Luovuttamista

Kävin luovuttamassa verta. Siitä tulee aina yhtä hyvä mieli, eikä maksa mitään :). Malawissa moni äiti kuolee synnytykseen liittyvään verenvuotoon, siellä ei taida olla yhtä tehokasta veripalvelujärjestelmää kuin meillä. Vaikka minun vereni ei malawilaisia autakaan, on siitä varmasti paljon hyötyä täällä Suomessa.

Haastan kaikki kapuaja-kollegat sekä blogin lukijat luovuttamaan pussillisen. Jos luovutat nyt, elimistön verivarastot ehtivät korjaantua ennen vuorelle kapuamista. Matkan jälkeenhän taidamme malariariskin vuoksi olla sitten jonkin aikaa luovutuskiellossa. Luovutuspäivänä hikitreenit pitää jättää väliin, mutta ehkä yksi treeni vähemmän ei kaada unelmaa Mulanje-vuoren valloittamisesta.

Mikä on totuus?

"Miksi niin harvoilla tieto, elämänkokemus ja viisaus yhdistyy harmoniseksi, lämpimäksi persoonallisuudeksi? Sellaisen kohdatessani lämmittelen salaa hänen valossaan, ja illalla olen iloinen hyvästä päivästä."

Tämä mietelause pätee varmaankin joka puolella maailmaa! Olen tähän ikään huomannut etten oikeastaan pidä matkustamisesta minulle uusien monumenttien näkemisen toivossa, tai siksi että paikallista arkkitehtuuria on kiva käydä ihailemassa. Ei ole syytä matkata maapallon toiselle puolelle vain lisätäkseen yhden kohteen lisää nähtyjen turistinähtävyyksien listaan. Matkustamisessa oikeasti minua kiehtookin paikalliset ihmiset. Kaikista ihaninta on päästä kurkistamaan muiden kulttuurien sisään, kuvitella paikallisten ihmisten arkea ja yrittää hahmottaa heidän maailmankuvaansa. Miettiä mitä ovat heidän ilonsa, surunsa ja huolenaiheensa, miten he elävät arkeaan lähimmäistensä kanssa. Tätä on varsin hauskaa tehdä ihan paikallisesti katukahvilassa hiljaa istuskellen ja katsellen ohi vilistäviä ihmisiä – miettiä mihin heillä on kiire tai ihastella extroverttien persoonallista pukeutumista. Tätä on myös erittäin mielenkiintoista tehdä kaukana kotoa, ihan erilaisessa kulttuurissa.

Tässä Kapua onkin niin ihana mahdollisuus uusiin elämyksiin – mehän päästään tutustumaan ihan erityisen hienosti malawilaisiin heimopääliköihin, sekä paikallisten naisten ja lasten oloihin! Mikä voisi olla kiinnostavampaa, miten erilailla heidän täytyykään elää arkeaan! Haluan silmälaput silmiltä pois, ymmärtää maailmaa vähän oman navan ympäriltäkin. Oma totuus ei ole oikea totuus. Onko oikeita totuuksia olemassa? Voiko kukaan sanoa, että ”tämä on ainoa oikea totuus”, voiko kukaan hahmottaa koko maailmaa sanoakseen noin? Voidaanko esimerkiksi sanoa, että luterilainen usko on ainoa oikea ja kaikki muut miljardit ovat väärässä? Voidaanko sanoa että pohjoismaalainen elämäntapa on ainoa oikea? Kuka tuntee itsensä niin suureksi että mahtavaksi, että voi oikeasti sanoa että toisen tapa elää on väärä? Meillähän voi olla yhtä monta omaa totuutta kuin on ihmisiä pallolla. Miten voimme olla joskus niin paljon muiden yläpuolella, että voimme tuomita toisten tapaa olla ja elää...? Yhtäkkiä yllä oleva mietelause kuulostaakin taas niin oikealta. Suvaitsevaisuus on viisautta, ja se kumpuaa vahvasta ymmärryksestä ja itsetuntemuksesta – lujasta itsetunnosta, jolloin ihmisellä on varaa hyväksyä muutkin sellaisena kuin he ovat, lakien antamissa puitteissa.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan ihanasta keväästä!
Osallistukaa meidän keräykseen, olkaa aktiivisia ja auttakaa lähimmäistä!

Kevät yllätti kapuajan...

... niin nopeasti se tuli. Vielä pari viikkoa sitten katselin maailmaa Kesänki-tunturin huipulta sukset jalassa ja viime lauantaina kannoin kajakin ulkoilmaan, en kuitenkaan vielä vesille asti.
Toisaalta sitten heti sunnuntaina satoi oikein kunnolla suojalunta, josta innostuin tekemään lumiukon. Edellisestä lumiukon pyörittämisestä onkin vähintään 35 vuotta aikaa... ja niinpä maanantaina olikin takareidet kipeät. Kevätkään ei ole pelkkää riemua; välillä tämä elo ja olo tuntuu niin kovin vakavalta. Tämä on klisee, mutta pienet ilonaiheet ovat todella tärkeitä. Yritän takertua niihin, palauttaa niitä yhä uudelleen mieleen ja märehtiä niitä. Miksiköhän tämä menettely sujuu niin luontevasti huolien osalta, mutta iloitsemista pitää välillä oikein harjoitella? Minäkin odottelen tapaamistamme. Kiitos kaikille kannustavista ajatuksistanne. Niitä on mukava lukea ja kyllä niistä oikeasti saa tsemppiä!

Winds of change

Boy, has it been an interesting spring so far.

Something fundamental happened and changed in my mind, probably even earlier already, but now it has been the time and opportunity to realize that. My dreams for sabbathical leave turned into voluntarily leaving my existing hectic job, as the voluntary packages were available in the company, and can be that I was not among the first ones expected to make this decision. But it feels great !! I believe that by closing one door I will be able to open many others. This feels the right thing to do. I will take this year to gather my thoughts on what is important in this life, find an idea what I want to do with the rest of it, spend a lot of time with my daughter and dear friends and of course enjoy this whole KAPUA trip and preparations and fund raising of course. What could be better ??! :-)

We have successfully started co-operation with Tamarindo and thanks for Jaana for a lot of creativity and eagerness to support Malawi mothers. Also under preparation and extremely well proceeding charity golf afternoon and gala dinner in Vanajanlinna (Vanaja Castle in Hämeenlinna) on the 31st of July, will hopefully be able to invite people already this week. This will be a superb occasion, big thanks already to Pekka and others in Vanajanlinna for great attitude and big heart.

My sports career this spring has not been successful as I have been sick most of spring before my decision; luckily I was among the lucky ones having pretty good condition already when we started, so I have not stressed about it that much. Now in the agenda a lot of tennis, running and cycling to be ready for example for our Jopo-rides in the various villages in Malawi. Juhuu.

Luckily we will meet with the group soon in 5 weeks time, great to see all again !

Hiihtoa, hiihtoa....

Terveisiä kaikille Muonion Jerisjärveltä! En taida päästä eroon talviharrastuksista lainkaan, tämä on kyllä joka vuotista, joten ei mitään uutta. Aina keväisin kaihoan vielä hiihtoa kun maassa on jo pälviä. Kesäharrastukset tuntuvat kaukaisilta, juoksemaan en taida innostua enää lainkaan ja golfkin tuntuu tosi etäiseltä. Syksyllä sitten kaikki on taas päinvastoin.

Hiihtokelit ovat olleet tosi mahtavat: öisin pieni pakkanen ja aamulla lentokelit, auringonpaistetta ja iltapäivisin lämmintä. Pallaksen huiput on ylitetty haasteellisissa, luistavissa keleissä. Kuinka pieneltä luojanluomalta siellä kaiken kauneuden keskellä, lumen ja taivaan välillä, itsensä tunteekaan!

Tämän päivän suuri uutinen on Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttama tuhkapilvi ja sen vaikutus lentoliikenteeseen. Olisiko kukaan vielä eilen uskonut, että Suomen ilmatila on lähestulkoon suljettu ja iso osa Euroopankin, ja mikä siihen onkaan syy! Meitä taas muistutetaan siitä, että olemme luonnonvoimien armoilla, kuinka herkästi se tuntuukin unohtuvan.

Elämä voittaa!

Ihanaa, kevät on täällä!!!

Vihdoin on helpompi lähteä uloskin urheilemaan! Eilenkin kävin juoksulenkillä lämpimässä (+5C !) kevätillassa, auringon laskiessa ja joutsenparven lentäessä pään yli. Tuli sellainen olo, että elämä voittaa. Kaamos on voitettu, kunnon kohotus pääsee tosissaan alkamaan ja Malawi tuntuu olevan taas askeleen lähempänä.

Kunnon kohotuksen tärkeimpiä askeleita on treenaamisen monipuolisuus ja pieni ruokavalion tarkkailu. On hyvä että lajeja harrastaa monipuolisesti, mitä milloinkin, mielialan mukaan. Näin parhaiten säilyy motivaatio ja liikkumisen ilo. Itselläni lajeihin kuuluu juoksu, ratsastus, uinti ja jumpat / kuntosali. Näiden päälle kun malttaa vielä venytellä itsensä vetreäksi, ei tule niin helposti takapakkia harjoitteluun.

Myös ruokavalio on hyvä tarkistaa aika ajoin. Itse koen että niiden paljon puhuttujen hiilareiden vähentäminen edesauttaa painonpudotusta parhaiten. Paljastan nyt teille salaisen superdieetin, joka todella toimii, jos on painonpudotustarvetta. Ainoa mitä tarvitaan, on hillitön itsekuri. Aikoinaan järkytyin lasten synnytysten jälkeen ylimääräisten kilojen määrää - ei sinne synnytyslaitokselle jäänytkään kuin lapsen paino, ja massaa olikin yllättäen +18kg entiseen verrattuna. No, ei se mitään, aikoinaan häihin testattu tehokuuri vaan heti käyttöön imetysajan jälkeen: 6 päivää viikossa vähähiilarisella dieetillä (naisilla 1200-1500kcal/pv) ilman mitään herkkuja tai ylimääräistä sokeria / rasvaa, sekä kerran viikossa kunnon herkkupäivä, jotta aineenvaihdunta pysyy edelleen vilkkaana ja psyyke terveenä. Ikuista kieltäytymistä kun ei kukaan jaksa, mutta kerta viikkoon herkuttelu ei sitä painoakaan nosta. Suklaanhimot näinä herkkupäivinä olivat välillä kovat, ja saatoin aloittaa aamuni suklaalevyn puolikkaalla. Mutta paino tippui tasaisesti 0.5-1kg viikossa. Jujuna on kuuden päivän tiukka dieetti / vk. Mikään energiamäärä ei pysty imeytymään lyhyessä ajassa läskiksi, vaan kunnon herkuttelu pitää vaan elimistön virkeänä ja toiminnassa. Eli kokeilemaan vaan, jos kevennyksen tarvetta on! Mutta kaloreita tulee laskea noina kuutena päivänä tarkasti ja olla tosi tiukkana sen suhteen....

Upeaa lähteä seikkailuun syyskuussa keveämmällä ruumiilla, mielellä ja paremmalla kunnolla! Tavoite auttaa motivoimaan itseä, ja hyödyt kantaa vielä pitkälle!

FRWD! - sanoi mummo lumessa

KAPUA tarjoaa elämyksiä. Aika yllättäviäkin, ja ihan täällä kotimaassa. Minä, joka olen aina ollut jossain määrin kriittinen ns. välineurheilua kohtaan ja vältellyt kaiken maailman syke/askel/suoritusmittareita, olen nyt joutunut (päässyt!) kohtaamaan ennakkoluuloni.

Olen nimittäin ottamassa käyttööni urheilutietokoneen treenaamisen avuksi. Kun liikun, FRWD tallentaa ja näyttää urheilusuorituksestani tietoja. Suorituksen jälkeen pääsen tarkastelemaan tekemisiäni / laiskuuksiani tarkasti ja ymmärrettävästi. Ja mikä parasta, pääsen jakamaan suoritukseni kaikkien halukkaiden kanssa. Sosiaalinen paine on taattu. Krisse-Kapuajan on pakko liikkua!

Jatkoa seuraa. Sillä välin voit käydä tsekkaamassa lisätietoja: www.frwd.fi.

Ja traxmeet on sitten se paikka, jossa treenimme voivat myös kohdata. www.traxmeet.com

Hyvää huhtikuun jatkoa kaikille!

Kapuamista

Mielenkiintoista lueskella blogia. Juhanilta tuli vinkki voimakaksikosta. Se antaakin ihan mukavaa haastetta kunnon ylläpidossa ja kohottamisessa. Vielä mukavampaa, kun siihen voi haastaa kavereita mukaan.
Elisa kirjoitti asiaa lorvimisen jalosta taidosta. Kieltämättä meikä kurkkii pari kertaa viikossa kaikkien"kassat", miten paljon kukin on jo saanut kasaan. Toisaalta pieni kilpailu kannustaa. Mulle on tullut sellainen kokemus, että ilmaiseksi rahaa ei tule eli työtä pitää tehdä, jotta 6000 tulisi kokoon. Täytyy muistaa tavoite, johon tähdätään ja rohkeasti kolkuttaa. Itselläni on nyt tiukka kuukausi, jolloin soittamisaikaa on vähän. Toivottavasti aika riittää. Tuntuu, että aika menee siivillä ja joutuu väkisinkin kilpajuoksuun. Jospa tosiaan tämä "lorvimisen " aika toisi uutta näkemystä, miten asiaa viedä eteenpäin, jotta ihmiset, joita kohtaamme lähtisivät hyvään asiaan mukaan.
Juostaan ja taukopaikalla lorvitaan. Elvi

Africa on my mind

I lost my heart a few weeks ago with my first ever visit to Sub-Saharan Africa, to Kenya. It's a another world out there!

When I got selected to be a KAPUA Aidventures charity climber, I already knew it meant something, a turning point in my life, start of something new, end of something old. I knew it was going to be my Africa year. Now I know it is going to be much more than that. Not just a year! Now there is my life before and after Africa. How on earth did it take me until this point in my life to find this new aspect, new inspiration, new beginning, new awareness in my life? Well, I suppose that's how it goes in life - one day you suddenly wake in yourself like a lotus opening in waterweeds (by Lalla). You suddenly know what really makes you tick, what gives you inspiration. That's how I feel now. I simply know. Africa has come into my life to stay.

After having spent six days on trekking Mt. Kenya I cried and it was not out of pain. The experience was just something so deeply amazing and fulfilling. It was also the contact with the local people, their questions, their remarks, their friendliness, their helpfulness, their unconditional gestures. I wanted to know more, more, more. Ever since my desire is endless, to learn more about this fascinating continent, its countries, people, cultures, religion, politics, demographics, languages, music and dance, nature, animals (the list goes on).

So, if Kenya did this to me, what will Malawi do?

Emotions aside... climbing a mountain demands some hard exercise. We are all getting ready also for the physical challenge of our trip to Malawi. What is nice about this kind of workout - and that's why I myself love it - is that when trekking you can always do it your own pace. Some may enjoy the thrill of going faster for the exercise. Others, like me in the end, postpone getting to the end of the trek, slowing down my steps, just wanting it to last forever...

I was asked a few very interesting questions by the locals. They were wondering for example why we want to travel. Why do we not want to spend the money on home and family rather? Why do I want to do voluntary work? Do I not need the money for myself?

Like I said, it is another world out there. A reminder how different our lives we lead are in this world.

I want to travel and I want to volunteer for the good! Not all people have a chance to travel or volunteer.

Now I have friends in Kenya. I never thought I would. Another expansion in my life.

As the spring has arrived here in the Netherlands, I will now go to the beach for my hard exercise of running in the sand and up and down the dunes, not to become the fastest or the strongest, but to enjoy the discovery of myself. I am so fortunate to see the world and to have a chance to do something good for it. I want you who are reading this to think now - how fortunate are you?

HAPPY EASTER TO ALL!

Hyviä tekoja

13 prosenttia henkilökohtaisesta keräystavoitteesta saavutettu. Taivalta on vielä jäljellä, monen euron verran. Kilpailuvietti nostaa päätään, kun huomaa, että joillakuilla on jo yli puolet summasta kerrytettynä. Yli puolet! Ihastuttavan keskenkasvuisia ajatuksia möyrii päässä. Olenko minä lorvaillut? Enemmän, nopeammin, pidemmälle! Toisaalta, kenen kanssa tässä kilvoitellaan ja mistä syistä? Samaan pottiinhan tässä kerätään!
Suorituskeskeinen elämä on meille länsimaalaisille tyypillistä. Kuka on nopein, kuka aikaansaavin, kuka saa korkeimmat arvosanat, kuka osoittautuu parhaaksi, kiistattomasti. Milloin sitä osaisi katsoa peiliin ja todeta, että minä riitän, juuri tällaisena, keskeneräisenä, vajaana. Että ihminen on hurmaava vikoineen päivineen. Arvokas kokonaisuus.
Olemme tottuneet tavoitteelliseen toimintaan, tehokkuuteen, hyötyjen maksimoimiseen. Työn ohella värjyvä vapaa-ajan toimintammekin on laatutunneiksi puristettua itsensä kehittämistä. Harvemmin tulee tehtyä asioita ”vain omaksi iloksi. ”
Senegalissa opin ilokseni lorvimisen taitoa. Jo pelkkään torireissuun kannatti varata runsaasti aikaa, koska viiden korttelin matkalla oli mukava käydä moikkaamassa kaikki tutut, unohtua teekupposelle jos toisellekin, ja vaihtaa päivän kuulumiset. Kiireettä.
Kirjoitusopettajani on sanonut, että välttämättä paras ei ole se, joka on ensimmäisenä maalissa, vaan se, joka käyttää matkaan eniten aikaa. Prosessi on useimmiten tärkeämpi kuin lopputulos. Muutos ajattelutavassa, mielessä. Hitaat pienet liikahdukset saattavat olla arvokkaampia kuin mojovat valtaisat kertapalkinnot. Miten paljon ilahdun jokaisesta keräystilille kilahtaneesta lahjoituksesta! Pienikin summa on askel eteenpäin kohti tavoitetta.
Ei se ole kiinnostavinta, kuka kiipeää ketterimpänä Mount Mulanjelle tai meloo Malawi-järven päästä päähän hengästymättä. Se on kiinnostavinta, kuka haastaa itseään eniten ja käy suurimman sisäisen prosessin läpi.
Tällä viikolla saimme ensi-iltaan koulukiusaamista ehkäisevän näytelmämme ”Huomenna kaikki on toisin”. Miten hienoa on ollut huomata, miten voimakkaita reaktioita esitys yleisössä herättää ja miten paljon hedelmällistä keskustelua senkaltaisella avauksella saa aikaiseksi. Saman olen huomannut myös Kapua-projektista. Se on herättänyt minussa ja lähipiirissä paljon hyviä keskusteluja, paljon hyviä tekoja. Auttaminen saa ihmiset hyvälle tuulelle, se on konkreettinen ja epäitsekäs teko kaiken suorittamisen keskellä.
Jahas, ulkona ei enää sada. Kips kaps lenkille! En aio kilvoitella kenenkään kanssa juostessani tai asettaa itseeni minkään valtakunnan mittareita tai antureita, vaan nauttia jokaisesta metristä, rauhassa, luomusti.