”Varainkeruu”, ”lahjoitus” ja ”hyväntekeväisyys” ovat hyviä sanoja. Ainakin näitä sanoja käyttävät ihmiset ovat useimmiten hyvällä asialla.
Toisaalta, varsinkin tuo ”varainkeruu” on oikea kirosana. Sana saa monelta karvat pystyyn siinä pelossa, että joku hörhö yrittää pian syyllistää kerjätäkseen rahaa.
Varainkeruu on yksinkertainen, mutta vaikea asia.
Uskon, että ihmisellä on luonnollinen taipumus tai halu auttaa. Joillakin se on pinnalla ja toisilla hiukan pinnan alla, mutta olemassa. Jos esimerkiksi eksynyt lapsi etsii vanhempiaan, on lähes luonnotonta olla auttamatta.
Aina välillä jokin kuitenkin estää meitä auttamasta, vaikka vaistomme toimisikin. Jos juopunut kaduntallaaja pyytää muutamaa euroa, emme välttämättä avaa kukkaromme nyörejä. Jotenkin helpommalta tuntuisi hakea kaverille täytetty sämpylä, vaikka jää sekin useimmiten tekemättä. Mistä sitten on kyse?
Olen törmännyt samaan ilmiöön Kapua -projektin aikana. Ihmisten on aluksi vaikea luottaa, vaikka heillä ei olisikaan huonoja kokemuksia hyväntekeväisyydestä. Ongelmana ei ole halu auttaa tai sen puute. Uskon, että ongelmana on raha. Rahasta luopuminen ei vain yksinkertaisesti tyydytä vaistonvaraista tarvetta auttaa ja luottaminen on vaikeampaa.
Kun hyväntekeväisyyden välineenä on raha, on myös Kapuajan tehtävä vaikeampi. Lahjoittajalle on annettava kokemuksia ja järkisyitä, jotka tukevat päätöstä lähteä mukaan. Jaamme tai oikeastaan myymme sitä hyvää oloa, jonka itse saamme osallistumisesta Kapua-projektiin.
Kapuajana olemme siis onnekkaassa asemassa, sillä saamme auttaa lahjoittamalla omaa aikaamme ja tulemme näkemään työmme tuloksen. Ainakaan minun ei tarvitse kyseenalaistaa miksi tätä teen. Ja kyllä muidenkin luottamus kasvaa, kun he ymmärtävät, miksi Kapua tätä tekee.
”Kapuan avulla lehmästä tehdään biokaasuvoimala ja puunhalaaja, norsut syövät karkkia ja yrttipuska suojelee viljasatoa. Tule mukaan tukemaan!”
Eikös tämä kuulostakin oikealta Kapua -kieleltä?
Hauskoja hetkiä toivottaen!
Jere
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti