Keskellä kuuminta kesälomanodotuskautta keksi yksi työtoverini mainion idean. Virkataan yhdessä neliöitä ja tehdään niistä peite! Myydään peite ja laitetaan tuotto Katjan Kapua-keräykseen, Nepaliin! Ai virkataan, miten niin virkataan? Tiedon valtaväylä tarjosi meille kuvitetun oppaan siitä, miten niitä isoäidin neliöitä tehdään. Käytettävän langan merkin ja koukun paksuus valittiin niin yksimielisesti, että prosessista voisi ottaa oppia muuhunkin käytännön ongelmanratkaisuun. Alkukankeuden jälkeen on ollut selvää, että ensimmäinen neliö on se vaikein ja loput tulevat vähän kuin itsestään.
Virkkaaminen kuulkaa herättää monenlaisia tuntemuksia. Ihanaa, mistä näitä lankoja saa lisää, kysyy yksi. Ja missä näitä bambuisia virkkuukoukkuja myydään? Voi ei, minä en ainakaan virkkaa, sanoo toinen ja muistelee kauhusta kangistuneena sitä, miten oppikoulussa oli pakko virkata eikä siitä mitään tullut. Itket ja virkkaat, painostivat virkkaukseen hurahtaneet kollegat. Itse virkkasin eilen televisiota katsellessa neljä neliötä, sanoi virallinen virkkausguru. Virkkuun edetessä moni huomasi jäävänsä virkkaamiseen ns. koukkuun. Uutta neliötä on pakko aloittaa edellisen valmistuttua. Yrittikö joku käyttää työaikaa virkkaamiseen? Kun voisi vaan mökillä riippukeinussa makoilla ja virkata, haaveili kolmas.
Silläkin uhalla, että joku varastaa idean, vinkkaan nyt, että virkkaamisesta saisi ihan kelvon terapiamuodon. Kokeilkaa itse, mikä tyytyväisyyden tunne syntyy, kun neliöt yksi kerrallaan valmistuvat!
Kiitos ihanat virkkuunaiset, olette ja olemme mahtavia! Kyllä se peitto on kohta valmis ostajaehdokkaille hinnasta kilpailtavaksi. Arvatkaapa, miten ihanaa sellaisen peiton alla onkaan torkkua riippukeinussa.
Katja (Martta-kerhon henkinen kannatusjäsen)
Fantastinen idea! Tahtoo virkata myös!
VastaaPoistaT. Erja-Kapuaja 2010, nykyään myös lähes aito Martta :-)