Kiitoksii kovast kaikile mukan olleile ja enne kaikkee järjestäjile iha mahottoma mukavast reissust Ivaloo! Sielu ja miel sai siel hyyvvää käsittellyy, ja kehokii parast mahollist ravintoo. Ja taas jaksaa etteepäi!
Myö tääl Suome maas varmast kaik tunnetaa olo turvalliseks, ja näi o varmast täst etteeki päi, mut kyl miu ajatukset o saanu kova kolaukse viime aikaiste tapahtumie johost. Tuol Karjala mail ko o olt semmone helle ja sen pääle kaks myrskytuhhoo, et pien ihmine o iha kummissaa. Miukaa pientä perintömehtälänttii ei oo ennää olemassakaa mehtänä, o vaa puut maas rötkällää. Iha tul tippa silmää ku sen tuho ensimmäist kertaa näk, miekii oo siel puol vuossattaa käynt millo marjas tahi sienes, millo halo teos ja viimeks tänä kevvään kuitupuit miehe kans kaatamas ja tie laitaa vetämäs. Ja kui mont kertaa siel oon akkui ladant, käynt hiljaisuutta ja tuule huminaa kuuntelemas. Siel miu synnyikyläl tul sähkötkii vast kahe viiko pääst tuhoist eikä puhelimmii oo vieläkää saant kaikis paikois kuulumaa. Tää kaik laittaa ajattelemmaa, et kyl meil o kuitekii kaik nii hyväst, et valittaa ei pitäs mistää. Millaset tuntemuksetha tullootkaa mielee siel kaukan Malawis ko nää meijäkii sinällää pienet vastoikäymiset saap tällei miele järkkymää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti