KIITOSTEN AIKA

Suunnilleen tasan kuukausi sitten laskeuduimme Kapua-ryhmämme kanssa takaisin Suomen kamaralle. Ja suunnilleen tasan vuosi sitten näin Kapua -ilmoituksen WWF:n kuukausikirjeen sivuilla ja päätin hakea mukaan projektiin. Vuosi on mennyt nopeasti mutta se on ollut yksi hienoimmista ja muistorikkaimmista pitkään aikaan. Ja mitä Nepalin matkaan tulee niin kuten olette varmaan jo muiden blogikirjoiuksista lukeneet,se oli HUIKEAN FANTASTINEN!!! :)

Näimme Nepalista todellisen läpileikkauksen, koska Luklan lennon peuuntumisen vuoksi jouduimme kävelemään Himalajalle. Aloitimme matkamme etelä-Nepalin tasaisilta viljelysmailta läpi kumpuilevien keskikukkuloiden aina valkeahuippuisten vuorten huipuille. Matkalla näki paljon pieniä kyliä, ihmisiä arkiaskareissaan, muuleja, jakkeja/nakkeja ja aivan uskomattomia maisemia. Lisäksi opimme mitä eroa on tasaisella ja "nepalin tasaisella"...!? :) Vaikka tiesin, että maisemat ovat Nepalissa jotain omaa luokkaansa, niin silti kerta toisensa jälkeen olin häikäistynyt luonnonkauneuden edessä.

Kuukauden aikana olen saanut hieman etäisyyttä matkaamme...tosin pari ekaa viikkoa joka yö unissani vaelsin edelleen ryhmämme kanssa pitkin Himalajan vuoria!? :) Huomaan myös, että joka päivä palaan ajatuksissani Nepaliin, siihen mientilaan, johon pääsin vaelluspoluilla ja etelän kylissä. Moni on täällä blogissa kertonut mitä on eniten jäänyt reissusta mieleen ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Suurimman vaikutuksen minuun teki tietenkin Nepalin luonto mutta myös ihmisten iloisuus ja ystävällisyys sekä vieraanvaraisuus. Toinen asia, joka teki minuun suuren vaikuuksen, oli sherpa -kansan uskomattomat suoritukset. He ovat kantaneet ja kantavat edelleen selässään mielettömiä kuormia. Kyliä on rakennettu todella syrjäisiin paikkoihin kantamalla KAIKKI rakennustavarat selässä pitkin liukkaita ja kivisiä polkuja lipilapit jalassa (usella vastaantuleella kantajalla oli jalassaan sandaalit...vaikka poluilla oli välillä luntakin..!?). Itse välillä puuskutin ylämäessä 10 kilon reppu selässä ja ohi juoksi sherpa -kantaja selässään kolme ovea, joiden päällä on vielä parit laudat....että niin...!? =)

Yksi asia, jota eniten kaipaan, on se mielentila, johon pääsin matkallamme läpi Nepalin. Se, että ei tarvitse ajatella muuta kuin tätä hetkeä ja seuraavaa askelta...ihana mielentyhjyys...Olen pyrkinyt pitämään kynsinhampain kiinni tuosta mielentilasta. Olenkin päässyt lähelle samaa tilaa vaelluksilla Suomen metsissä. Odotankin jo innolla keväällä olevaa hiihtovaellusta kavereideni kanssa. Känny kiinni ja kohti metsää! :)

Olemme keränneet KAPUA:n avulla tänä vuonna ennätyssuuren määrän rahaa, yli 90 000 euroa! Kaikki varat on ohjattu WWF:n kautta kolmen vuoden projektiin etelä-Nepalissa. Projekti toteutetaan yhdessä Väestöliiton kanssa. Mielettömän iso kiitos seuraaville yrityksille lahjoituksistanne:

Adventure Partners
Arbonaut Oy
Asianajotoimisto Bird & Bird Oy
Aurecon Oy
Autokoulu E.Nygård
City-Air Oy
Ekotavaratalo Ekotin
Ellibs Oy
Eräkuru Oy
Excenta
Gasum
Helsingin Katto ja Kaide Oy
Kurikan kaupunki
LLS Partners Oy
Nuorisokeskus Metsäkartano
Pirkanmaan Erikoislääkäripalvelu Oy
Positiivarit
Rautavaaran kunta Ravintola Himalaya, Helsinki Ravintola Yeti Nepal
Reilun kaupan TÄHTI
Rynkeby Foods / God Morgon
Savon Voima Oyj
Sormat Oy
Suomen Kätilöliitto ry
Tampereen kiipeilykeskus
Trekki
Tilipositiiva Ay
Toyota Auto Finland Oy
Toyota kiipeilyareena
Vacon Oyj
Warmia Oy
Wärtsilä Oyj

Lisäksi suuren SUURET kiitokset kaikille muille lahjoittajille; tutuille ja tuntemattomille, sukulaisille, kavereille, kaverin kavereille, kolikon lippaaseen tiputtaneille! =) Olette suuremmoisia ihmisiä kaikki! :)

Haluaisin tähän lopuksi laittaa kiitokset upealle Kapua 2011 porukalle. Reissu ei olisi ollut niin upea, ellei ryhmämme olisi ollut niiiiiiiiin UPEAN FANTASTINEN!!! Vaikka välillä päivät venyi ja jalka painoi niin läppä lensi joka päivä ja hetki! :) Siis ISO kiitos Nuppu, Nipo, Kake, Jare Tellervå, Orto, Yuri, Puuma, Marika, Saaban kunigatar, Vesa, Börge, Pirkko, Panda ja Tanja!!! Olette huikeita tyyppejä kaikki!!!

Kiitos WWF:n Tanja Pirinen ja Väestöliiton Sini Karusto. Teette todella tärkeää työtä Nepalissa! :)

Ison ISO kiitos Mandala Travelsin Kallelle (alias Dr House). Parempaa opasta emme olisi voineet saada! :) Juttu lensi ja tanssi sujui, mitä muuta voi oppaalta vaatia!? Ai niin, se turvallisuus....no, sekin oli täydellisesti halussa! :) Kiitos Kalle Viira!

Ja isoimmat kiitokset menevät Suville! Olet kehitellyt huikean hienon konseptin. Pienillä teoilla voi parantaa maailmaa ja sen olet osoittanut. Kiitos tästä upeasta kokemuksesta!!! :)

Ja tähän loppuun kaikille pieni viisauden sana himalajan poluilta: mennään hitaasti hitaasti, ei kiirettä...!? ;)




KAPUA 2011 kiittää ja kumartaa ja toivottaa tsemppiä ja menestystä KAPUA 2012 tulevalle porukalle! :)


KAPUA -terveisin,

Sipa-kapuaja alias Marja-Liisa :)

Karkausvuosi 2011

Myönnän. Päättynyt vuosi oli monella tapaa minulle karkausvuosi. Joko itse aiheutettu tai sitten vain sattumusten seuraamusta. Hamekangasta ei tosin tarvinnut hankkia.

Elina, Nuppu ja Salla ja muut kapuajat ovat blogikirjoituksissaan tiivistäneet tuntemuksia ja kokemuksia KAPUAsta. En voisi olla enempää samaa mieltä heidän kanssaan. Kiitollisuus avunantajia, avunsaajia ja kanssakulkijoita kohtaan nousee päällimmäiseksi tunteeksi. Elina kiinnitti viisaasti huomiota myös siihen, miten tulisi olla itselleen armollinen ja rakastava, jotta voisi ja jaksaisi auttaa lähimpiään. Itse on tärkeä eikä sen vaaliminen ole itsekkyyttä. Anthony de Mello on kirjoittanut tästä asiasta enemmänkin, jos kiinnostaa.

Palaan väitteeseeni karkaamisesta. Vuosi sitten olin aloittanut sapattini ja olin pikkuisen eksyksissä useiden mahdollisuuksien viidakossa ja toisaalta toiseuden tunteesta johtuen. Taakse oli jäänyt turvallinen ja tuttu työyhteisö. Tarve tehdä jotain yleistä hyvää vaihtoehtojen kirjossa oli kasvanut itsekkäässä itsessäni ylitsepääsemättömäksi, mutta niin pelko hörhöksi maailmanparantajaksi leimaantumisesta business-tuttavieni ja lähipiirin taholta kuin yksinkertaisesti ajan puute oli aiemmin estänyt totetuttamasta haavettani.

Sitten mahdollisuuksien syvästä viidakosta eteen ilmestyi KAPUA. Siinä ei ollut monta sanaa, kun päätös hakemisesta oli tehty ja karkumatka sovinnaisuudesta ja mukavuudesta kohti jotain tuntematonta, mutta hyvältä vaikuttavaa oli alkanut.

Varainhankinta oli aluksi työlästä, mutta lähti hiljalleen sujumaan. Suhteet auttoivat onneksi tiettyyn pisteeseen, mutta viimeiset eurot puristettiin ihan pyhällä hengellä. Hötkyilystä ei ollut apua. Olin onnistunut karkaamaan rauhassa tekemisen tilaan vastoin normaalia levotonta ja poukkoilevaa tekemisen moodiani, pakottavaa suorittamista. Mieleen palautui edellisen talven pitkät hiihtolenkit. Silloin oli ollut aikaa keskittyä täysillä läsnäolemiseen, jokaiseen potkuun ja työntöön ja saavuttaa flow-tila, jossa ajan ja paikan tunne katoaa ja voi kokea syvää rauhaa ja onnea. Ja kuntoni ei ollut koskaan ollut niin hyvä kauden jälkeen :-).

Kaikki näytti paratiisimaisen hyvältä elokuun lopussa, draivi ja henki oli hyvä ja kesän laulukeikat olivat onnistuneet hienosti. Ja tarkkanäköinen laulunopettajani Susanna oli kehaissut, että oikea lauluasentokin oli vihdoin löytynyt. Ja enää oli jäljellä vain pari kuukautta ja sitten koittaisi sapattivuoteni kohokohta. Nepalin sydämelliset ihmiset ja satumainen luonto Himalajan lumihuippuisine vuorineen. Mutta kesällä oli nähtävissä jo merkkejä tulevasta, jos ennusmerkkejä olisi osannut lukea. Olin loukannut kolmesti itseni harrastaessani liikuntaa. Kahdesti jalkapallossa.

Kolmas kerta olikin sitten kohtalokas. Akillesjänne napsahti poikki pelin tuoksinnassa ja tuntui siltä kuin taivas olisi pudonnut niskaan. Ei auttanut vaikka pyysin toista ja kolmattakin mielipidettä. Kiipeily ei tullut kyseeseen millään tavoin, joten oli heitettävä hyvästit Nepalin matkalle.

Siitä alkoi sitten minun Via Dolorosani. Aika syvällä käytiin, kunnes oivalsin, että ainoa tapa nousta ojasta oli jatkaa hankkeessa. Oli pystyttävä karkaamaan itsesäälin ja pettymyksen petollisista syövereista kohti toivoa ja uskoa. Jalka paranisi ajan kanssa, sitä ei voisi kiirehtiä, mutta varoja voisi hankkia entiseen malliin jalka ortoosissakin.

Onneksi toipuminen eteni hyvin ja 4.11. sain nousta koneeseen, joka vei meidät Nepaliin. Pääsin osalliseksi yhteistä elämystä ja unelmaa. Tottahan toki matkalla oli vaikeita hetkiä, kun matkan toinen vaihe, minulta evätty vuorille lähtö lähestyi ja minun oli palattava koti-Suomeen. Mutta ne hetket suodattuivat paitsi mahtavien kapuajien empatiaan ja hirtehiseen huumoriin, Nepalin eksoottiseen luontoon, lasten ja aikuisten hymyihin ja kiitollisuuteen sekä riisiviinaan kyläpäällikköjen tapaamisessa. Kaikkeen siihen, mitä sain osakseni vieraillessamme avustuskohteissa, koskettavissa keskusteluissa lastenkodin perustajan kanssa Katmandussa sekä varsinkin ymmärrykseen ja valaistumiseen siitä, että hyväntekeväisyyys ja muiden auttaminen ja teidän, hyvät lukijat, antamat avustuksenne menevät oikeasti perille ja tekevät elämästä paremman. Niin autettaville kuin auttajillekin.

Karkausvuosi saa minun puolestani jatkua tänäkin vuonna. Sen verran hyvä on karkailla. Lopuksi kiitos vielä tuestasi ja kiitos arvon kanssakapuajani, että jaksoit tällaista jalkapuolta.

Kapuaja-Kalle, joka myös Orto-Kallena tunnetaan.

PS ja hamekangasta ei tarvitse hankkia tänäkään vuonna. Kihlat tuli nimittäin hankittua hamekankaan sijaan yhtenä karkausvuonna 1900-luvun puolella.