sanomalla: "Älä mekasta! Jos mekastat, Hirviö hermostuu ja hyökkää kylään." Tai jos lapset olivat ilkeitä tai kieltäytyivät nukkumasta illalla, vanhemmat uhkasivat heitä sanomalla: "Jos et tottele, niin Hirviö tulee ja syö sinut." Silloin lapset säikähtivät ja alkoivat taas käyttäytyä.
Eräänä päivänä oliivien sadonkorjuun aikaan Hasan kysyi tädiltään Um Hamedilta: "Kerrohan täti, miksi kyläläiset pelkäävät Hirviötä niin paljon?" Um Hamed huokaisi ja sanoi: "Voi Hasan, kuinka monta kertaa jaksat kysyä tuota samaa? Hirviö on valtavan kokoinen karvainen olio. Sillä on yksi silmä keskellä otsaa, pitkät terävät kynnet ja isot torahampaat. Sinun Hasan pitäisi varsinkin olla peloissaan, sillä sen lempiruokaa ovat sinun kaltaisesi nuoret pojat. Nyt lopeta vaivaamasta minua ikuisilla kysymyksilläsi ja jatka hommia."
Hasan ei ollut tyytyväinen Um Hamedin vastaukseen, vaan halusi tietää Hirviöstä lisää. Niinpä hän kysyi isältään Yahalta, oliko tämä koskaan nähnyt Hirviötä. Isä mietti hetken, kakisti kurkkuaan ja sanoi: "En Hasan, en ole koskaan nähnyt sitä, mutta tiedän varmasti, että se on todella pelottava ja vaarallinen."
Hasan kääntyi äitinsä puoleen ja kysyi: "Entä sinä äiti, oletko koskaan kuullut Hirviötä?" Hasanin äiti säpsähti ja vastasi sitten: "Ei, en ole kuullut sitä, mutta tiedän varmasti, että sen karjaisu on yhtä kova kuin leijonalla. Hyvän tähden Hasan, älä vaan mene häiritsemään Hirviötä."
Hasan mietti itsekseen: "Näyttää siltä, että kyläläiset pelkäävät Hirviötä, vaikka kukaan ei ole koskaan nähnyt tai kuullut sitä. Ehkä koko hirviötä ei ole olemassakaan. Tai ehkä Hirviö on olemassa, mutta se ei ole ollenkaan niin pelottava kuin kyläläiset luulevat. Minun täytyy ottaa asiasta selvää. Olen kyllästynyt kuiskuttelemaan ja olemaan varuillani. Haluan hyppiä ja nauraa silloin, kun minusta siltä tuntuu. Huomenna aikaisin lähden Vuorelle, eikä kukaan voi estää minua."
Kun kyläläiset saivat vihiä Hasanin aikeista, osa heistä ihaili hänen rohkeuttaan. Toiset puolestaan sanoivat: "Mikä typerä kovapäinen kakara! Sano minun sanoneen, että Hirviö vielä syö hänet ja suuttuu sitten meille muillekin kyläläisille."
Aikaisin seuraavana aamuna Hasan lähti kuitenkin matkaan. Ihmiset katselivat hänen menoaan verhojen raoista. Hasania pelotti vähän, mutta koska hän ei halunnut näyttää sitä, hän alkoi laulaa niin kovaa kuin jaksoi: "Hirviötä ken pelkäisi, pelkäisi pelkäisi..." Hän kiipesi ja kiipesi, kunnes vihdoin saapui Vuoren laelle. Hän katseli ympärilleen, eikä nähnyt mitään pelottavaa. Hän huokaisi helpotuksesta ja huusi niin kovaa kuin keuhkoista lähti: "Minä en pelkää isoa, karvaista hirviötä! Minä olen Hasan peloton! Katso, kun hypin ja huudan ja nauran! Enkä pelkää ollenkaan!"
Äkkiä Hasan kuuli äänen takaansa. Hän kuuli jonkun todella painavan olion askeleita. Äkkiä hän kääntyi ja huomasi olevansa kasvotusten Hirviön kanssa. Hirviö näytti juuri siltä, miten kyläläiset olivat sen kuvailleetkin: se oli karvainen ja sillä oli pitkät terävät kynnet ja yksi silmä keskellä otsaa. Hasan jäykistyi pelosta. Nyt hän toivoi, että olisi kuunnellut kyläläisiä eikä olisi koskaan lähtenyt Vuorelle. Hirviö puolestaan tuli lähemmäs Hasania, vielä lähemmäs... Sitten se kiersi hänet varovasti ja lähtikin yhtäkkiä juoksemaan karkuun inisten ja parkuen. Hasan huokaisi helpotuksesta. Hän ei voinut uskoa, että Hirviö, jota kyläläiset niin pelkäsivät, oli samanlainen nuori poika kuin hän itsekin. Hasan seurasi Hirviötä luolalle ja huusi: "Hirviö! Missä sinä olet?" Hirviö vastasi värisevällä äänellä: "Mene pois, en ole tehnyt sinulle mitään pahaa." Hasan yllättyi ja sanoi: "Mutta sinähän se Hirviö olet, ja ihmiset pelkäävät sinua." Hirviö raapi hämmentyneenä päätään: "Pelkäävät minua? Kuinka omituista! Ihmiset pelkäävät minua, ja minä pelkään ihmisiä."
Hasan nauroi pitkään ja hartaasti ja kysyi sitten: "Miksi sinä pelkäät ihmisiä, kun olet kerran Hirviö?" Hirviö tärisi ja vastasi sitten: "Ihmiset näyttävät minusta niin pelottavilta. Heillä on yhden sijasta kaksi silmää, heillä ei ole paksua karvaa, ja heillä on niin kimeä ääni. Pelottavinta heissä on se, että he syövät hirviöitä."
Hasan nauroi ja sanoi sitten: "Tuohan on hullua, emme me syö hirviöitä, vaan hirviöt syövät ihmisiä!" Hirviö oli kummissaan: "Yäk! Emme me syö ihmisiä, vaan kasveja ja hyönteisiä." Tämän kuulleessaan Hasan ajatteli, että kyläläiset olisivat varmasi helpottuneita tästä uutisesta.
Hirviö katsoi Hasania pitkään, päästi kunnon röhönaurun ja sanoi: "Vaikka näytät oudolta ja pelottavalta, niin olet kyllä aika kiva." Sitten he molemmat nauroivat.
Siitä päivästä lähtien Hirviöstä tuli kyläläisten paras ystävä. Hän suojeli heitä vaaroilta, auttoi päivittäisissä askareissa ja leikki lasten kanssa.
---------------------
Minusta tarina kertoo hienosti siitä, miten pelkäämme tuntematonta enemmän kuin mitään muuta. Monikulttuurisuuskoulutukseen ja kehitysyhteistyöhön se sopii myös hienosti: koulutus ja tuntemattoman kohtaaminen tekee asiat tutuiksi, pienemmiksi ja helpommin kohdattaviksi. Kun oppii tuntemaan toisen, moni asia tuntuu vähemmän pelottavalta. Me kaikki olemme loppujen lopuksi samanlaisia -ja erilaisia- mutta jokaisella meillä on samanlaiset pelot, toiveet ja tunteet. Omiin leirihin piiloutuminen ja niiden puolustaminen ei auta ketään. Opitaan siis toisiltamme ja opetetaan muita; autetaan toisiamme pääsemään peloista eroon. Vain siten maailmasta voi tehdä yhteisen ja turvallisen.
" Älä mittaa vuoren korkeutta, ennen kuin olet päässyt huipulle.
Silloin näet, miten matala se oli."
-Dag Hammarskjöld-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti