Tajunnanvirtaa eiliseltä lenkiltä; menisikö tämä varainkeruu vähän samalla tavalla kuin juoksuharjoittelu? Ensin on tahto lähteä, ja ymmärrys miksi se on tärkeää varsinkin itselle (hyvät perustelut tarvitaan liikkeelle lähtöön, siis aivoillekin). Saan siis aikaiseksi lähteä illalla pimeään pakkaseen juoksemaan. Kun olen lähtenyt, koittaa suuri ilon tunne: JEE tein sen, olen matkalla ja ajatuksissa siintää jo tavoite eli Mt. Mulanje, pystyn sen selättämään helposti :-), kun tätä jatkan. Jossain kohtaa päätän olla ajattelematta itse juoksua, vaan ajattelen mukavia, koska totta puhuen juokseminen ei ihan joka kohdassa tunnu yhtä mukavalta. Sitten olenkin jo melkein kotiovella, ja ilon tunne valtava. Onnistuin (taas) ja se olikin mukavaa ja hauskaa ja helppoakin. Eikös tämä varainkeruu mene vähän näillä askelilla myös; välillä epäuskoa ja taas niin paljon uskoa vastapainoksi heti seuraavassa käänteessä, oma ajatus siinä se tärkein ettei hanskat putoa tiskiin, mutta sitäkin hauskempaa kun taas onnistuu !!
Kiitos kaikille uskon valajille eli lahjoittajille ja yhteistyökumppaneille so far samoin kuin koko KAPUA-ryhmälle tsempistä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti